Katselet arkistoa 2017

Ravintola Grön

Työpaikkani Tampereen konttorilla on pyörinyt jo vuosikausia ravintolakerho, jonka aktiivisuutta on tullut kaukaa ihailtua ja vähän kadehdittuakin. Viime keväänä aloin hetken mielijohteesta herätellä keskustelua aiheesta Helsingissä ja kiinnostuneita löytyikin mukavan runsaasti. Sitten tuli kesälomat, syksyn kiireet ja oma saamattomuus niin asia jäi taustalle. Onneksi työkaverini otti härkää sarvista ja aloitti keskustelun uudelleen, varasi ravintolan ja muutenkin potki homman käyntiin. Suuri kiitos siitä A!

Ravintolakerho saatiin siis käyntiin ja ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui ravintola Grön, jossa kävimme hieman vajaa kuukausi sitten. Eli alkaa jo ollakin aika kirjoitella jotain kokemuksia. Ensimmäinen kokoontuminen meni kyllä hieman enemmän ihmisiin tutustuessa, olihan mukana ennestään ei niin tuttuja kasvoja. Juttua riitti – ruoasta, viinistä ja muusta. Joukosta löytyi yllättäen myös Tuopillinen-blogin Jouni, kovan luokan olut-harrastaja. En ollut siis blogeineni yksin vaikka kameran kanssa suoraan sanoen hieman hävetti heilua. :)

Mutta itse ravintolaan. Grön jäi minulle mieleen viime kesän Taste of Helsingistä erittäin positiivisena kokemuksena. Varsinkin se jälkiruoka – kuusenkerkkäjäädyke-“keksi” oli taivaallisen hyvä. Odotukset olivat siis kohtuullisen korkealla. Grönhän on kasvispainotteinen, ekologisia, villejä ja paikallisia raaka-aineita suosiva kohtuullisen pieni ravintola Helsingin Albertinkadulla. Taustalta löytyy mm. vuoden 2016 kokiksi valittu Toni Kostian.

Taisimme kaikki lopulta päätyä ottamaan ravintolan neljän ruokalajin menun, osa kasvis- ja osa liha-versiona. Minä ja muutama muu otimme myös annoksiin sovitetut viinit, Jouni tietenkin ravintolan omaa olutta. Viineistä ei tullut harmittavasti kirjattua mitään muistiin, joukossa oli kuitenkin kohtuullisen erikoisia tapauksia, suodattamattomia viinejä, erikoisia rypäleitä ja “eksoottisia” viinimaita. Tarkeintä kuitenkin, että toimivat ainakin omaan makuuni erittäin hyvin annosten kanssa.

Alkupaloja tuli kaksi, ensimmäisenä metsäsieni ”Vol-au-vent”, tattikermaan muhennettuja sieniä, voitaikinaa, kuusenkerkkää ja puolukoita, jota seurasi raakakypsennettyä nautaa, kesäkurpitsaa, sinappia, lipstikkaa ja savustettua naudan luuydinrasvaa. Metsäsieni-annoksessa maistui syksy ja metsä, mieleen tuli alkuun sienipiirakka, mutta koostumus oli samettisempi, jota puolukan raikkaus ja kuusenkerkän yrttisyys kivasti tasapainotti. Naudan tartar oli ehdottomasti illan parasta antia, vaikka ensimmäiseen suupalaan osuikin turhan paljon sinappia ja voimakkaan savuisaa luuydintä.

Pääruoaksi lihansyöjille (paitsi rapu-allergikolle) tuli suolapaahdettuja perunoita, keltasipulia, auringonkukansiemeniä, karhunlaukkaa ja kuningasravunlihaa ”béchamel”. Maukas annos, joka jäi kokonaisuutena kuitenkin hieman yksiulotteiseksi. Kasvisruokailijoinen hokkaido-kurpitsa (ekassa kuvassa) keräsi vuolaita kehuja ja näyttikin hyvältä.

Meille muutamalle ahneelle tuli väliin suolainen jälkkäri – raastettua comté-juustoa, fermentoituja karviaisia ja säilöttyä mäntyä, joka tarjoiltiin keksin päältä. Hieman sottaamiseksi meni, mutta hyvä juusto maistuu aina. Tilkka port-viiniä olisi mennyt tämän kanssa kivasti. Varsinaisena jälkkärinä tuli tuoreita ja fermentoituja metsämarjoja, hapankermaa, valkosuklaata ja maitohappoa – samaan aikaan syksyinen, mutta raikas kokonaisuus, joka puhdisti kivasti makupalettia illallisen päätteeksi.

Grön ei jättänyt kylmäksi. Tykkäsin ruoasta ja viinistä, yhdessä ja erikseen. Myös palvelu pelasi ja oli mutkatonta. Ainoa pieni miinus siitä, että meidän 7 hengen seurue tungettiin 6 hengen pöytään, mutta toisaalta pienessä ravintolassa noin on varmaan pakko tehdä.

