Katselet juttuja tunnisteella "kana"

Kanaa satay-kastikkeessa

Uusi vuosi käyntiin uudella reseptillä. Ruoka-ohjeita ei ole viime aikoina tullut ihan hirveästi julkaistua. Ruokaa tekee aika harvoin ja silloin kun on tehnyt on kuvat jäänyt ottamatta. Salamat ja muut tarvikkeet on olleet pakattuna pois, eikä synkkänä vuodenaikana oikein oteta kuvia ilman lisävaloa. Pidin joulun jälkeen vähän lomaa jolloin tulikin hyvä hetki kaivaa salamat varastosta esille ja kokeilla, että vieläkö kamera pysyy kädessä. Ja tehdä ruokaa.

Selaimen kirjanmerkeissä on jo pidempään pyörinyt muutama satay-kastikkeen resepti, joista jonkun päätin ottaa nyt kokeiluun. Mikään ohjeista ei kuitenkaan täysin voittanut puolelleen, eli lopulta menin vähän yhdistelemällä ja fiiliksen mukaan. Halusin myös tehdä lämpimän ruoan ja päädyin käyttämään kastiketta kanan kanssa. Oikaisin myös hieman enkä lähtenyt itse tekemään pähkinätahnaa vaan käytin kaupan valmista.

En oikeastaan tiedä mihin keittiöön satay-kastike alunperin kuuluu, aasiasta se on peräisin ja oma versioni mausteiden osalta nojaa vahvimmin varmaan Thaimaan suuntaan. Toimii hyvin näin lämpimän ruoan kastikkeena, jolloin kastikkeen sekaan voi paistaa mm. kanaa, possua, kasviksia tai vaaleaa kalaa. Kylmänä toimii erinomaisesti dippi-kastikkeena vaikka riisivermiselliin kietaistujen kevätrullien kera. Dippiin kannattaa tosin lisätä muutama ruokalusikallinen vettä niin ei ole niin tönkköä.

Satay-kastike (4 annosta)

  • n. 2 dl maapähkinätahnaa (karkea)
  • 1 limen mehu
  • 2 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
  • 2 cm pätkä inkivääriä, hienonnettuna
  • 1/2 punainen chili (siemenet poistettuina, hienonnettuna)
  • 1 tl tummaa soijakastiketta
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1-2 rkl tummaa ruokosokeria
  • 1 rkl (thaimaalaista) kalakastiketta
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl kurkumaa
  • 1/2 tl jeeraa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • n. 1 dl kookosmaitoa

Satay-kastikkeen voit tehdä hyvissä ajoin valmiiksi, vaikka edellisenä päivänä.

Mittaa pähkinätahnaa kulhoon. Hienonna valkosipuli, inkivääri ja chili sekä purista limestä mehu. Lisää pähkinätahnan joukkoon. Mittaa soijakastike, seesamiöljy, kalakastike, sokeri sekä mausteet muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Lisää sitten pikkuhiljaa kookosmaitoa, kunnes seos muuttuu kastikemaiseksi. Minulla meni kookosmaitoa noin desin verran. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja siirrä sivuun maustumaan (jääkaappiin jos teet valmiiksi pitkän ajan ennen käyttöä).

Satay-kana (4 annosta)

  • 4 kpl (n. 500-600 g) broilerin rintafilettä
  • 6 dl vettä
  • 2 rkl suolaa
  • satay-kastiketta (ohje yllä)
  • kasvisöljyä
  • riisiä keitettynä paketin ohjeen mukaan
  • 1/2 punainen chili (siemenet poistettuina, viipaloituna)
  • tuoretta korianteria
  • lime-lohkoja

Aloita valmistus mittaamalla vesi kulhoon ja sekoita siihen pari ruokalusikallista suolaa. Nosta rintafileet sitten suolaveteen ja siirrä tunniksi jääkaappiin maustumaan. Näin saat kanasta mukavan kosteaa ja sopivasti kauttaaltaan suolattua.

Nosta kanat pois jääkaapista puoli tuntia ennen valmistusta. Kaada vesi pois ja sekoita noin 1/3 satay-kastikkeesta rintafileiden joukkoon, siten että sitä on tasaisesti fileiden pinnalla.

Laita vesi kiehumaan riisiä varten ja valmista paketin ohjeen mukaisesti. Kanan valmistuksessa kestää noin 15 minuuttia, joten voit ajoittaa riisin tämän mukaan.

