Katselet juttuja tunnisteella "puutarha"

Chili!

Chili!, © avaruusasema

Oho! Mikäs se olikaan kasvanut toiseen pitkään ja hartaasti kasvatetuista chilipuskistamme. Chilihän se. Oltiin jo melkein luovuttu toivosta, että kumpikaan kasveista koskaan chilejä tuottaisi, vuoden ovat meillä olleet ja viime vuonna ei tosiaan tullut yhtäkään chiliä. Toivottavasti toinenkin puu intoutuu chilejä tuottamaan.

Mikäköhän lajike tämä meidän chilipuu oikein on kun tuonmallisia chilejä tekee? Uskaltaako kukaan arvata? Nämä on ostettu pieninä taimina nimellä “chilipuu”, joten mitään tietoa ei sen suhteen ole, että mitä habaneroja sieltä oikein on tulossa.

Hottentotti

Hottentotti, © avaruusasema

Kävimme tänään Plantagenissa ja meinasimme ostaa parvekkeelle kirsikkatomaattipensaan, mutta jätimme sen ostamatta sillä vieressä ollut nainen kertoi ystävättärelleen ettei se vielä selviydy näin kylmistä öistä. Tomaattipensas on muutenkin haasteellinen, sillä se levittää tahmaista pölyä ympärilleen, joten sisätiloissa sitä ei viitsi pitää.

Päädyimme ostamaan tällaisen söpön Crassula Hottentotin, jonka sijoitimme Lighthouseen Valkoisen Harmajan Suvia matkien. Kiitos vain vinkistä. :) Nopealla googletuksella selvisi, että mehikasvit viihtyvät kuivassa ja valoisassa paikassa. Toivottavasti emme kastele Hottentottiamme kuoliaaksi.

Lisäksi mukaan tarttui nippu Kalloja. Ne ovat niin kauniita. Plantagenissa on muuten suhteellisen edullisia leikkokukkia, vailkoima vaan ei ollut mikään kovin hyvä. Pääasiassa löytyi ruusuja ja rumia valmiskimppuja.

Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema

Chilit kasvaa taas

Chilit, © avaruusasemaChilit, © avaruusasema

Vaihdoimme pari viikkoa sitten chilimme isompiin ruukkuihin ja nekös siitä intoutuivat kasvamaan. Muutaman lehden ja rungon tilalle on hetkessä tullut tuuheat chili-puskat. Kukkiakin on jo muutama, joten toivottavasti tänä vuonna saamme satoakin. Osansa on varmaan silläkin, että kevät näyttää vihdoinkin tulleen ja aurinko paistaa pitkän aikaa ja lämmittää jo.

Nämä chilithän ovat peräisin viime vuoden hyötykasviyhdistyksen taimitorilta ja ovat ihme ja kumma vielä talvenkin jälkeen hengissä. Edelliset yksilöt taisimme tappaa liialla kastelulla, nämä ovat nimittäin välillä saaneet olla pitkäänkin ilman vettä eivätkä ole olleet ollenkaan pahoillaan siitä. Paljon kuitenkin tapahtunut siitä kun vuosi sitten nuo kotiin kannoimme (kuvat alla).

Yrtit, © avaruusasema Chilit, © avaruusasema