Grotesk pikkujoulutunnelmissa
Vietettiin pari viikkoa sitten bloggaajaporukassa pikkujouluja Groteskissa, ravintolassa joka aiemmin tänä vuonna nousi otsikoihin muuttaessaan ruokaviinien hinnoittelun asiakasystävällisempään suuntaan. Jokaiselle pullolle lasketaan 20 euron kate, sillä selvä. Grotesk myös uudisti syksyllä ruokafilosofiaansa isolla kädellä, fine dining korvattiin ronskimmalla ja yksinkertaisemmalla otteella. Puuhiiligrillillä valmistettu, ravintolan keskellä lihakaapissa kypsytetty liha on eri annosten keskiössä.
Itse emme olleet Groteskissa ennen syöneet. Naapurista löytyvässä, varmasti Helsingin upeimmalla drinkkivalikoimalla varustetussa baarissa olemme sen sijaan useammin käyneet. Samassa tilassa aikoinaan sijaitsi Jyrki Sukulan ravintola Via, jossa taisimme käydä useammankin kerran. Paikka on siis tuttu, mutta eri ravintolan ajalta. Ravintolasali on iso, asiakaspaikkoja on paljon, joten paikka oli hyvinkin luonteva pienelle pikkujoulu-illalliselle. Suuri kiitos vaan soppa-Hannalle tilaisuuden järjestämisestä.
A la carte -tilausten sijaan oli sovittu, että pöytään tuodaan jonkinlainen läpileikkaus ravintolan tarjottavista. Alkuun erilaisia kylmiä annoksia jaettavaksi ja päälle lihaa ja kalaa. Jälkiruokaa sitten sitä haluaville. Ilta kuitenkin aloitettiin Kyrö Distilleryn erinomaiseen giniin tehdyllä Gin Tonicilla, Sillä Sipulin Merituulin suosituksesta. Jotenkin ginistä tuli tätä kautta illan teema ja illallinen myös päätettiin gin toniceilla. Kotimaisen ginin loputtua pöytään tuotiin muuta erikoista valittavaksi.
Alkupaloista suurinta herkkua oli ankanmaksamoussea, briossia ja mustikkahilloa sekä kotimaista mätiä, talon crème fraiche ja perunaohukaisia. Eikä ihanassa possunkyljessäkään mitään vikaa ollut. Pääruokina meille tarjoiltiin muun muassa pitkään raakakypsytettyä nautaa “tomahawk” sekä kokonaisena grillattua forellia (= kala). Kala oli herkullista, tomahawk ehkä turhan raskasta omaan makuuni, mutta voiton vei ahvenanmaalta tullut karitsankare. Ja sitten vielä niitä Groteskin kuuluisia, taivaallisen hyviä ranskalaisia, kastikkeita unohtamatta.
Rehellistä, yksinkertaista ja selkeää ruokaa, joissa pääraaka-aine oli kaikki kaikessa. Mielikuvissa Grotesk on ennen kaikkea liharavintola, mutta ainakin meidän illallisella näkyi, että osaamista on myös muilla osa-alueilla. Eikä eksoottisempia raaka-aineita, kuten merisiiliä, pelätä käyttää. Mukavan tunnelmallinen ravintolasali, vaikka tila on iso. Hauskaa tietenkin taas oli, josta kiitos kuuluu erittäin mukavalle seuralle.
Yksi kommentti juttuun "Grotesk pikkujoulutunnelmissa"
Huli/Meanwhile in Longfield.. kommentoi 14/12/14, 12.56Upeita kuvia! :) Näyttää todella herkulliselta ja kutsuvalta paikalta. Harmi, etten sitten kuitenkaan ehtinut mukaan..