Kuumenna kasvisöljyä pannulla ja paista kanafileet molemmin puolin ruskeiksi. Nosta kanat sitten hetkeksi pois pannulta ja viipaloi. Siirrä viipaleet takaisin pannulle ja lisää loput satay-kastikkeesta kanapalojen joukkoon. Kypsennä keskilämmöllä kunnes kana on kauttaaltaan kypsää.

Annostele riisiä lautaselle, kana-kastiketta päälle ja koristele korianterin-lehdillä, chili-viipaleilla sekä lime-lohkoilla. Tarjoa heti.

Kermainen kanapasta

Kermainen kanapasta, © avaruusasema.com

Välillä tulee hassuja mielihaluja. Tein opiskeluvuosina usein curryllä ja chilillä maustettua kermaista kanapastaa, johon oli joukkoon heitetty vielä ananasta. Se oli hyvin lähellä parasta mitä silloin omassa keittiössä syntyi. Tässä eräs ilta alkoi jostain syystä tehdä mieli tätä makumaailmaa, mutta koska purkkiananakset ja valmis curry-kastike eivät houkutelleet niin päätin kokeilla, jos samantyyppisistä mauista saisi tehtyä hieman hienostuneemman version.

Makeutta lähdin hakemaan ananaksen sijaan freesatusta tomaattipyreestä, mausteisuutta curryn sijaan  tuoreesta chilistä, valkosipulista sekä srirachasta, luonnetta ranskankermasta ja hapokkuutta sitruunasta. Kanaa ja pastaa tietenkin sekä hieman tuoreita yrttejä päälle niin eihän siitä huonoa voisi tulla?

Tässä ei ehkä ihan liikuttu italialaisen perinnepastan makumaailmoissa, mutta hyväähän tästä tuli. Yllättävänkin tasapainoinen kokonaisuus ensimmäisellä yrittämällä, vain sitruunaa joutui lopussa lisäämään. Sopiva makumaailma aikaan, jossa kevät jo vähän lupailee, mutta talvitakkia on vielä pidettävä päällä. Sopivasti kevättä makumaailmassa mukana, mutta hieman sitä talven vaatimaa lämpöäkin.

On myös mukava huomata, että alkaa omat ruoanlaittotaidot olla sillä tasolla ettei aina tarvitse seurata valmista reseptiä vaan pystyy jonkin verran luottamaan ihan puhtaaseen intuitioon. Ruoanlaitosta tulee paljon rennompaa ja mukavampaa, ja sellaistahan se pitäisi ollakin. Varsinkin arkisin kun ei energiatasot aina ole ihan huipussaan.

Kermainen kanapasta, © avaruusasema.com

Kermainen kanapasta (2-3 annosta)

  • 320 g broilerin rintafileitä
  • 1 rkl voita
  • suolaa
  • pippuria
  • 250 g pastaa, esim. penne
  • suolaa
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • tuore punainen chili
  • salottisipuli
  • oliiviöljyä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta basilikaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • suolaa
  • pippuria
  • sriracha-kastiketta
  • kevätsipulia
  • parmesan-juustoa

Kuumenna voi pannulla ja paista broilerin rintafileisiin kauniin ruskea paistopinta. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin. Nosta pois pannulta ja kääri folioon sivuun odottamaan. Fileiden ei tarvitse olla aivan läpeensä kypsiä, ne kypsyvät loppuun kun ne lisätään kastikkeen joukkoon.

Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta al dente runsaasti suolatussa vedessä.

Hienonna valkosipuli, salottisipuli ja noin puolikas chili. Poista chilistä siemenet. Leikkaa loput chilistä renkaiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja freesaa keskilämmöllä sipuleita ja chiliä kunnes sipuli alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten nokare tomaattipyrettä, sekoita muiden aineiden joukkoon ja kuumenna hetki, jotta tomaatin kitkerä maku taittuu makeudeksi.

Kaada kerma pannulle, lisää myös ranskankerma joukkoon. Sekoita ja kuumenna keskilämmöllä kunnes kastike alkaa saostua, lisää sitten hienonnetut yrtit ja kana. Kuumenna kunnes kana on kypsää. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi sitruunan mehu.

Sekoita pasta kastikkeen joukkoon, annostele lautasille ja koristele sriracha-kastikkeella, kevätsipulilla sekä parmesan-juustolla.

