Päivitysapua tarvitaan

Viime kesän Ruotsin reissumme jälkimainingeissa syntyi Sisustajan Tukholma opas. Pieni lehtinen johon kirjasimme mielenkiintoisia omassa tiedossamme olleita sisustusliikkeitä Tukholmasta. Talven aikana on kuitenkin varmasti tapahtunut paljon ja olisikin kiva saada opas näin kevään tullessa taas ajantasalle. Ajatus oli pyörinyt jo mielessä, mutta Sitruunan peräänkuuluttaessa uutta versiota päätimme tarttua samantien toimeen. Päivitysrumba alkakoon!

Sitruunapuusta tulikin poimittua jo Illums Bolighus (Hamngatan 27) sekä Snikkarbacken 7. Lisäksi David Designillä (Hantverkargatan 20) taitaa jälleen olla liiketila Tukholmassa, viime kesänä ei ollut. Granit (St. Eriksgatan 45), Lagerhaus (Drottninggatan 31-37) ja Stockhome (Sergelgången 9) ovat avanneet lisää liikkeitä, tai sitten näitä ei vaan tullut viime vuonna huomattua. Ja näköjään Mion nettiosoitteeseen on päässyt painovirhe.

Edellä mainitun lisäksi kaipaisimme siis teiltä siellä ruudun toisella puolella vinkkejä siitä mitä vielä puuttuu? Mikä on ehdottomasti käymisen arvoista Tukholmassa? Rajauksena edelleen tietenkin sisustaminen. Päivittämättömän version oppaasta saa halutessaan ladattua täältä (PDF, 149 kB).

13 kommenttia juttuun "Päivitysapua tarvitaan"

Ehdottomasti vierailemisen arvoinen on Grandpa, Fridhemsgatan 43 (Kungsholmen)
– Lifestyle liike, jossa vaatteita mutta myös vintage huonekaluja sekä tauluja ja muuta ihanaa sisustustavaraa.
Grandpalla on myös toinen liike Tukholmassa osoitteessa Södermannagatan 21 (Södermalm).

Antti kommentoi 20/03/11, 14.38

Omia suosikkejani ovat Norrgavel Östermalmilla, Birger Jarlsgatan 27. Vieressä iso Sian liike.
Ja Villagen liikkeitä löytyy useampia, yksi mm. Stockhomen vieressä Kungsgatanilla.

Tickler kommentoi 20/03/11, 16.43

Kiitokset näistä! Lisää? :)

Mikko kommentoi 20/03/11, 18.26

Drottning Kebab, Kungsgatan 7 ja Skansen Djurgårdsslätten 49.

Innohomo kommentoi 20/03/11, 19.01

Oliko Bruka (Regeringsgatan 44), R.o.o.m. (PUB, plan 03, Hötorget), Getrude (Smålandsgatan 16 Norrmalmstorg)? Ihanaa kun jaksatte päivittää sen, pitää ottaa seuraavalle reissulle mukaan, tosin pitäisi lähteä vähintään pariksi päiväksi, jotta ehtisi kaikki…

Hanna kommentoi 20/03/11, 19.45

Nk:n sisustusosasto (kerros 3). Mujin muut paikat (kaikki Åhlensin sisällä) Åhlens Östermalmtorg ja Åhlens Söder T-bana Skanstull. Garagen oikea nimi Brandstationen, ja siinä lähellä jokin vintage kauppa, nimi ei vaan tule mieleen, oliskos Wigens?. David design on siis sisällä seiskassa http://www.snickarbacken7.se/. Swedese, Narvavägen 10. Lema/Binova, karlavägen 36. Slettvoll, Regeringsgatan 65. Ja kaikkien julkitilojen kuningas, lähinnä showroom, Senab. Söderissä sofossa lähes joka kadulla jokin pieni kiva, joita mielummin etsii katuverkosta, kuin kartasta.

Itse skippaisin Lagerhausit, Stockhomet, Boliat, Miot, Folkhemmetit, Inneboendet, coctailit,… Kun niissä nyt ei mitään niin ihmeellistä ole.

