Ananassalsa

ananassalsa

Kesä on grilliruoan aikaa. Grillatessa tulee kuitenkin helposti urauduttua pihvi, peruna ja salaatti -linjalle. Erilaisilla lisukkeilla ja salaateilla on kuitenkin helppo muuntaa ruoka tyylisuunnasta toiseen, varsinkin kun kokeilee hieman eksoottisempia makumaailmoja.

Tämä trooppinen, raikas, hedelmäinen ja aavistuksen tulinen salsa toimii grilliruoan (erityisesti vaalean kalan ja kanan) lisäksi erinomaisesti texmex-ruoan kanssa. Joko sellaisenaan dippinä maissilastujen kanssa tai osana ateriaa. Itse käytimme tätä fajitas -pöydän osana vehnätortillojen täytteenä tulisesti maustetun kanan, jalapenojen, salaatin ja ranskankerman lisäksi. Tullaan aivan varmasti tekemään tätä toistekin tänä kesänä. Toimii.

Ananassalsa (kulhollinen)

  • salsa:
  • keskikokoinen tuore ananas
  • 3 tomaattia
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 1-2 tuoretta punaista chiliä
  • tuoretta korianteria
  • kastike:
  • 2 rkl extra virgin oliiviöljyä
  • yhden limen mehu
  • 1 valkosipulin kynsi
  • (1 tl jauhettua korianteria)
  • (1/2 tl juustokuminaa)
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Kuori ananas huolellisesti ja poista puumainen keskiosa. Kuutioi sitten se pieniksi kuutioiksi. Poista tomaatista siemenet ja kuutioi pieniksi kuutioksi. Hienonna punasipulit ja pieni pätkä vartta terävän veitsellä pieneksi silpuksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna sekin pieneksi silpuksi. Voit halutessasi jättää osan chilistä renkaiksi, se toimii kivana visuaalisena yksityiskohtana salsassa.

Valmista seuraavaksi kastike. Mittaa oliiviöljy ja purista limen mehu pieneen kulhoon. Hienonna valkosipuli pieneksi ja lisää se öljyseokseen muiden mausteiden kera. Sekoita hyvin. Sekoita sitten kasvikset kulhossa ja lisää joukkoon kastike. Hienonna lopulta kourallinen tuoretta korianteria salsan joukkoon. Tarjoa hieman jäähdytettynä tai huoneenlämpöisenä.

2 kommenttia juttuun "Ananassalsa"

[…] olennaisesti. Tomaattisalsa taitaa olla yleisin, mutta on meidänkin keittiössä tehty esimerkiksi ananas-salsaa. Valmiit salsat ovat usein kypsennettyjä, mutta itse tehdessä tulee yleensä tehtyä […]

Salsa verde ja salsa roja » Avaruusasema kommentoi Sep 02 15, 21.01.

Kuulostaapa hyvältä! Ei ole tullut mieleenkään laittaa ananasta salsaan.

Elina / Narulelu maailmalla kommentoi 22/07/14, 10.39

Jätä kommentti

XHTML: Voi käyttää seuraavia tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>