Katselet juttuja tunnisteella "helsinki"

Treffipub ja the burger

Treffipub, © avaruusasema.com Treffipub alkupalalankku, © avaruusasema.com Treffipub, © avaruusasema.com
Helsingin parasta hampurilaista on aiemminkin etsitty ja nyt se on löytynyt. Herttoniemestä paljon kehuja saaneesta Treffipubista, johon ravintolakerhomme suuntasi viime keskiviikkona. Heti alkuun on mainittava, että olimme paikalla omistajan kutsumina ja illallinen tarjottiin meille. Yleensä ilmainen illallinen on vaan kiva juttu, mutta tällä kertaa olisimme mieluummin maksaneet koko lystin. Ravintolasta on niin paljon hyvää sanottavaa, että sen toivoisi välittyvän sinne ruudun toiselle puolelle täysin vilpittömänä.

Treffipub on jo vuosikaudet toiminut samalla paikalla samaan tapaan kuin monet muutkin kortteliravintolat ympäri Suomea, baari on auki, mutta keittiötä ei ole. Viime vuoden lopulla tähän tuli kuitenkin muutos ja laajennoksen yhteydessä Treffipub sai myös keittiön puuhiiligrilleineen. Keittiöstä tarjoillaan nyt bistro-henkistä ruokaa rennolla otteella, porukalla jaettavaksi tai erillisinä annoksina. Ravintolan etuosa toimii edelleen kuten vanha Treffipub, mutta takaa löytyy nyt tilaa myös ruokailijoille. Huhu paikan erinomaisista burgereista on vajaan vuoden aikana kiirinyt pitkälle, joten jo olikin aika käydä omakohtaisesti testaamassa ne, ja pikkasen muutakin siinä sivussa. Tarjolla on ruokaa aamiaisesta illalliseen asti ja myös viikonlopun brunssit ovat keränneet kehuja. Varsinkin katuruoka-brunssi jokaisen kuukauden vikana sunnuntaina kuulostaa houkuttelevalta.

Treffipub, © avaruusasema.com

Yhtenä kantavana ajatuksena Treffipubilla on ollut tuoda yhteisöllisyyttä myös ruokailuun ja listalle pöydässä jaettavia annoksia. Tämä ei kuulemma kuitenkaan ole vetänyt asiakaskunnassa aivan haluttuun tapaan ja yksittäisiä annoksia on lisätty. Jaettavat annokset on kuitenkin mainio tapa saada poikkileikkaus siitä mitä ravintolalla on tarjota ruoan suhteen. Yleensä intohimo, keittotaito ja yleinen ruokafilosofia näkyy näissä parhaiten. Aloitimmekin koko pöytäseurueen kesken jaettavalla alkupalalankulla, johon keittiö taikoo alkuruokalistalta tai sen ulkopuolelta annoksia jaettavaan muotoon.

Treffipub alkupalalankku, © avaruusasema.com Treffipub alkupalalankku, © avaruusasema.com Treffipub alkupalalankku, © avaruusasema.com
Treffipub alkupalalankku, © avaruusasema.com

Ja olipahan aloitus illalliselle – iberico-possun ribsejä, retikkakimchiä, itse leivottua rieskaa, “kananugetteja”, limegraavattua lohta ja kampasimpukoita, sekä simpukoita olut-chorizoliemessä. Erinomaiset kypsyydet, syvät ja monivivahteiset maut ja selkeä linja. Keittiössä oikeasti on homma hallussa. Harvemmin on tullut esimerkiksi syötyä näin täydellisesti kypsennettyä kampasimpukkaa. Tässä vaiheessa viimeistään karisi ne kaikki ennakkoluulot mitä Herttoniemessä sijaitsevan kortteliravintolan suhteen oli. Epäilytti oikeastaan vain, että voiko se kehuttu hampurilainen enää tämän jälkeen tuntua missään.

Ja tuntuihan se. Siinä määrin, että melkein unohdin kuvata koko komeuden. Kun 2/3 porukastamme päätti tilata pääruoaksikin keittiömestarin yllätyslankun niin minä pidin päätökseni ja tilasin sen kehutun burgerin, ja onneksi tilasin. Ehdottomasti paras hampurilainen minkä olen koskaan missään syönyt. Tässä burgerissa kaikki lähtee pihvistä, laadukkaasta lihasta jauhettu jauhelihapihvi on maltillisesti maustettu, puuhiiligrillin on annettu tehdä tehtävänsä ja maku on sanoinkuvailemattoman syvä. Yksinkertaisesti herkkua. Pihvin kaveriksi juustoa, hieman majoneesia ja maukas sämpylä, ei siinä muuta tarvita. Ohessa tarjottu salaatti, makeat kirsikkatomaatit, suolakurkku ja pikkelöidyt punasipulit kuitenkin kruunasivat kokonaisuuden.

