Perunapizza
Tänä kesänä on lomaa tullut vietettyä niin ahkerasti ettei tänne blogiinkaan ole hirveästi tullut kirjoiteltua. Kaikenlaista on tullut kuitenkin tehtyä, vaikka tämän kesäloman pääajatus onkin ollut vain latailla akkuja sen suurempia stressaamatta. Muutama onnistunut ruokakokeilukin on kesään mahtunut niin niistä nyt ainakin voisi tännekin raapustella, etteivät pääse ihan kokonaan unohtumaan.
Yksi kesän onnistuneista oli tämä perunapizza, joka syntyi oikeastaan vähän vahingossa jääkaappia tyhjennellessä, vaikka perunapizzaa on kyllä pitänyt jo pitkään kokeillakin. Ranskankerma piti kaupasta hakea, mutta muut aineet löytyivät “nurkista”. Ohje onkin vähän viitteellinen, sillä tätä voi mm. yrttien osalta soveltaa makunsa tai saatavuuden mukaan.
Perunapizza (4 pizzaa)
- täyte
- 8 keskikokoista (uutta) perunaa
- oliiviöljyä
- timjamia (tuore tai kuivattu)
- persiljaa (tuore tai kuivattu)
- suolaa
- mustapippuria
- 4-6 kevätsipulia
- 200 g ranskankermaa
- 100 g gruyéreä, raastettuna
- 8 rkl kapriksia
- tuoretta timjamia tai oreganoa
- pohja
- 285 g vehnäjauhoja
- 255 g durum-vehnäjauhoja
- 17 g (1,5 pss) kuivahiivaa
- 1,5 tl suolaa
- 338 g lämmintä vettä
- 3 rkl oliiviöljyä
Aloita valmistamalla taikina pohjaa varten. Mittaa jauhot, hiiva ja suola yleiskoneen kulhoon ja sekoita. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää oliiviöljy sen joukkoon. Käynnistä yleiskone ja vaivaa vesi pikkuhiljaa valuttaen kuivien aineiden sekaan. Vaivaa tämän päälle taikinaa koneella vielä noin 5 minuuttia (tai käsin 10 min). Siirrä lämpimään paikkaan liinan alle kohoamaan noin tunniksi.
Taikinan noustessa on hyvin aikaa valmistella täytteet. Pese (tai kuori) perunat ja viipaloi ne noin 3 mm paksuisiksi viipaleiksi. Huuhdo viipaleita vedellä kunnes niistä ei enää irtoa tärkellystä. Kuivaa perunat suurimmasta vedestä. Kaada reilu loraus oliiviöljyä kulhon pohjalle, lisää muutama hyppysellinen kuivattua timjamia ja persiljaa sekä suolaa ja pippuria. Sekoita ja lisää perunaviipaleet öljyn joukkoon. Sekoita kevyesti ja siirrä sivuun maustumaan.
Raasta gruyére ja sekoita ranskankerman joukkoon. Leikkaa kevätsipuli pitkittäin neljään lohkoon.
Jaa taikina neljään osaan ja kaulitse ohuiksi levyiksi hyvin jauhotetulla alustalla. Anna pohjan levätä hetki ja sivele sille sitten ranskankermaseos, ripottele päälle kapriksia, asettele sopivasti perunaviipaleita ja sipulilohkoja.
Paista pizzaa 250 °C:ssa noin 8-10 minuuttia, pizzakiven tai kuuman uunipellin päällä. Parhaan lopputuloksen saa pizzakivellä kun uuni on lämmitetty jo hyvissä ajoin ennen paistamisen aloittamista.
Koristele tuoreilla yrteillä (timjami ja oregano toimivat hyvin), lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja tarjoa heti. Tykkäämme itse vielä murustella pikkasen sormisuolaa pizzan päälle, mutta tämän kanssa saa olla tarkkana ettei pizzasta tule liian suolaista.
Perunapizza on ehkä sellainen ruoka joka ei äkkiseltään tulisi mieleen. Kerran kun sitä maistaa niin ymmärtää kyllä miksi tällainenkin on keksitty. Toimii vaan todella hyvin. Maku on hienostunut sekä yksinkertainen ja sitä kautta raaka-aineiden hyvyydellä on onnistumisen kannalta iso merkitys. Kesän uusi sato (perunat ja sipuli) toimiikin tässä hyvin.
Kuten tuli jo mainittua syntyi tämä resepti hieman vahingossa, mutta kun jälkikäteen selaili netistä miten perunapizza pitäisi oikeasti tehdä, niin ei tämä nyt niin kaukana siitä ollut. Toiset tykkäävät tehdä pizzan tomaattipohjaisena ja toiset valkoisena pizza biancana. Meidän pizza on taas vähän enemmän sukua flammkuchenille, Alsacelaiselle pizzalle. Ranskankerman kun korvaa oliiviöljyllä ja gruyéren parmesanilla ja/tai mozzarellalla niin saadaan autenttisempi valkoinen pizza. Yrteistä tässä meidän mielestä parhaiten toimii timjami – persilja ja oregano sopivat myös kuten rosmariinikin. Ei muuta kuin kokeilemaan mikä omassa keittiössä toimii! :)