Butter chicken eli intialainen voikana

Intialainen juhlapöytä, © avaruusasema.com

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun pitkään ja hartaasti valmistamasi ateria on vihdoin valmis, alat syömään ja ruoka on aivan ä l y t t ö m ä n hyvää. Näin kävi meillä juuri hetki sitten. Lähdimme valmistamaan viikonloppuateriaa intialaiseen juhlapöytätyyliin. Halusimme valmistaa aitoa intialaista ruokaa ja butter chicken on juuri sitä. Tämän ympärille lähdimme kokoamaan kokonaisuutta. Intialaisessa keittiössähän ruoka koostuu usein monista eri komponenteista, kastikkeista, maustetahnoista ja lisäkkeistä, joista koostetaan oma kokonaisuus. Meidän intialainen juhlapöytämme sisälsi tällä kertaa seuraavat komponentit eli ruokalajit.

* * *

Butter chicken eli intialainen voikana
Maapähkinäperunat
Tomaattiraita
Minttu-korianterichutney
Naan-leipää
Basmati-riisiä

* * *

Kaikki alkoi tietenkin siitä että ensin ravasimme Hakaniemen etniset kaupat läpi etsimässä aitoja mausteita. Kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin löytyi, jälkeenpäin selvisi että lähdimme aivan turhaan merta edemmäs kalaan, sillä kaikki mausteet olisi löytynyt myös lähiostarin Punnitse ja Säästästä.

Broileriruokia tulee normaalisti syötyä vain arkisin, sillä broileri on halpaa ja nopea valmistaa. Mutta broileri sopii mainiosti myös hienommille aterioille ja on erittäin monipuolinen raaka-aine, sillä se sopii hyvin monenlaisiin makumaailmoihin. Itse valitsimme tällä kertaa Jyväbroilerin perhosfileen, joka on siis käytännössä rintafilee halkaistuna, sillä halusimme grillata lihan ennen kastikkeeseen laittoa ja perhosfilee grillaantuu tasaisesti. Paras olisi tietenkin ollut kunnon hiiligrilli, mutta näin talvella piti tyytyä uunin grilliin.

Jokainen tämän ateriakokonaisuuden osa on yhdistettävissä muihin resepteihin, mutta suosittelemme kokeilemaan juuri tätä kokonaisuutta! Kaikki maut pelaavat yhteen täydellisesti ja syömistä ei vain voi lopettaa. Ja vielä varoituksen sana: varo halpoja kopioita eli netistä löytyy paljon pikaruokaversioita samaisesta reseptistä, mutta aidon butter chickenin valmistaminen vaatii hieman aikaa. Pikaruokaversioissa esimerkiksi annoksen makeus tulee lisätystä sokerista, tässä karamellisoituneesta tomaatista. Nopeat ohjeet kannattaa unohtaa. Lupaamme, että lopputulos on kaiken vaivan arvoista. Kannattaa myös huomata, että tämän ruoan laittaminen pitää aloittaa jo edellisenä päivänä.

Butter chicken eli intialainen voikana, © avaruusasema.com

Butter chicken eli intialainen voikana (6 annosta)

  • marinadi:
  • 15 g (3 kynttä) valkosipulia
  • 15 g (noin 2 cm pala) tuoretta inkivääriä
  • 700 g Jyväbroiler perhosfilee (merisuolattu)
  • n. 1 dl turkkilaista jogurttia 1 rkl kasvisöljyä
  • 1 tl garam masalaa
  • 1/4 tl sahramia
  • (1 tl suolaa, jos käytät suolaamatonta broileria)
  • kastike:
  • 15 g (3 kynttä) valkosipulia
  • 15 g (noin 2 cm pala) tuoretta inkivääriä
  • 600 g tomaattimurskaa
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 3 rkl voita
  • 6 vihreää kardemumman kotaa
  • 1 musta kardemumman kota
  • 1 kanelitanko
  • 4 kokonaista mausteneilikkaa
  • 1 tl sarviapilan siemeniä
  • 2 tuoretta punaista chiliä
  • 40 g cashewpähkinöitä
  • 4,5 dl vettä 1 tl suolaa
  • 1 tl kuivattuja sarviapilan lehtiä (kasoori methi)
  • 1 tl garam masalaa
  • 1 dl kuohukermaa
  • tuoretta korianteria

Aloita valmistamalla marinadi rintafileille. Huomaa, että tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jopa edellisenä päivänä. Kanan pitää marinoitua vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Kuori valkosipulin kynnet ja inkivääri. Aja tahnaksi esim. sauvasekoittimen yleiskoneosalla tai raasta pieneksi raasteeksi. Mittaa jogurtti pieneen kulhoon. Lisää öljy, garam masala ja sahrami sekä valkosipuli-inkivääritahna. Sekoita hyvin. Lisää myös suola, jos käytät suolaamattomia broilerinfileitä.

