Ankanrintaa, punaviinissä karamellisoituja salottisipuleita ja perunapyrettä

Ankanrintaa, © avaruusasema.com

Yhteen aikaan tuli ravintolassa aina tilattua ankkaa, jos sitä vain listalta löytyi. Ankan maussa ja omassa rasvassa rapeaksi paistuneen nahan suutuntumassa on jotain joka kovasti miellyttää makunystyröitäni. Ankkaa ei kuitenkaan ole koskaan tullut tehtyä itse, joten oli jo aikakin. Viime viikolla Stockalta löytyi tuoreita valmiiksi käsiteltyjä ankan rintafileitä ja niiden ympärille alettiin miettimään kokonaisuutta.

Liikkeelle lähdettiin perunapyreestä, vihreät pavut toimivat aina kaiken liharuoan kanssa ja lisää luonnetta saatiin karamellisoiduista salottisipuleista, joiden joukkoon lorautimme myös punaviiniä. Sitä samaa viiniä mitä ruoan kanssa sitten nautimme. Tällä kertaa Alkosta löytyi pullo ranskalaista Domaines Schlumberger Les Princes Abbés Pinot Noir 2013 punkkua. Ei mikään tajunnan räjäyttävä, vaan ehkä jopa yllättävänkin letkeä pinot noir toimi kuitenkin ruoan kanssa hyvin. Vaikka ankassa onkin makua paljon enemmän kuin esimerkiksi kanassa, ei sen hienostunutta makua kannata peittää turhan runsaalla viinillä. Vanhan mantereen pinot noir’it noin keskimäärin ovat hyviä valintoja riistalintujen kaveriksi.

Todella hyväähän tämä oli, eikä vaivaakaan ollut ihan kohtuuttomasti. Aika ranskalaisen keittiön henkistä makumaailmaa, vaikka ei tässä mitään tiettyä koulukuntaa mietittykään. Tuli mieleen, että voisihan sitä taas yrittää tehdä enemmän ruokaa kotona.

Ankanrintaa, © avaruusasema.com

Ankanrintaa, punaviinissä karamellisoituja salottisipuleita ja perunapyrettä (2 annosta)

  • 400 g ankanrintaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Nosta liha hyvissä ajoin ennen valmistusta huoneenlämpöön. Poista ankanrinnasta rasva siten, että sitä jää muualle kuin nahkapuolelle korkeintaa millin paksuudelta. Nahkan ja lihan väliin kuuluukin jäädä rasvaa.

Aseta rintafile nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle, kuumenna keskilämmölle ja anna paistua noin 8 minuuttia koskematta. Tällä tavalla nahasta tulee rapea ja kuumuus sulattaa ylimääräisen rasvan pois. Käännä filee ja paista kolme minuuttia toiselta puolelta.

Kääri filee folioon ja kypsennä uunissa 200 asteessa 8-10 minuuttia, riippuen fileen koosta. Fileen on tarkoitus jäädä reilusti punertavaksi, joten varo ylikypsentämästä. Anna lihan vetäytyä hetki folioon käärittynä ja leikkaa sitten viipaleiksi.

Annostele lautasille perunapyrettä alle, puolet ankasta päälle sekä papuja ja salottisipuleita oheen. Tarjoa heti kera hyvän punaviinin.

Perunapyre

  • 4-6 perunaa (jauhoinen lajike)
  • voita
  • maitoa
  • suolaa

Keitä perunat kypsäksi, kaada vesi pois ja murskaa kattilassa. Lisää voita kunnes seoksesta on tullut yhtenäistä massaa. Lisää sitten maitoa, jotta saat haluamasi koostumuksen. Tarkista maku ja mausta suolalla.

Punaviinissä karamellisoidut salottisipulit

  • 8 pientä salottisipulia
  • 4 pientä valkosipulin kynttä
  • oliiviöljyä
  • nokare voita
  • 1 rkl sokeria
  • 0,5 dl punaviiniä
  • suolaa
  • mustapippuria

Kuori ja halkaise salottisipulit pitkittäin. Kuori myös valkosipulit. Kuumenna pieni pannu keskilämmölle, lorauta sinne oliiviöljyä ja lisää nokare voita. Lisää sipulit, kun voi on sulanut. Kuullota noin viisi minuuttia aina välillä käännellen.

Ripottele sitten sokeri sipuleiden päälle, säädä pannua hieman pienemmälle ja kuullota toiset viisi minuuttia. Lisää sitten punaviini ja anna porista kunnes neste on keittynyt noin puoleen. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku.

Ankanrintaa, © avaruusasema.com

Jätä kommentti

XHTML: Voi käyttää seuraavia tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>