Ennen ja jälkeen

Deko-jutun yhteydessä mainitsimme, että voisimme jossain vaiheessa kertoa hieman lehtijuttua enemmän kotimme remontista ja sen taustoista. Kylpyhuoneesta blogiin on tullut kirjoitettua, mutta muiden tilojen remontti oli tehty jo ennen tämän blogimme olemassaoloa, emmekä siitä siis ole kirjoitelleet.

Alkutilanne oli muutama vuosi takaperin se, että etsinnässä oli asunto tyyppiä “remontoijan unelma”. Oli oikeastaan alusta asti selvää, että muiden remontoimaan ei kannattaisi rahojaan haaskata, koska homman joutuisi kuitenkin tekemään uudelleen. Tällöin tuli bongattua huonokuntoisen kolmion myynti-ilmoitus. Asunnon kunto oli masentava – kodinkoneet rikki, kalusteet hirvittävässä kunnossa kuten kaikki pintamateriaalitkin. Näkymä ulos, kohtuullinen hintapyyntö ja ennen kaikkea pohjaratkaisun mahdollisuudet saivat kuitenkin kiinnostumaan. Vaikka asunto ei aivan kohdealueella sijainnutkaan, tuli kaupat tehtyä aika nopeasti. Nyt aluksi juttua pohjan muutoksesta.

Ostohetkellä asuntomme pohjaratkaisu oli ensimmäisen ylläolevan kuvan mukainen. Huoneet oli jaettu säntillisesti omiksi kopeikseen ja kaikkiin johti oma ovi. Eteinen oli oikea ovien sekameteli. Jo asunnon näytössä tuli kuitenkin huomattua, että tärkeimmät väliseinät olivat kevyitä ja purettavissa tai siirrettävissä. Teimmekin heti alkuun muutoksia huonejärjestelyihin.

Siirsimme keittiön ja suuren makuuhuoneen välistä seinää suurentaaksemme keittiötä. Suuri makuuhuone oli tarpeisiimme aivan liian suuri. Siitä oli tulossa työhuoneemme, eikä sen tarvitse olla olohuonetta suurempi. Keittiö taas oli pieni sekä koppimainen. Halusimme luopua erillisestä ruokailutilasta ja siirtää ruokapöydän keittiön puolelle. Halusimme myös keittiön liittyvän luonnollisemmin muihin asunnon oleskelutiloihin.

Toisena suurempana muutoksena purimme olohuoneen liukuoviseinän. Aluksi kokonaan, mutta koska yllätyksiä aina sattuu ja seinän sisältä löytyi sähkölinja niin päätimme rakentaa seinää takaisin sen verran, että kylpyhuoneen ovi ei näy olohuoneeseen. Lopulta ihan hyvä ratkaisu kuitenkin.

Kolmas seinämuutos koski etuoven vieressä sijaitsevaa vaatehuonetta, jonka oven poistimme ja korvasimme liukuovilla. Muutettu pohja on kuvattuna alemmassa kuvassa.

Nämä kolme suurempaa muutosta muuttivat asunnon luonteen aika radikaalisti. Valoa tulee nyt paljon tasaisemmin joka puolelle asuntoa ja muutenkin avaruus lisääntyi huomattavasti. Toki paljon muutakin tehtiin, mutta mielestämme nämä muutokset olivat merkittävimmät asunnon muuttuessa oman tyylimme mukaiseksi.

8 kommenttia juttuun "Ennen ja jälkeen"

[…] Meille ajatus erillisestä keittiöstä ja olohuoneen yhteydessä olevasta ruokailutilasta (ks. juttu asunnon pohjan muutoksesta) tuntui vieraalta ja päätimmekin jo heti asuntonäytössä, että seiniä siirtyisi. Keittiön […]

Avaruusasemablogi » Blog Archive » Keittiö, ennen ja jälkeen kommentoi Jan 30 10, 22.40.

Tuo erillinen ruokailutila on kyllä kummallisen näköinen, ainakin pohjapiirroksen perusteella. Pieni ovi keittiöön, toinen olkkariin, ja muuten ruokailutila on osa ulko-ovesta johtavaa keskikäytävää? Paljon parempi ratkaisu näin.Kävin siellä teidän kieppeillä kerran asuntonäytössä, jossa kaksio oli rempattu tosi nätisti, keittiön seinä purettu ja tilalle laitettu baaritiski jakkaroineen. Asunnossa oli tehty paljon muutakin, mutta silmäähän tuollainen vaatii nähdä asuntonäytössä mahdollisuudet kopperohuoneiden keskellä, sekä rohkeutta ostaa asunto. Nostan hattua teille!