Laita broilerinfileet marinointipussiin (tai kannelliseen kulhoon). Kaada marinadi niiden päälle ja hiero se kunnolla fileiden pintaan. Purista ilma pois pussista ja siirrä jääkaappiin marinoitumaan vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Mittaa voi, vihreä ja musta kardemumma, kaneli sekä mausteneilikat laakeaan paistokasariin tai paistinpannuun. Kuullota kunnes mausteneilikat alkavat turvota. Lisää sarviapilan siemenet, hienonnetut chilit (voit halutessasi poistaa siemenet) sekä tahnaksi ajettu valkosipuli ja inkivääri. Kuullota kunnes voi alkaa saamaan väriä.

Lisää sitten tomaattimurska ja pyree. Kypsennä seosta, edelleen keskilämmöllä, kunnes koostumus muuttuu tahnamaiseksi ja paksuksi. Tähän menee noin 45 minuuttia. Seosta pitää sekoitella vähän väliä tai muuten se alkaa roiskua, tällöin kastike myös redusoituu tasaisemmin.

Grillaa kana sillä välin kun kastike keittyy kasaan. Parhaimman lopputuloksen saat grillaamalla ulkona kuumalla hiiligrillillä, mutta hyvään lopputulokseen pääsee myös grillivastuksella varustetulla uunilla tai parilapannulla. Itse teimme ruoan uunissa. Tärkeintä on korkea lämpötila, uuni kannattaakin laittaa jo hyvissä ajoin päälle ja niin kuumalle kuin sen saa.

Aseta kana ritilän päälle, älä kuivaa marinadia pois. Grillaa ylätasolla grillivastuksen alla kunnes pinta alkaa ruskistua. Broileri saa mennä joistain kohdin hieman hiiltyneeksi, mutta varo kypsentämästä liikaa. Fileet saavat jäädä sisältä vielä aavistuksen raaoiksi, loppukypsennys tapahtuu kastikkeessa.

Siirrä kanat leikkuulaudalle ja anna levätä noin 10 minuutin ajan. Leikkaa vasta lepäämisen jälkeen.

Mittaa cashewpähkinät ja 4,5 desiä vettä tehosekoittimeen tai blenderiin. Blendaa kunnes seoksesta tulee tasainen ja maitomainen ulkonäöltään sekä koostumukseltaan.

Kun tomaattiseos on karamellisoitunut ja valmis voit sekoittaa cashewpähkinämaidon varovasti sen joukkoon. Paseeraa seos tämän jälkeen sihdin läpi kattilaan tai kasariin, silikonilastalla painaen. Näin saat mahdollisimman paljon kastikkeesta mukaan, mutta mausteista ja tomaatin kuorista ym. pääsee kätevästi eroon.

Siirrä kattila levylle ja kuumenna keskilämmöllä. Leikkaa kanat isohkoiksi paloiksi. Lisää kastikkeen joukkoon. Lisää myös suola, sarviapilan lehdet sekä garam masala. Kypsennä noin 5-8 minuutin ajan kunnes kana on kauttaaltaan kypsää. Lisää lopuksi kerma, sekoita ja laita levy pois päältä. Tarjoile riisin kera, korianterin lehdillä koristeltuna.

Butter chicken eli intialainen voikana, © avaruusasema.com Butter chicken eli intialainen voikana, © avaruusasema.com Maapähkinäperunat, © avaruusasema.com

Maapähkinäperunat (6 annosta)

  • 8 pientä perunaa
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 dl suolapähkinöitä
  • 1 vihreä chili
  • 2 rkl gheetä
  • 1 tl jeeraa
  • 3 currylehteä

Pese perunat ja keitä kuorineen kurkumalla maustetussa vedessä, noin 15 minuuttia. Jäähdytä, anna vetäytyä ja kuori perunat. Rouhi pähkinät ja hienonna chili.

Kuumenna ghee paistinapannussa, lisää jeera, chili ja currylehdet. Lisää halkaistut perunat ja pähkinät pannun ja pyörittele 2-3 minuuttia.

Tomaattiraita, © avaruusasema.com

Tomaattiraita (6 annosta)

  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 iso tomaatti
  • 1/2 punasipuli
  • 1 rkl hienonnettuja mintunlehtiä (ja/tai korianterin)
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl sokeria
  • 1/4 tl jeeraa

Halkaise tomaatti, poista sisus ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli, huuhtele kylmässä vedessä ja kuivaa. Hienonna yrtit. Sekoita ainekset keskenään. Tarkista maku ja anna maustua jääkaapissa vähintään yön yli (mielellään 1-2 vuorokautta).

Intialainen juhlapöytä, © avaruusasema.com

blogirinki_logoYhteistyössä Jyväbroiler.