Kevät!

Ihana aurinkoinen ja lämmin aamu. Kevät on tullut! Pääsimme tänään ensi kertaa tänä keväänä syömään aamupalaa ulos parvekkeelle. Aurinko alkaa jo lämmittämään ihan kunnolla, ei tarvinnut laittaa päällysvaatteita päälle ja sai olla paljain jaloin. :)

Aamupalalla istuessamme aloimme taas suunnittelemaan parvekkeen rakentamista loppuun. Vaikka parvekkeemme onkin ehkä aavistuksen normaalia kerrostaloparveketta suurempi ei pitkulaisen tilan hyödyntäminen ole koskaan helppoa. Tällä hetkellä parvekkeellamme on vain viime syksynä hankitut tuolit ja kevät-talvella löytynyt pöytä. Tarvetta olisi pienelle lisäistuimelle / laskutasolle / säilytyslaatikolle. Lisäksi haluaisimme jotain kasvillisuutta isoon ruukkuun ja yrttejä pieneen kasvihuoneeseen kasvamaan. Suunniteltavaa ja rakentamista siis riittää. Kaupan hyllyltä tuskin valmiita vaihtoehtoja löydämme.

Ensimmäinen asia joka pitäisi kuitenkin päättää on se, että kummin päin parvekkeemme sisustamme. Pöytä ja tuolit ikkuna- vai kaidepuolelle parveketta? Lisäksi pitäisi päättää, että haluammeko vielä siirreltävän penkin sille toiselle parvekkeen sivulle sijoitettavaksi. Sormet oikein syyhyävät päästä aloittamaan nyt kun aurinko paistaa ja on lämmin. Mutta parempi suunnitella kuitenkin aluksi hyvin. :)

Kuvissa näkyvästä Ikean pikkupöydästä hankkiudumme eroon. Se on rikkikin, mutta on tähän asti toiminut väliaikaisena tasona yrttiruukuille. Katosta hilseilleet maalitkin pitäisi rapsuttaa pois ja maalata hieman kattoa. Paljon on siis kaikkea pientä tekemistä, mutta näin kauniilla ilmalla tekisi sellaista ihan mielellään.

9 kommenttia juttuun "Kevät!"

Meidän ensimmäisen asunnon parveke oli samanmallinen ja todella hankala käytön kannalta. Leveyttä oli juuri niin vähän, että pöydän ohi mahtui vain hivuttautumalla.

Itse löysin Bauhausista viime kesänä tosi kivan ja yksinkertaisen parvekekasvihuoneen, harmittaa kun ei tullut silloin sitä ostettua. Toivottavasti niitä on tänäkin vuonna myynnissä.

Tiina kommentoi 10/04/10, 17.33

Jos Bauhausissa on tuollainen ollut niin pitää itsekin käydä katsomassa. Kiitoksia vinkistä. :)

Nythän tuolla on ihan riittävästi tilaa liikkua, mutta itse kun haluaisin tuonne mielellään vielä vähän enemmän istumapaikkoja – sen penkin. Sen tunkeminen tuonne säilytyslaatikon lisäksi voi olla mahdotonta.

Mikko kommentoi 10/04/10, 20.31

teillä on kyllä mielenkiintoinen blogi. olen itse kiinnostunut samoista asioista. olisi kiinnostava tietää, minkä ikäisiä olette? kuinka kauan olette asuneet kyseisessä asunnossa? ja minkä kokoinen asuntonne on? ei tietysti ole pakko vastata, jos koitte kysymykset liian henkilökohtaisiksi.

henri kommentoi 11/04/10, 14.03

Kiitos. :) Asuntomme on 79 m2 ja olemme asuneet tässä noin 5 vuotta. Olemme noin kolmekymppisiä. :) Varmaan nämä kaikki onkin tullut kerrottua jossain muodossa aikaisemmissa jutuissa.

Arietta kommentoi 11/04/10, 15.30

Mä varmaan laittaisin pöydän ikkunan puolelle, jolloin sais itse aina nauttia auringonpaisteesta mahdollisimman paljon.

Mamma kommentoi 11/04/10, 17.22

^ Niin minäkin. ;)

Arietta kommentoi 11/04/10, 17.29

Meidän pitkulaisessa parvekkeessa kalut rullaa paahtoasteen mukaan. Normaali kesäpäivinä on kiva olla reunalla, näkee muutakin kuin kaiteen. Hellepäivien lounas taas mahdoton, jos ei pääse varjoon. Jotain purjeviritelmää (purjeenmuotosta) markiisikankaasta tms jo suunnittelinkin, mutta kun ulospäin ei saisi mitään häiritevää kauheasti lepattaa. Parvekevaloverhot, mitä siis meillä ei ole, aiheuttaa jo nyt kivoja riitoja taloyhtiöissä. Joka väriä ja kuviota rullakaihtimet unohtamatta. Julkisivulautakunta, HKR, KSV on jo nyt ylityöllistetty.

jari kommentoi 12/04/10, 8.52

Muunneltavuus olisi täälläkin tavoitteena. Muut kalusteet tulisi olla suhteellisen helposti liikuteltavissa tuota säilytyslaatikkoa lukuunottamatta. Meillä on ikkunan puolella päät varjossa ja kaiteen puolella jalat. Aurinkoa tulee parvekkeelle kesäisin aamusta noin klo 14 asti.

Meidän taloyhtiössä on kyllä asukkailla jos jonkinnäköistä viritystä parvekkeiden varjostamiseksi ja viilentämiseksi. Suurin osa ei todellakaan ole mitenkään huomaamattomia vaan näkyvät jatkuvasti ulos ja kadulle. Ihme ettei tästä ole vielä kiistelty. :D

Mikko kommentoi 12/04/10, 20.12

Meillä parveke saman mallinen, mutta huomattavasti pienempi, luulisin? Hieman reilut 3.5 metriä leveä ja syvyyttä noin 1.5 metriä. Itse tykkään pitää tuolit ja pöydän ikkunan vastaisella reunalla. Jotenkin turvallisempi fiilis. (tosin asutaan 7krs.) :D

Meilä vielä projektina lattia, kaiken muun lisäksi. Kivan näköistä teillä tuo “lankku”, kaupoissa tahtoo olla vain esim. 30 x 30 laattoja, jotka ei tietenkään mene jaollisesti tasan meidän parvekkeelle.

Tällä hetkellä vielä ainakin hieman heikko valikoima.

ef0p kommentoi 15/04/10, 8.10