Katselet juttuja tunnisteella "leivonnaiset"

Suklaa-vadelmatäytteiset Budapest-leivokset

Vuosia sitten söin Aleksin La Torrefazionessa suklaa-vadelma Budapest-leivoksen. Siitä asti olen haaveillut niistä ja suunnitellut vielä joskus tekeväni niitä itse. “Aitoihin” Budapest-leivoksiinhan tulee täytteeseen vadelmien ja suklaan sijaan säilyke-persikoita tai mandariineja. Tuoreiden vadelmien kanssa leivoksesta tulee huomattavasti raikkaampi ja täyte toimii paljon paremmin omaan makuuni. Valitettavasti niitä vadelma-täytteisiä yksilöitä ei ole sen jälkeen tullut missään vastaan.

Kun Tiskivuoren emäntä -blogin Heidi kutsui minut rapujuhliin, joihin pyydettiin alkupalaa tai jälkkäriä nyyttäriperiaattella, näin tilaisuuteni tulleen. Koska en ole mikään sokerileipuri ja makeat leivonnaiset tuppaavat minulla aika usein epäonnistumaan niin pidin tätä jonkinlaisena haasteena. Lopulta valmistus oli kuitenkin kohtuullisen helppoa eikä isompia takaiskuja tullut. Helposti murtuva pohja otti hieman kuljetuksessa osumaa, mutta se ei haitannut, kun muuten leivonnainen pysyi kasassa.

Täytteestä päätin jättää lisätyn sokerin kokonaan pois. Taikina oli jo erittäin makea, joten suklaasta ja vadelmasta tuleva makeus sai riittää. Mielestäni aivan oikea ratkaisu. Omaan makuun olisi taikinastakin hieman voinut vähentää sokerin määrää, mutta en uskaltanut lähteä muuttamaan reseptiä. Käytin myös täytteessä mascarponea maitorahkan sijaan.

Tykkäsin itse ja muillekin tuntui maistuvan vaikka, joten pidin kokeilua onnistuneena. Ei kannata antaa marenkityyppisen taikinan hämätä, tämä oli oikeasti kohtuullisen helppo valmistaa. Vinkkinä vaan itselleni, että se pohjan jäähtyminen sitten kestää kohtuullisen kauan.

Leivos on gluteeniton ja laktoositon (kunhan valitsee oikeat raaka-aineet).

Kuvat leivoksista ovat valitettavasti vähän mitä ovat, siinä oli jo monta rapua nautittu ja ilta alkoi taittumaan yön puolelle eli syytän olosuhteita. Suklaatakaan en jaksanut enää tarjoiluvaiheessa sulattaa, joten raastamalla mentiin. Leivokset oli kuitenkin sen verran hyviä, että eiköhän niistä tule vielä joskus otettua paremmat kuvat.

Suklaa-vadelmatäytteiset Budapest-leivokset (8-12 kpl)

  • pohja:
  • 1,5 dl (4-5 kpl) munanvalkuaisia
  • 2,4 dl sokeria
  • 0,75 dl maissijauhoja
  • 1,5 dl mantelijauhetta (n. 80 g pss)
  • 1,5 dl hasselpähkinäjauhetta (n. 80 g pss)
  • täyte:
  • 1 prk (250 g) mascapone-juustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • n. 70 g tummaa suklaata
  • (vaniljaa)
  • tuoreita vadelmia
  • koristeluun:
  • tomusokeria
  • tummaa suklaata
  • tuoreita vadelmia

Erottele munanvalkuaiset ja keltuaiset, ole tarkkana ettei valkuaisten joukkoon päädy keltuaista tai taikina ei onnistu. Vatkaa valkuaiset ja puoli desiä sokeria löysäksi vaahdoksi. Lisää loppu sokeri (1,9 dl) vaadon joukkoon ja vatkaa edelleen kunnes vaahdosta tulee jämäkkää ja kiiltävää. Vaahto on valmista kun nostat vispilällä “huppuja” ja ne jäävät pystyyn eivätkä enää vajoa alas.

Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää ne sitten vaahdon joukkoon. Voit tarvittaessa käyttää siivilää niin saat tasaisemman lopputuloksen. Sekoita varovasti, jotta vaahto ei lässähdä.

Leivitä taikina uunipellille leivinpaperin pääälle, hieman reilun sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Paista 190-200 asteessa, uunin keskitasolla, noin (10-)12 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä kunnolla (minulla meni yli tunti) ennen täyttämistä. Tällä välin voit tehdä täytteen.

Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja halutessasi hieman vaniljaa. Sekoita varovasti. Kumoa pohja toisen leivinpaperin päälle ja poista päällä oleva paperi. Levitä täyte pohjan päälle siten, että reunassa josta alat kääriä on hieman paksumpi kerros. Jätä toisesta reunasta noin 4-5 sentin suikale ilman täytettä jotta saat käärittyä leivoksen kiinni. Pilko suuri kourallinen vadelmia hieman pienemmiksi paloiksi ja raasta suklaasta veitsen avulla sopivan kokoista rouhetta. Ripottele vadelmat ja suklaa tasaisesti täytteen päälle. Kääri rullalle samaan tapaan kuin kääretorttu.

Koriste koko torttu tomusokerilla, sulata hieman tummaa suklaata ja pursota raitoja päälle, sekä koristele vadelmilla. Tarjoile yhtenä “halkona” tai valmiiksi viipaloituina leivoksina.

Hasselpähkinätäytekeksit

keksit1

Minulla on kauhea hinku löytää maukkaita gluteenittomia ja sokerittomia reseptejä. Olen poiminut niitä muistikirjaani netistä sekä kirjoista ja vielä on monta mielenkiintoista reseptiä testaamatta. Tämä suklaatäytteisten hasselpähkinäkeksien resepti tarttui mukaan I love me- kauneus ja terveysmessuilta muutama viikko sitten. Reseptin on suunnitellut Vanelja-blogin Virpi Mikkonen, jonka 5.12. ilmestyvää Kiitos Hyvää -keittokirjaa odotan innolla.

Kekseissä on hyvin pähkinäinen meininki ja tavallisiin leivonnaisiin tottuneena Mikko huomautti heti, että keksit maistuvat gluteenittomilta. No, se on kyllä totta, mutta kekseissä on kuitenkin ihan hyvä rakenne ja maku. Mielestämme keksit kaipasivat seurakseen jotain raikasta ja marjaisaa ja päätimme yhdistää ne Mövenpickin syksyn Limited Edition sarjan Meringue & Berries Pavlova jäätelön kanssa. Toimii!

Hasselpähkinäkeksit (10 kpl)

  • 2 dl hasselpähkinäjauhetta
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 1 dl raakakaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl valniljajauhetta
  • 0,5 tl merisuolaa
  • 1 dl kirnuvoita
  • 0,5 dl luomuhunajaa
  • 1 luomukananmuna
  • täyte:
  • 0,5 dl kookosöljyä
  • 4 rkl pähkinävoita
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 3 rkl luomuhunajaa
  • 0,5 tl vaniljauutetta

Valmista ensin keksit. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Hienonna hasselpähkinät tehosekoittimessa tai blenderin kuivakannussa jauheeksi. Tee samoin kaurahiutaleille. Voit toki käyttää myös valmista pähkinäjauhetta tai kaurajauhoa, mutta jauheet teet nopeasti myös itse. Yhdistä kaikki kuivat aineet: hasselpähkinäjauho, kaurajauho, raakakaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljajauhe ja merisuola.

Sulata voi juoksevaksi ja sekoita voin joukkoon hunaja. Kaada voi-hunaja-seos kuivien aineiden sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kananmuna ja tarkista taikinan rakenne. Taikinan tulee olla löysää, mutta siitä tulisi pystyä muotoilemaan palloja. Itse lisäsimme hieman pähkinäjauhoa vielä sekaan.

Ota taikinaa ruokalusikallinen ja pyöritä palloksi. Laita leivinpaperin päälle ja paina pyöreäksi keksiksi. Paista keksejä noin 10 minuuttia. Keksien tulee olla muhevia, joten älä kypsennä niitä aivan kuiviksi. Ota keksit uunista ja anna niihen jäähtyä ennen täyttöä.

Valmista suklaatäyte sillä välin kun keksit jäähtyvät. Sulata kookosöljy vesihauteessa, lisää joukkoon pähkinävoi ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää kaakaojauhe, hunaja ja vaniljauute. Laita täyte hetkeksi jääkaappiin vetäytymään. Jos täyte jähmettyy liikaa, pidä sitä hetki huoneenlämmössä tai vesihauteessa.

Levitä suklaatäytettä keksille ja kokoa niistä kerroskeksejä. Tarjoile vaikka jäätelön kera. Keksit säilyvät jääkaapissa noin viikon.

Keksit eivät juurikaan leviä uunissa, kuten olimme odottaneet ja meidän kekseistä tuli ehkä aavistuksen liian paksuja. Seuraavaksi aion tehdä hieman ohuempia, jotta yhden keksin syömisen jälkeen ei ole aivan ähky. Keksien täytettä voi varioida mielensä mukaan, mutta meille tuli heti mieleen, että joku marjainen ja appelssiininen täyte voisi toimia myös hyvin.

keksit3 keksit2

Mövenpic Meringue & Berries Pavlova -jäätelö saatu testiin.

