Navigointia
Auton hankinnan jälkeen tuli huomattua, että en osaa omatoimisesti ajaa juuri minnekään, koska en ole itse hirveästi ajanut täällä pääkaupunkiseudulla. Lisäksi me molemmat joudumme työn puolesta ajamaan välillä sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole tullut aiemmin paljon liikuttua. Mietimme aluksi navigaatio-ominaisuudella varustetun radion tilaamista autoon tehdastilauksena, mutta emme halunneet maksaa navigaattorista tuhansia. Hyviä navigaattoreita saa kuitenkin nykyisin aika edullisesti.
Yksi vaihtoehto oli käyttää Nokian puhelimissa nykyään mukana tulevaa navigaattoria, mutta mielestäni se oli liian hankalakäyttöinen. Päätimme siis, että hankimme jossain vaiheessa laadukkaan maineessa olevien Garminin tai TomTomin navigaattorin, kunhan niitä tulee kunnolla vertailtua. Hauskan yhteensattuman johdosta kuitenkin saimme joulun alla TomTomin upouuden Via 120 navigaattorin testattavaksemme.
Tutuilla seuduilla ajaessa navigaattoria ei oikein pääse kunnolla testaamaan, mutta onneksi tässä on tullut muutama reissu hieman tuntemattomampiin paikkoihin. Sellaisiin paikkoihin, joihin en itse olisi varmastikaan onnistunut löytämään pelkän paperikartan avulla.
Se on kuitenkin tullut huomattua, että navigaattorit toimivat selvästi paremmin taajamien ulkopuolella isohkoilla teillä liikkuessa. Keskustassa ajaessa ei riitä pelkkä ohjeiden kuuntelu, sillä muuten olisi todennäköisesti tullut käännyttyä väärästä risteyksestä. Harhaan ajaminen ei kuitenkaan ole TomTomille ongelma – testattu on. Navigaattori laskee uuden reitin silmänräpäykseesä. Asia johon puhelimen navigaattorilla saattoi mennä joskus kohtuuttoman pitkään. TomTom ei myöskään ala heti ennen uuden reitin laskemista huutamaan “tee u-käännös”, vaan ohjaa rauhallisesti uudelle reitille.
TomTom on ohjannut kiltisti perille, kertaakaan ei ole ohjannut harhaan. Oikeastaan ainoa harmi tuollaisesta erillisestä navigaattorista on se, että sille ei oikein ole järkevää sijoituspaikkaa. Itse olemme pitäneet navigaattoria ikkunan alareunassa omalla imukupilla kiinnitettynä, kuten kuvassakin. Tuossa ollessa sitä on kuitenkin ajaessa täysin mahdoton käyttää. Mitään kiinteää telinettä emme autoomme halua, navigaattoria käytetään kuitenkin suhteellisen harvoin.
Kosketusnäyttöä hyödyntävä käyttöliittymä on osoittautunut ihan toimivaksi, ainoa asia mikä hieman häiritsee on se, että painaessa pitää käyttää voimaa ja aikaa. Toiminta voisi olla hieman herkempää ja vahinkohipaisuja varten laitteessa voisi olla vaikka iPhone-tyylinen “näppäinlukko”. Vaikka onkin helppokäyttöinen niin ilman ohjekirjaa laitteen käytössä ei kuitenkaan liikkeelle päästy, siitä siis miinus, että sellaista ei laitteen mukana tule. Googlen avulla ohjekirjanen kuitenkin löytyi netistä printattavassa muodossa. Hauskana lisäominaisuutena laitteessa olisi myös handsfree -toiminto puhelimen kanssa käytettäväksi, sitä ei tosin ole vielä tullut testattua.
8 kommenttia juttuun "Navigointia"
Otto. kommentoi 06/01/11, 21.21Tomtomilla on BT-kaukosäätimellä varustettujakin malleja, joilla kauan tuulilasiin kiinnitetyn navin käyttö on helppoa. Kyseiset mallit voivat myös toimia kännykän handsfreenä – heikosti tosin.
Navin sijoittelusta teille täydet pisteet – toinen vaihtoehto olisi A-pilarin juuressa tuulilasin vasemmassa alanurkassa. Siellä se tosin voi kasvattaa pilarin muodostamaa katvetta sellaiseksi, että kaupunkiliikenteessä joutuu kurkottelemaan, että näkee varmasti risteävän liikenteen.
Tiina kommentoi 07/01/11, 19.55Me ollaan taas oltu tyytyväisiä Nokian navigaattoriin, eikä ole tullut tarvetta hankkia erillistä vekotinta. Eniten noissa navigaattoreissa tökkii maksulliset karttapäivitykset, jotka taas tulee Nokiaan ilmaiseksi (ja helutessaan automaattisesti).
Jos ei halua mitään kiinteää kiinnityssysteemiä, mutta kuitenkin telineen kiinni johonkin muualle kuin ikkunaan, suosittelen sellaista “supertarranauhaa”, jossa molemmat tarttumapinnat ovat kovaa muovia. Kestää satoja kertoja kiinnitystä ja irrotusta, mutta itse tarran saa kuitenkin kohtuu vaivatta nyppäistyä irti kojelaudasta. Ei tarvitse ainakaan mitään reikiä porailla. Meillä on teline kännykkää varten siten kiinni kojelaudassa ja veljeni pitää navigaattoria suoraan ilman erillistä telinettä kiinnitettynä autoon. Toinen puolisko tarrasta navigaattorin pohjassa, toinen sopivassa kohtaa kojelautaa.
Antti kommentoi 16/01/11, 22.14Tomppa-navigaattoreihin on (ainakin joihinkin malleihin) saatavana tuuletusritilään kiinnitettäviä telineitä. Kätevä systeemi, eikä ole kiinteä sillä sen voi ottaa yhtä helposti irti kuin ikkunaimukupinkin. Navigaattori tulee käden ulottuville, joten helppo operoida siitä käsin.
Antti kommentoi 18/01/11, 20.18Ei oo mulla ainakaan jäänyt Volvoon. Mutta pientähän se vain on, autoon tulee kaikenlaisia jälkiä ennen pitkää sinne tänne.. Eka parkkipaikkakolhu on se pahin, sen jälkeen niihin tottuu ;)
Antti kommentoi 18/01/11, 20.20Varmaan kyllä se ritilän rakenne vaikuttaa. Jos on hentoa tekoa niin sitten voi vääntää. Mutta tosiaan ittellä en ole vielä huomannut vaikka käytän hyvinkin usein.
Sitten on sellaisia virityksiä, että saa imukupin kojelautaan kiinni. Ainakin Tomppaan sellaisia oli.


