Katselet juttuja tunnisteella "löytöjä"

Talvi-ihon pelastus

Patyka, © avaruusasema

Viime viikkojen kovat pakkaset ja viimaiset tuulet ovat kyllä tehneet hallaa kasvojen iholle. Onneksi Patyka pelastaa. Ostin viime reissulla myös uuden kosteusvoiteen sekä kuorintanaamion. Olen käyttänyt niitä nyt jo muutamia viikkoja ja rakkaus Patykaan vaan kasvaa, sillä sarja on aivan täydellinen.

Patykan Biokaliftin korjaava päivävoide ravitsee ja hoitaa ihoa ja mikä parasta imeytyy sekunneissa eli meikkaamisen voi aloittaa heti. Voiteita on kahta eri sorttia, tavalliselle iholle ja kuivalle iholle. Itse ostin tuon tavalliselle iholle, koska yleensä kasvoilleni on riittänyt hieman kevyempi voide, mutta jos ihosi on vähänkin kuivuuteen taipuvainen niin suosittelen tuota kuivalle iholle tarkoitettua voidetta. Sain siitä mukaani näytepakkauksen, josta riitti kahdeksi kerraksi ja myös kuivan ihon voide imeytyi hetkessä eikä ollut yhtään liian raskas. Olisi ehkä pitänyt valita se, mutta en silloin vielä uskonut että edessä olisi näin kylmä maaliskuu.

Näissä Patykan kosteusvoiteissa voidepohjan muodostaa vadelmauute, ei siis vesi niin kuin yleensä kosmetiikassa. Vadelma sisältää paljon C-vitamiinia, magnesiumia ja mangaania. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti, ehkäisee ryppyjä ja pehmittää ihoa. Voiteessa on mukana myös kauran polysakkarideja, joka tasoittavat ryppyjä ja stimuloivat ihoa korjaamaan itseään. Jos kaipaat anti-age ominaisuuksia kosmetiikalta niin voin ehdottomasti suositella Patykaa. Voide on tarkoitettu +25 -vuotiaille.

Patyka, © avaruusasema

Kirkastava kuorintanaamio auttaa myös tasoittamaan pieniä juonteita ja kuorii hellästi, mutta tehokkaasti kuolleen ihon ja epäpuhtaudet. Kuorinta tapahtuu hedelmähappojen ja pienten kuorintarakeiden avulla. Iho tuntuu oikein hehkuvan hyvää ja raikasta oloa kuorinnan jälkeen. Ihon pinta jää mataksi, mutta ei kuitenkaan kuivaksi, sillä naamion ruusuvesi, avokadoöljy ja jojobaöljy kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Naamio levitetään kasvoille, annetaan vaikuttaa hetki ja pyöritellään sen jälkeen kosteilla sormilla pois.

Purnukat ovat myös varsin kätevät, sillä voiteet pysyvät suojassa vaikka korkki olisikin auki. Purkin keskeltä painamalla voi annostella voidetta juuri sen verran kuin tarvitsee. En ole törmännyt tällaisiin purnukoihin missään muissa kosmetiikkamerkeissä. Patyka on tällä hetkellä ykkössuosikkini kosmetiikassa ja voin lämpimästi suositella sitä. Laittakaa ihmeessä kommenttia, jos olette kokeilleet jotain Patykan tuotetta ja mitä piditte siitä. Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia.

Voimajuomaa

Instant Reishi & Chaga, © avaruusasema

Lisää energiaa, parempaa vastustuskykyä ja terveyttä, stressitasot alemmas – kyllä kiitos, mutta miten! Vastaus löytyy Four Sigma Foodilta, joka on tarkasti tutkinut maailman ravinnerikkaimpia ravintoaineita. Nykyisin muuten kalorit on so last season, nyt puhutaan laadukkaasta ja ravinnerikkaasta ruoasta.

Pääsimme maistamaan FSF:n kehittämiä Instant pikajuomia, jotka lupaavat huimia terveysvaikutuksia. Pikajuomien idea on tuoda lääkinnälliset sienet ja huippuyrtit helposti käytettävään muotoon. Jauheet voidaan sekoittaa mihin tahansa nesteeseen tai käyttää jopa sellaisinaan ruokien valmistuksessa.

Instant Reishi lupaa parantaa unen laatua, alentaa stressitasoja ja parantaa verenkiertoa. Reishi on sienikasvi, jota on käytetty yli 4000 vuoden ajan, joten kyseessä ei ole mikään uusi villitys. Se auttaa muun muassa kehoa mukautumaan haastaviin olosuhteisiin ja auttaa rentoutumaan. Reishiä kannattaa nauttia erityisesti illalla. Lisäksi verenkierto saa kyytiä, sillä Reishi auttaa punasolujen muodostamisessa ja tehosta niiden liikkumista.