Jatkossa olisi tarkoitus käydä noin kerran kuussa jossain, porukan sopivasti vaihtuen sen mukaan kenelle ajankohta ja ravintola sopii. Seuraavan ravintolan kanssa on ollut hieman haastavaa kun ei meinaa pöytää saada, mutta eiköhän tämä pysy hengissä kuitenkin. Itse ainakin odotan jo seuraavaa kertaa, toivottasti sopii vaan omaan kalenteriin.

Syksyinen kurpitsapasta

Viime viikot ovat menneet työntäyteisissä tunnelmissa. Syksyyn on jostain syystä kasautunut vähän jopa liikaakin kaikenlaista. Tänäänkin olisi oikeastaan pitänyt ahkeroida, kun deadlinet puskee päälle, mutta aamulla totesin, että nyt on välipäivän paikka ja teen jotain muuta. En ole viime kuukausina juurikaan tehnyt kotona ruokaa ja se näkyy myös täällä blogissa. Vaikka tykkään ruoanlaitosta niin on vaan ollut helpompi käydä jossain ravintolassa, yhdelle ruoan valmistaminen on vähän tympeää puuhaa. Tänään oli kuitenkin kiva kuunnella musiikkia ja samalla kiireettömästi kokkailla jotain hyvää.

Menneellä viikolla tuli jossain vaiheessa Facebookin syötteessä vastaan houkuttelevalta kuulostanut kurpitsapastan ohje. Reseptissä pastan joukkoon tuli salvialla ja chilillä maustettua uunissa kypsäksi paahdettua myskikurpitsaa. Vilkaisin ohjetta ja suljin sen pois. Loppuviikosta alkoi kuitenkin kyseinen ruoka kutkuttelemaan mielessä ja päätinkin tehdä sitä tänään ruoaksi. Ohjetta en vaan enää löytänyt mistään, joten oli luotettava muistikuviin ja omaan makuun.

Näin halloweenin alla kaupoissa on hyvät kurpitsavalikoimat ja tarjolla oli kaikenlaista. Pysyttelin kuitenkin tuossa myskikurpitsassa, koska tykkään siitä eniten. Salvia on täydellinen kumppani kurpitsan kaveriksi, ehkä joku muukin ajattelee näin, koska sitä oli vaikeampi löytää. Chili ja valkosipuli löytyi omasta takaa, ne sopii kaikkeen. Pehmeä ja makea kurpitsa kaipasi mielestäni vastapainoksi jotakin suutuntumaa. Päädyin paahtamaan kourallisen saksanpähkinöitä, jotka mielestäni sopivat myös erinomaisesti kurpitsan kanssa yhteen.

Lopputulos oli jopa yllättävän maukas – makea kurpitsa, pieni polte chilistä, paahteiset pähkinät ja makuja sopivat pyöristävä pecorino muodostivat herkullisen kokonaisuuden. Pappardellen sijaan olisi voinut ehkä sittenkin valita kapeamman fettuccinen, mutta makuun se ei vaikuttanut. Jääkaappiini oli jäänyt pyörimään yksi italialainan lager, joten tuntui sopivalta nauttia se ruoan kanssa. Paremmin olisi ehkä kuitenkin sopinut joku keskihapokas ja hieman makeaan taittava valkoviini.

Myskikurpitsapasta (4 annosta)

  • n. 1 kg myskikurpitsa
  • 1 tuore punainen chili
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1/2 ruukku tuoretta salviaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • n. 1 rkl oliiviöljyä
  • reilu ruokalusikallinen voita
  • 80 g saksanpähkinöitä
  • 500 g nauhapastaa (pappardelle, fettuccine, tagliatelle)
  • pecorino romano -juustoa

Leikkaa kurpitsan molemmista päistä kannat pois ja halkaise se pituussuunnassa, poista siemenet lusikan avulla. Kuori kurpitsa ja leikkaa se sitten noin sentin kokoisiksi paloiksi. Viipaloi chili ja poista halutessasi siemenet, kuori ja viipaloi valkosipulin kynsi. Nosta kurpitsan palat, chili ja valkosipuli uunivuokaan, revi puolikas ruukullinen salviaa kasvisten joukkoon, lorauta oliiviöljyä päälle sekä mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja pilko sitten nokare voita uunivuokaan kurpitsapalojen päälle. Paahda uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Sillä välin kun kurpitsat kypsyvät uunissa, voit paahtaa pähkinät. Lisää kuumalle pannulle pieni loraus oliiviöljyä ja pyörittele pähkinöitä pannulla kunnes ne alkavat saada väriä. Nosta pois pannulta, anna jäähtyä ja hienonna sitten valmiiksi.

Kun kurpitsat ovat olleet uunissa puolisen tuntia, voit laittaa pastaveden kiehumaan. Keitä voimakkaasti suolatussa vedessä pastat al dente pakkauksen ohjeen mukaan.

Nosta kurpitsat uunista, sekoita hienonnetut pähkinät ja pasta niiden kanssa. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Nosta lautasille, koristele muutamalla salvian lehdellä ja rouhaise pecorinoa annosten päälle.