Sitruuna-salmiakkimuffinsit

Sitruuna-salmiakkimuffinssit, © avaruusasema

Halusin tehdä juhlan kunniaksi raikkaan kesäisen kakun. Oma “bravuuri” eli sitruunaisen raikas prinsessakakku (järkyttävä tuo kuva tuolla vanhassa reseptissä :D) on kuitenkin jo vähän turhan tuttu eli teki mieli tehdä jotain muuta. Muistelin aikoinaan lukeneeni jostain blogista reseptin sitruuna-salmiakkimuffinsseihin ja hetken googlettelun jälkeen ohje löytyikin Kokit ja potit -blogista, jonne se oli puolestaan lainattu Baking instinct -blogista. Eli kakun sijaan tarjoiltiinkin muffinseja vai kuppikakkujako nämä oikeasti ovat?

Sitruuna-salmiakkimuffinsit (12-16 kpl)

  • 100 g voita
  • 1 dl ruokakermaa
  • 3 luomu kananmunaa
  • 2,5 dl kidesokeria
  • 1 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljaa
  • yhden luomusitruunan raastettu kuori
  • 4 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 40 g apteekin salmiakkia (Haganol)
  • 0,75 dl sitruunan mehua
  • 1 dl lemond curd -tahnaa
  • kuorrute:
  • 50 g voita
  • 4 dl tomusokeria
  • 0,5 rkl limen mehua
  • yhden limen raastettu kuori
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
  • 20 apteekin salmiakkia (Haganol)

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi kattilassa, nosta pois levyltä ja kaada ruokakermaa voisulan sekaan. Sekoita tasaiseksi seokseksi ja siirrä sivuun jäähtymään.

Riko munat kulhoon, lisää joukkoon sokeri ja vanilja (tai vaniljasokeri) ja vatkaa kuoheaksi vaahdoksi. Lisää ja sekoita jäähtynyt voi-kermaseos sekä raastettu sitruunan kuori kananmuna-sokerivaahtoon.

Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muun taikinan joukkoon, siivilöi tarvittaessa. Kääntele taikina varovasti sekaisin muovilastan avulla. Älä vaivaa ettei taikinaan muodostu sitkoa. Lisää lopuksi pienemmäksi silputut salmiakit sekä lemon curd -tahna. Kääntele ne tasaisesti taikinaan.

Nosta paperivuokia muffinipellin syvennyksiin. Täytä vuoat taikinalla noin 3/4 täyteen. Paista uunin keskitasolla noin 20-35 minuuttia, riippuen muffinssien koosta. Tarkista kypsyys tökkäämällä cocktail-tikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa ovat muffinssit valmiit. Jäähdytä valmiit leivonnaiset ritilän päällä.

Valmista sitten kuorrute. Yhdistä kulhossa huoneenlämmössä pehmennyt voi, tomusokeri, limen mehu ja kuori sekä tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lapioi kuorrute pursotinpussiin ja pursota tasaisesti muffinssien päälle. Koristele salmiakeilla juuri ennen tarjoamista.

Makuhan näissä oli todella hyvä, raikas muttei liian päällekäyvä sitruuna ja suolaiset salmiakkipalaset toimii yhdessä. Tosin omaan makuun tuota salmiakkia olisi voinut olla enemmänkin tai sitten nuo taikinaan tulleet salmiakit olisi voinut hienontaa vielä pienemmäksi niin olisivat olleet tasaisemmin läsnä.

Ja koska oli makea leivonnainen kyseessä niin tietenkin jokin meni taas pieleen. Muffinssit eivät nimittäin olleet kovinkaan kuohkeita. Ne kyllä nousivat hyvin, mutta lässähtivät heti uunista nostettaessa ja olemus jäi aika tiukaksi. Järkeilin, että yksi syy saattoi olla ehkä hieman liian hienoa rakenteeltaan ollut ruokosokeri, jota alkuperäisen ohjeen mukaisesti käytin. Muutinkin tuohon ylle sokerin kidesokeriksi, joka toimii näissä vaahdoissa paremmin. Toinen kompastuskivi oli se, että kaapista ei löytynytkään erikoisvehnäjauhoja joten käytin tavallisia.

Maku näissä oli kuitenkin niin hyvä, että tekivät kauppansa. Ja itse päätin, että vielä toisen kerran pitää kokeilla. Vaikka on tuo taikina kyllä muffinssi-ohjeeksi hieman outo.