Kerrassaan mukavaa lukea jälleen jonkun sisustuslehden Tukholma tärpit. Jälleen kivasti osoitteet ja liikkeennimet sekaisin. Lähes yhtä täydellistä, kun sisustusmatka Minnan kanssa jaksossa tukholma. Kaikki täydellisen sekaisin. Että kun tuollainen tarkkuus saa veren kiehumaan, vaikka pitäis ottaa lungisti.

jari kommentoi 21/03/11, 17.55

Kiitoksia taas näistä vinkeistä kaikki. Erityiskiitokset taas Jarille, toivoinkin, että jaksaisit kommentoida. :)

Yritetään johonkin rajaan asti pitää tuossa oppaassa kaikki mikä saattaisi sisustajaa kiinnostaa, vaikka totuuden nimissä on kyllä tunnustettava, että itsekin olemme yleensä nuo Lagerhausit, Stockhomet ym. myös jättäneet käymättä. Niistä voi sitten karsia jos joskus tulee runsaudenpulaa. Ollaan myös ajateltu, että hyvä rajaus on kompakti alue siinä keskustassa jossa voi ainakin teoriassa liikkua päivän aikana.

Ja kuten tuosta kartastakin näkee on tullut itse lähinnä pyörittyä Östermalmilla ja jos aikaa on niin Norrmalmilla. Muita paikkoja on sitten poimittu ties mistä lähteistä, mutta on pyritty parhaan mukaan tarkistamaan, että nämä tiedot pitää sitten paikkansa.

Mikko kommentoi 21/03/11, 22.36

Kiitos jälleen vain teille. Tehän tuon oppaan olette tehneet.

Mun mielenkiinto tukholmassa on enemmänkin arkkitehtuurissa, korjausrakentamisessa, kulttuurissa ja pyöräilyssä!!
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/09/04/tukholma-vs-helsinki-osa-1/
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/09/11/tukholma-vs-helsinki-osa-2/
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/10/24/tukholma-vs-helsinki-osa-3/
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/11/11/tukholma-vs-helsinki-osa-4/
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2011/03/06/tukholma-vs-helsinki-osa-5/
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2011/03/02/tuttuja-kuvia-hesarissa/

Kun sinne/tänne tukholmaan tulette, niin ihailkaa talojen ikkunoita, 99% alkuperäisiä ulospäin aukeavia. Ja jos vain mitenkään mahdollista, käykää kurkkaamassa paikallisten loistavia umpikortteleiden sisäpihoja. Nimittäin yhdessäkään talossa ei ole porttikonkia, joten myöskään autoja ym ei sinne saa!, pelkkää vihreää..
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ie=UTF8&ll=59.339359,18.08929&spn=0.001357,0.003428&t=h&z=18

semmottis.

Vielä yksi kauppa, The art of living, karlavägen. Siellä mm. Moooi:a.

jari kommentoi 22/03/11, 3.22

Muutaman viikon päästä lähdössä Tukholmaan…joten kiitos etukäteen oppaasta!

Tuli mieleen Iris Hantverk -myymälä Kungsgatanilla, josta saa kaikenlaista ruotsalaista käsityötä tuliaisiksi jos perinteiset hirvipehmoeläimet ja avaimenperät ei nappaa.

Samansuuntaisella Gamla Brogatan-kävelykadulla (muistaakseni) oli ainakin viimekesänä useampikin Lagerhaus tyylinen pikkutavarakauppa, yhdestä löytyi Marimekkoa takahuoneellisen verran, pakoittain kankaitakin. Eipä kylläkään olleet kovin edustavassa seurassa madeintaiwan-tuotteiden kanssa…

pai kommentoi 22/03/11, 19.25

Mieleeni tuli ainakin Posh Living Sveavägenillä, joka puuttui listasta!

Anu kommentoi 22/03/11, 20.50

Terveisiä Tukholmasta! Kävin tiistaina kiertelemässä Öster- ja Norrmalmilla. Muutama updeittaus: Stockhome löytyy myös Sergelintorin tunnelista, läheltä Designtorgetia.
Mujin osastoa ei tällä hetkellä ole Åhlens Cityssä. Åhlens Östermanstorgetilla oli kyllä.
Humlegårdsgatanilta olin unohtanut mainita Hans Mikaelsin http://www.hansmikaels.se/.
Lista oli silti loistava olla mukana :)! Etenkin PUB:n tavaratalon antiin olin tyytyväinen, vaikken mitään koko reissulta ostanutkaan ;).

Tickler kommentoi 02/04/11, 0.23

Kiitos listasta ja vinkeistä! Ensi viikolla Tukholmaan, jee!

Hennamaari kommentoi 11/12/11, 1.56