Pääruokalankulta löytyi kaikenlaista herkkua. Itse maistoin täyteläistä tattikeittoa ja erinomaisesti kypsennettyä ja todella herkullisesti maustettua entrecôteta. Laudalta löytyi myös puolikkaita burgereita, frittiperunoita ja chevre-myskikurpitsa-salaattia.

Treffipub burger, © avaruusasema.com Treffipub pääruokalankku, © avaruusasema.com

Vaikka viimeiset palat burgerista tuli syötyä jo melkein väkisin – ei sitä vaan voinut jättää syömättä – päädyimme jotenkin tilaamaan vielä jälkkärit. Ja kuinkas muuten kuin jälkkärilankkuna :). Lime & lemon pie maistui raikkaana tuhdin illallisen päälle, mutta ei tuo fudge browniekaan pöllömpää ollut, sopivan kosteaa ja ällömakeaa niin kuin pitääkin olla.

Treffipub jälkiruokalankku, © avaruusasema.com

Treffipubissa on paljon sellaista minkä toivoisi leviävän laajemminkin Suomeen. Ensimmäisenä vaikka tänne läntiselle pääkaupunkiseudulle. Muualla maailmassa myös asuinalueilta löytyy tämänkaltaisia helmiä – konstailematonta ruokaa, mukavaa menoa ja yhteisöllisyyttä tarjoavia ravintoloita. Yrittäjiä on toki aiemminkin ollut, mutta kokonaisuudessa on usein jokin ontunut. Useimmiten ruoka-annoksia ei vaan ole saatu myytyä ja paikka on pikkuhiljaa taantunut pelkäksi kapakaksi. Treffipub osoittaa, että korttelipubin ei aina välttämättä tarvitse olla pelkkä kapakka vaan ihan oikea pub toimii myös täällä. Avainjuttuna tässäkin taitaa olla se, että lähdetään tekemään asioita intohimolla, käytetään mielikuvitusta, mietitään kenelle hommaa tehdään, eikä unohdeta laatua.

Pitkää ikää ja menestystä Treffipubille tällä tiellä, toivottavasti esimerkki innostaa muitakin.

Illallisen tarjosi Treffipub.

Rapujuhlat Sinne Helsingissä

Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com

Ravintolakerhomme kokoontui pari viikkoa sitten Sinne Helsinkiin rennon rapujuhlan merkeissä. Sinnessä on tänä syksynä ollut tarjolla hieman perinteisestä, niin maultaan kuin esillepanoltaankin poikkeava ravut & cajun -teema. Ideana on kerääntyä sopivalla porukalla illaksi pöydän ääreen, tilata pöytä täyteen ruokaa ja nauttia siitä ronskisti sormilla syöden. Ravut & cajun -listan ytimen muodostaa porukalla jaettava cajun-ravut – täplärapuja, savustettuja katkarapuja, perunaa, maissia, sipulia ja chorizoa herkullisessa cajun-liemessä. Lisukkeena pöytään tulee remoulade-kastiketta ja viinietikkaliemi. Erittäin toimivaa ja herkullista. Kaveriksi sitten talon omaa olutta tai hedelmäistä rieslingiä.

Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com

Pöydästä löytyi yllättävän monta täplärapuja ensimmäistä kertaa kokonaisena syöviä, joten ryhmämme rapu-ammattilaisen Heidin opastaman kävimme ruokaan kiinni. Muutamalla hyvällä vinkillä pääsimme vauhtiin ja sotkua sekä naurua riitti. Vaikka omalla porukallammekin meno oli vauhdikasta sai paikan mainio sommelier, Malesiasta kotoisin oleva Edmund, nostettua tunnelman vielä astetta korkeammalle tasolle. Mainio tyyppi ja asiantuntemusta löytyy.

Hyvää ruokaa, pikkasen sotkua, paljon naurua ja muutama lasillinen viiniä tai olutta. Siitä kai hyvät rapujuhlatkin on tehty, vaikka itse on koskaan ihan oikeissa sellaisissa ole ollutkaan. Kiitos Nata, Tiina, Hanna, Heidi ja Laura seurasta. :)

Ravut & cajun tarjolla vielä 26. syyskuuta asti. Kannattaa kerätä sopiva porukka kasaan ja käydä kokeilemassa. Konsepti oli hauska ja ruoka erinomaisen hyvää. 89 euroa maksavasta rapuvadillisesta riittää ihan hyvin neljälle normaalinälkäiselle.

Illallisen tarjosi Sinne Helsinki.

Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com Sinne Helsinki / cajun & ravut, © avaruusasema.com

Taste of Helsinki 2015 yhteenvetoa

Taste of Helsinki 2015, © avaruusasema.comTaste of Helsinki 2015, © avaruusasema.com Taste of Helsinki 2015, © avaruusasema.com

Tämänvuotinen Taste of Helsinki päättyi jo reilu pari viikkoa sitten, työkiireet ja juhannusmenot siihen päälle niin se lupaamani toinen juttu jäi kuitenkin tulematta. Tässä se nyt sitten tulee, pikkasen myöhässä.

Tänä vuonna sää suosi edellisvuosia huomattavasti paremmin. Vaikka paikoin aika koleaa olikin, niin ainakin aurinko paistoi. Vain sunnuntaina oli sateista. Kävijäennätykset menivät rikki ja varsinkin lauantaina oli todella paljon porukkaa paikalla.

Taste of Helsinki 2015, © avaruusasema.com

Tänäkin vuonna vierailimme festareilla joka päivä ja tavoitteena oli taas päästä maistamaan jokaista annosta, vähintään keskenämme jakaen. Tavoite ei aivan täyttynyt sillä Matti Jämsen myi viimeisenä päivänä ei oota ja grillattu purjo jäi minulta kokeilematta. Tia ehti sen jo aiemmin kokeilemaan, tykkäsi kyllä, mutta ei ehkä onneksi kuitenkaan kuulunut niihin aivan pakko maistaa -annosten joukkoon.

Parhaat annoksetkin valittiin. Yleisö-äänestyksessä Kaskis korjasi potin ylikypsällä possunkyljellään, joka oli myös ammattilaisten mielestä tapahtuman paras pääruoka. Alkuruoasta ammattilaisten äänet menivät Sinnen sillille ja jälkkäri taas Kaskikselle. Omaan makuumme parhaiten alkuruoista istuivat Sinnen silli ja Hoshiton lohi-sashimi, pääruoista Ragun karitsa ja Pastorin vasikanposki. Jälkkäreistä eniten miellyttivät Ragun lakritsi, fenkoli ja sitruuna sekä Kaskiksen herukka ja valkosuklaa. Tänä vuonna ei kyllä niin selkeitä suosikkeja päässyt muodostumaan vaan hyviä annoksia oli paljon. Taso kaikenkaikkiaan todella kova.

Paras kokonaisuus löytyi tänä vuonna Ragulta, Sinne tuli hyvänä kakkosena perässä, eikä Kaskiskaan kauaksi jäänyt. Positiivisen kuvan jätti hyvin nopealla aikataululla mukaan tullut Patrona. Rajoja eniten rikkoi (taas) Bertha, osittain hyvin (jälkkärin verimarenki ja pääruoan herkullinen naudan kieli) ja osittain vähän huonommin onnistuen (alkuruoka).

Vuoden päästä sitten taas uudestaan. Ei millään jaksaisi odottaa. :)

Lopussa vielä loput annokset kun kerran tuli kuvattua. Alkuun alkuruokia: Pastorin casa ceviche, Emon mustekalaa creme ninon, Ragun miekkakala, Brödin sipuli sekä poltettu kirjolohi.

Taste of Helsinki 2015 - Pastor - casa ceviche, © avaruusasema.com Taste of Helsinki 2015 - Emo - creme ninon, © avaruusasema.com Taste of Helsinki 2015 - Ragu - miekkakala, © avaruusasema.comTaste of Helsinki 2015 - Bröd - sipuli, © avaruusasema.com Taste of Helsinki 2015 - Bröd - kirjolohi, © avaruusasema.com

Seuraavaksi pääruokia: Berthan naudan kieli, Hoshiton ginger & ginger, Pastorin pulpo al olivo, Emon possun ribsit ja lopuksi Hoshiton avokado tempura.

Taste of Helsinki 2015 - Bertha - nauta, tilli, kukkakaali, © avaruusasema.comTaste of Helsinki 2015 - Hoshito - ginger, © avaruusasema.com
Taste of Helsinki 2015 - Pastor - pulpo al olive, © avaruusasema.comTaste of Helsinki 2015 - Emo - rypsipossun ribs, © avaruusasema.com Taste of Helsinki 2015 - Hoshito - avocado tempura, © avaruusasema.com

Lopuksi jälkkäreitä: Berthan possu, nauta, suklaa, Matti Jämsenin mansikkamaito, Kaskiksen voitokas herukka-valkosuklaa ja Brödin kefiiri.

Taste of Helsinki 2015 - Bertha - possu, suklaa, nauta, © avaruusasema.comTaste of Helsinki 2015 - Matti Jämsen - mansikkamaito, © avaruusasema.com
Taste of Helsinki 2015 - Kaskis - valkosuklaa, © avaruusasema.com brod-kefiiri