Anna kommentoi 02/10/09, 14.20

Ruokailutilana paikka johon ei tule suoraan mistään luonnonvaloa on kyllä aika ihmeellinen ratkaisu. Alkuun mietimme kylpyhuoneen jatkamista tuohon tilaan, mutta siitä suunnitelmasta luovuimme kun se olisi vaatinut uudet piirustukset ja hyväksynnän viranomaisilta. Lopulta tilasta tuli "kirjastonurkkauksemme", joka hieman vieläkin hakee lopullista muotoaan.Lopullisia ratkaisuja ei tietenkään tehty näytössä vaan siellä tuli lähinnä katsastettua ne seinät mitkä voi purkaa ja syntyykö näiden muutosten avulla riittävästi mahdollisuuksia. Lopulliset suunnitelmat muotoutuivat sitten remontin edetessä.

Mikko kommentoi 02/10/09, 18.11

jos saa kritiikkiä antaa niin itsestä toi kirjastonurkkaus tuntuu hiukan erilliseltä alueelta/jää vähän sivuun kaikesta vaikka on keskellä. itse olenkin nyt kuvia dekosta ja sivuiltanne katselleena todennut, että sen on pakko toimia paikan päällä kuitenkin suht ok. olisiko joku kaluste esim. kunnollinen nojatuoli hyvä lisä kyseiseen tilaan tuomaan tilan järkevämpään käyttöön?

jukka kommentoi 03/10/09, 7.04

Jukka, olet oikeassa. Meidänkin mielestämme se on hieman erillinen tila vielä. Olemme suunnitelleet hankkivamme siihen pari K-tuolia, mutta ei ole ollut paria tonnia irrottaa niihin. :) Nythän olisi tosiaan Stockan Hulluilla päivillä kapeat K-tuolit tarjouksessa.Me silitämme melkein kaiken mahdollisen, joten tuo nurkkaus toimiikin arkisin silityspaikkana. Kodinhoitohuoneelle olisi siis käyttöä. Ehkä seuraavassa asunnossa..

Arietta kommentoi 03/10/09, 8.40

Tupsahdin teidän bloginne jälkeen mielenkiintoiseen artikkeliin enkä voinut olla vertaamatta kotianne mainittuun täydellisyyden alttariin. Olisi mielenkiintoista kuulla kommenttinne tästä: http://www.mustekala.info/node/66 Sivuilla on myös muita artikkeleita, joissa pohditaan sisustusboomin olemusta. Onko täydellisessä kodissa elämän draama tukahdutettu vai vallitseeko siellä harmonia?

Anonymous kommentoi 03/10/09, 14.20

Täytyy sanoa, että melkoinen artikkeli. :DKysymyksesi on ihan mielenkiintoinen, mutta ennen keskustelua pitäisi määritellä mitä tarkoittaa "täydellinen koti", "elämän draama" ja "harmonia". Nämä kaikki ovat aika subjektiivisia käsitteitä.Pari kohtaa pisti artikkelissa silmään: "Sisustus- ja arkkitehtilehtien kuvat.. mutta niiltä puuttuu olennainen: tarina." Kuvilla on aina oma tarinansa. Jos katsoja ei näe kuvassa mitään tarinaa, johtuu se katsojan mielikuvituksen puutteesta. Koko tarinaa ei tietenkään pysty lyhyessä artikkelissa kertomaan (huom. lue myös teksti, älä katso pelkkiä kuvia :) ) ja sisustuslehtien tavoite on loppujen lopuksi kuitenkin myydä unelmaa, lopputulosta. Rakentamisen ja remontoimisen lehdet ovat erikseen.Lisäksi mielestäni on ihan käsittämätöntä väittää, että täydellisessä kodissa ei voi tehdä muuta, kuin olla patsasmaisena paikallaan. Koska täydellisen kodin käsite on subjektiivinen, on tällaisen väitteen esittäminen jotenkin kummallista. Miten joku ulkopuolinen voi sanoa, ettei joidenkin elämä omassa kodissa ei ole oikeaa elämää.Teksti on selvästi opiskelijan omakohtaista pohdintaa. Jäi sellainen mielikuva, että kirjoittaja asuu itse läävässä ja yrittää perustella itselleen, että ei kaipaa muuta. ;)

Arietta kommentoi 03/10/09, 15.09

Hei kuka teki pohjasuunnitrlmsn minulla olisi hyvä projekti sinulle

Markus raitio kommentoi 06/01/18, 2.57

Jätä kommentti

XHTML: Voi käyttää seuraavia tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>