Unelmien koti – Paljon tilaa ajatuksille
Molempien työkiireet ja siihen päälle tullut sairastelu ovat vieneet kaiken tarmon päivitellä blogia menneellä viikolla. Unelmille on kuitenkin aina tilaa ja sunnuntain hiljaisuudessa jaksaa jo vähän kirjoitellakin.
Unelmiemme kodissa on tilaa pään päällä. Riittävä huonekorkeus, että ei ahdista. Emme välttämättä kaipaa nyt niin muodikasta kaksikerroksista olohuonetta ja parvea, vaan tasaisesti korkeutta asunnon kaikkiin tiloihin. kaksikerroksiset huoneet ovat tavallaan jo haaskausta… niin ja se ikkunoiden pesu.
Nykyisessä asunnossamme huonekorkeus on 2,6 metriä, joka on jo ihan mukavasti, mutta enemmänkin saisi olla. Kauhulla olemme seuranneet nykyistä tapaa tehdä varsinkin rivi ja paritaloista, sekä useimmiten myös omakotitaloista huonekorkeudeltaan 240 senttisiä. Ja jos tuo ei vielä ahdista niin lisätään ainakin keittiöön ja pesutiloihin alaslaskettu katto. Sama meno tuntuu jatkuvan myös kerrostaloissa. On palattu takaisin sotavuosien jälkeiseen rintamamiestalotyyliin. Ainakin huonekorkeuden osalta. Syynä varmaan urakoitsijoiden yhä kasvavat katetavoitteet. Pitää vaan pysytellä näissä 1970-luvun tai viime vuosisadan alun kerrostaloissa, tai rakentaa, niin kaikki on hyvin.
Kuvat:
[1], [2] Design and Chairs
[3], [4] Sköna Hem
10 kommenttia juttuun "Unelmien koti – Paljon tilaa ajatuksille"
Miia kommentoi 17/10/10, 15.56Minä luulen, että kyse ei ole niinkään urakoitsijoista, vaan rakennuttajien järjestä. Mikäli vaikka edes parikymmennelijöisessä olohuoneessa kattokorkeus tuplataan, tietää se jo kymmeniä kuutiometrejä lisää lämmitettävää tilaa. Mikäli rakennuttaja haluaa yhtään haluaa ajatella ympäristöä, ei hän Suomen olosuhteissa nosta kattoa sitä korkeammalle kuin on välttämätöntä. Toivon, että ette tekään.
Suvi kommentoi 17/10/10, 16.20Matalat huoneet luovat kyllä helposti sellaisen bunkkerimaisen tilan. Meidän tämänhetkisessä kämpässä on juuri tällainen fiilis, varsinkin kun valoa ei kovin paljoa pääse sisälle ikkunoiden suunnasta johtuen.
Yritän lohdutella itseäni turvallisella pesäkolofiiliksellä ja sillä, että kesällä tämä on ihanan viileä. Ei se silti muuta sitä faktaa, että varsinkin pienissä asunnoissa huonekorkeus on vaan korvaamaton tilantuoja.
suvi m kommentoi 17/10/10, 18.23Kyllä moniin omakotitaloihin saa korkeamman huonekorkeuden halutessaan. Meille tulee Kannustalo Harmaja, jossa huonekorkeus on 280 cm kaikissa huoneissa emmekä aio madaltaa kylpyhuoneiden huonekorkeutta, vaikka niin on piirustuksiin merkitty. Emme madaltaneet niitä ekassa talossakaan, ja sielläkin oli korkeampi huonekorkeus (muistaakseni 275 cm). Ylikorkeaa huonekorkeutta meille ei tule tälläkään kertaa.
Lämmitysjärjestelmäksi tulee ekologinen maalämpö.
sitruuna kommentoi 17/10/10, 20.33Kyllä huonekorkeudella on iso merkitys fiilikseen, ihan muutamista senteistäkin näkee jo eron. Itse muutin juuri 20-luvun talosta 50-luvun taloon ja huonekorkeus putosi melkein puolella metrillä (3 m -> 2,54 m) ja kyllä se tuo ihan erilaisen fiiliksen. Lisäksi kun tällä kertaa olen päätynyt edellistä tummempaan väriskaalaan, tulee fiiliksestä aika erilainen. Rakennetaan nyt talvea vasten pesää ja katsellaan miltä se sitten kesällä maistuu…
m-a kommentoi 18/10/10, 9.01Oii, miten hienoa!
Anonymous kommentoi 20/10/10, 13.59Korkeat katot ja suuret ikkunapinnat ovat mahtava yhdistelmä.
NENA kommentoi 03/11/10, 18.03Kyllähän se korkea huonekorkeus on ihan mahtava, meiltä sitä löytyy 5m. Siinä vaiheessa vaan kun meilläkin pitäis alkaa ikkunoita pesemään niin itku pääsee. Ensimmäisten kuvien asunnon seinät ja lattiat kun vielä sais niin olisin onnellinen.
Riikka kommentoi 04/04/11, 21.27Nuo kattojen alas laskemiset ei useinkaan saasta rahaa, monesti sinne kattoon saa piilotettua esimerkiksi ilmastointiputkia tms. joista muuten tulisi patteja sinne tanne.
Hienoja noi korkeat tilat on, ei siita mihinkaan paase. Asumisessa ne tuovat mukanaan myos kaytannonongelmia.
Onneksi aina saa haaveilla!