Instant Chaga tehostaa immuniteettia ja vastustuskykyä, auttaa taistelussa taudinaiheuttajia vastaan sekä on erittäin vahva antioksidantti. Chaga eli pakurikääpä on myös sieni, jota on käytetty jo satoja vuosia sitten lääkkeenä ja sen sisältämän betuliinihapon on todettu muun muassa estävän syöpäsolujen kehitystä.

Instant Reishi & Chaga, © avaruusasema

Jauheet voi sekoittaa kuumaan tai kylmään veteen, smoothien joukkon tai oikeastaan ihan minne vain ruokaan. Maku veteen sekoitettuna on teemäinen, hieman lakritsamainen ja makeahko. Itse tykkäsin molemmista juomista ehkä enemmän jäähtyneenä. Maun vahvuutta voi helposti säädellä nesteen määrällä. En ole vielä kovin montaa pussia ehtinyt juomaan, mutta kyllä olo tuntuu jotenkin hyvältä Instant-juoman jälkeen.

Four Sigma Foods lupasi blogimme lukijoille mukavan alennuksen. FSF:n verkkokaupasta saat koodilla: avaruusasema 7 %:n alennuksen kaikista tuotteista ja tämä muuten koskee myös supertehokasta Gizmo blenderiä! Koodi syötetään tilauslomakkeen viimeisessä vaiheessa sille varattuun kenttään ja yli 55€ tilaukset postitetaan ilman toimistuskuluja.

Olisi muuten kiva tietää onko Four Sigma Foodsin juomat tai muut tuotteet teille entuudestaan tuttuja? Ja minkälaisia kokemuksia teillä on? :)

Tehty yhteistyössä Four Sigma Foods:n kanssa.

Ihanat kukkaisvedet

Melvita kukkaisvedet, © avaruusasema

Kukkaisvesistä on tullut salakavalasti osa jokapäiväistä kasvojenhoitorituaaliani. Viime kesänä hankinkin ensimmäisen pullon ruusuvettä ja olin heti koukussa. Suihkaus ruusuvettä juuri ennen kosteusvoidetta, iho tuntui tykkäävän ja voivan hyvin. Sen jälkeen olen käyttänyt niitä päivittäin ja nyt oli pakko tulla hehkuttamaan niitä myös blogiin. Kesällä käytin monta viikkoa pelkkiä kukkaisvesiä ja kukkaisseerumeja kostausvoiteen sijaan. Kukkaisvedet kuluvat todella todella hitaasti vaikka niitä suihkisi päivittäin, joten ei ehkä kannata hankkia niitä kolmea pulloa kerralla. Höm. :)

Ruusu on oikea tehoaine ikääntymisen merkkejä vastaan, lisäksi ruusuvesi tasapainottaa ihon talineritystä. Laventelivesi puhdistaa ihoa, joten se sopii hyvin myös ravoittuvalle iholle. Applesiininkukkavesi virkistää, raikastaa ja pehmentää ihoa, oikea piristysruiske harmaisiin päiviin. Kukkaisvedet valmistetaan kukanterälehdistä tislaamalla ja Melvita käyttää tietenkin luomulaatuisia raaka-aineta ja tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmettiikkaa.

Melvita kukkaisvedet, © avaruusasema

Kukkaisvesisuihkeen jälkeen vielä tippa yleellistä kukkausseerumia. Ruususeerumi kiinteyttää, elvyttää ja häivyttää ikääntymisen merkkejä. Appelsiininkukkaseerumi kosteuttaa tehokkaasti ja virkistää ihoa. Narsissiseerumi kirkastaa ihoa ja sopii hyvin sekaiholle.

Kukkaisvedet ja -seerumit ovat ihana virkistys ja ihoa elvyttävä hemmotteluhoito jokaiseen arkipäivään. Kaikenlisäksi kukkaisvedet ovat todella riittoisia. Kukkaisvesiä saa aika monesta luontaistekaupasta, Stockmannilta ja tietenkin Joliesta.

Pullojen etiketit ovat hieman ottaneet itseensä kosteissa kylpyhuoneolosuhteissa, mutta mitäpä tuosta. :)

Appelsiininkukkaseerumi, narsissiseerumi ja laventelinkukkavesi on saatu Jolielta testiin tai lahjaksi viime vuonna.