Suklaa-vadelmatäytteiset Budapest-leivokset

Vuosia sitten söin Aleksin La Torrefazionessa suklaa-vadelma Budapest-leivoksen. Siitä asti olen haaveillut niistä ja suunnitellut vielä joskus tekeväni niitä itse. “Aitoihin” Budapest-leivoksiinhan tulee täytteeseen vadelmien ja suklaan sijaan säilyke-persikoita tai mandariineja. Tuoreiden vadelmien kanssa leivoksesta tulee huomattavasti raikkaampi ja täyte toimii paljon paremmin omaan makuuni. Valitettavasti niitä vadelma-täytteisiä yksilöitä ei ole sen jälkeen tullut missään vastaan.

Kun Tiskivuoren emäntä -blogin Heidi kutsui minut rapujuhliin, joihin pyydettiin alkupalaa tai jälkkäriä nyyttäriperiaattella, näin tilaisuuteni tulleen. Koska en ole mikään sokerileipuri ja makeat leivonnaiset tuppaavat minulla aika usein epäonnistumaan niin pidin tätä jonkinlaisena haasteena. Lopulta valmistus oli kuitenkin kohtuullisen helppoa eikä isompia takaiskuja tullut. Helposti murtuva pohja otti hieman kuljetuksessa osumaa, mutta se ei haitannut, kun muuten leivonnainen pysyi kasassa.

Täytteestä päätin jättää lisätyn sokerin kokonaan pois. Taikina oli jo erittäin makea, joten suklaasta ja vadelmasta tuleva makeus sai riittää. Mielestäni aivan oikea ratkaisu. Omaan makuun olisi taikinastakin hieman voinut vähentää sokerin määrää, mutta en uskaltanut lähteä muuttamaan reseptiä. Käytin myös täytteessä mascarponea maitorahkan sijaan.

Tykkäsin itse ja muillekin tuntui maistuvan vaikka, joten pidin kokeilua onnistuneena. Ei kannata antaa marenkityyppisen taikinan hämätä, tämä oli oikeasti kohtuullisen helppo valmistaa. Vinkkinä vaan itselleni, että se pohjan jäähtyminen sitten kestää kohtuullisen kauan.

Leivos on gluteeniton ja laktoositon (kunhan valitsee oikeat raaka-aineet).

Kuvat leivoksista ovat valitettavasti vähän mitä ovat, siinä oli jo monta rapua nautittu ja ilta alkoi taittumaan yön puolelle eli syytän olosuhteita. Suklaatakaan en jaksanut enää tarjoiluvaiheessa sulattaa, joten raastamalla mentiin. Leivokset oli kuitenkin sen verran hyviä, että eiköhän niistä tule vielä joskus otettua paremmat kuvat.

Suklaa-vadelmatäytteiset Budapest-leivokset (8-12 kpl)

  • pohja:
  • 1,5 dl (4-5 kpl) munanvalkuaisia
  • 2,4 dl sokeria
  • 0,75 dl maissijauhoja
  • 1,5 dl mantelijauhetta (n. 80 g pss)
  • 1,5 dl hasselpähkinäjauhetta (n. 80 g pss)
  • täyte:
  • 1 prk (250 g) mascapone-juustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • n. 70 g tummaa suklaata
  • (vaniljaa)
  • tuoreita vadelmia
  • koristeluun:
  • tomusokeria
  • tummaa suklaata
  • tuoreita vadelmia

Erottele munanvalkuaiset ja keltuaiset, ole tarkkana ettei valkuaisten joukkoon päädy keltuaista tai taikina ei onnistu. Vatkaa valkuaiset ja puoli desiä sokeria löysäksi vaahdoksi. Lisää loppu sokeri (1,9 dl) vaadon joukkoon ja vatkaa edelleen kunnes vaahdosta tulee jämäkkää ja kiiltävää. Vaahto on valmista kun nostat vispilällä “huppuja” ja ne jäävät pystyyn eivätkä enää vajoa alas.

Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää ne sitten vaahdon joukkoon. Voit tarvittaessa käyttää siivilää niin saat tasaisemman lopputuloksen. Sekoita varovasti, jotta vaahto ei lässähdä.

Leivitä taikina uunipellille leivinpaperin pääälle, hieman reilun sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Paista 190-200 asteessa, uunin keskitasolla, noin (10-)12 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä kunnolla (minulla meni yli tunti) ennen täyttämistä. Tällä välin voit tehdä täytteen.

Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja halutessasi hieman vaniljaa. Sekoita varovasti. Kumoa pohja toisen leivinpaperin päälle ja poista päällä oleva paperi. Levitä täyte pohjan päälle siten, että reunassa josta alat kääriä on hieman paksumpi kerros. Jätä toisesta reunasta noin 4-5 sentin suikale ilman täytettä jotta saat käärittyä leivoksen kiinni. Pilko suuri kourallinen vadelmia hieman pienemmiksi paloiksi ja raasta suklaasta veitsen avulla sopivan kokoista rouhetta. Ripottele vadelmat ja suklaa tasaisesti täytteen päälle. Kääri rullalle samaan tapaan kuin kääretorttu.

Koriste koko torttu tomusokerilla, sulata hieman tummaa suklaata ja pursota raitoja päälle, sekä koristele vadelmilla. Tarjoile yhtenä “halkona” tai valmiiksi viipaloituina leivoksina.