11/12/11
Herkkutatti-täytteiset raviolit
Yleiskone ja siihen hommattu pastakone-lisäosa ovat osoittautuneet pastan teossa aivan ehdottomiksi. Taikina syntyy hetkessä koneella ja pastalisäosan avulla taikinasta saa helposti ja nopeasti sopivan paksua levyä. Kaulinta, eikä käsikäyttöistä pastakonettakaan osaa ollenkaan kaivata. Hetken aikaa olemme pastayliannostuksen saatuamme syöneet muunlaista ruokaa mutta nyt oli taas aika kokeilla itse tehtyä pastaa. Tällä kerralla teimme herkkutatti-ravioleja.
Ruoan valmistus kannattaa aloittaa laittamalla kuivatut tatit likoamaan noin tunniksi, tehdä sillä välin pastataikina ja pastataikinan vetäytyessä valmistaa täyte. Täytteen pitää vielä ehtiä jäähtyä, joten aikaa valmisteluihin kuluu. Pastan voit tehdä jo aiemmin bloggaamallamme ohjeella. Täytettä riittää tuplataikinaan, josta tulee noin 6 annosta ravioleita. Sen verran kannattaa vähintäänkin tehdä ja pakastaa sitten loput mitä ei tällä kertaa syö. Ruoan tekeminen on sitten paljon helpompaa seuraavalla kerralla kun voi vain pakastimesta heittää raviolit kiehuvaan veteen. Itse teemme usein kermaisen tryffeliöljykastikkeen näiden raviolien kaveriksi, muitakin yksinkertaisia ja lempeitä kastikkeita voi toki tehdä.
Herkkutatti-täyte (n. 6 annosta)
- 60 g kuivattuja herkkutatteja
- 2 isoa salottisipuli, hienonnettuna
- 4 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
- oliiviöljyä
- 0,75 dl valkoviiniä
- 1 dl kermaa
- hienonnettua persiljaa
- mustapippuria
- suolaa
- 1 dl ricottaa
Liota kuivattuja tatteja kylmässä vedessä tunnin ajan. Siivilöi ja hienonna sienet. Hienonna salottisipuli ja valkosipuli pieneksi hakkelukseksi. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pannulla kunnes pehmenevät hieman, lisää joukkoon sienet ja kypsennä. Kaada sitten sekaan valkoviini ja kun viini on osittain höyrystynyt myös kerma. Keitä kasaan. Lisää hienonnettu persilja ja mausta mustapippurilla sekä suolalla. Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä hetken. Lisää sitten ricotta. Sekoita hyvin ja jäähdytä.
Tee pastataikinasta ohuita (noin 1 mm paksuja) levyjä. Leikkaa taikinalevyt noin 7×7 cm ruuduiksi, voitele reunat vedellä ja lisää jokaisen päälle vajaa teelusikallinen täytettä. Taita kolmioiksi ja painele hyvin kiinni. Voit käyttää apuna esim. haarukkaa. Aseta kevyesti jauhotetun leivinpaperin päälle sivuun.
Keitä ravioleja runsaasti suolatussa vedessä 2-5 minuutin ajan, pastan paksuudesta riippuen. Tarjoa heti tryffeliöljykastikkeen ja parmesan-raasteen kera, basilikalla koristeltuna.
Voit myös pakastaa kypsentämättömat raviolit levyinä leivinpaperin avulla pinottuna. Keitä ne silloin juuri pakastimesta otettuina.
Kermainen tryffeliöljykastike (2 annosta)
- 1 valkosipulin kynsi, hienonnettuna
- oliiviöljyä
- 1 dl valkoviiniä
- 2 dl kermaa
- 0,5 tl tryffeliöljyä
- hienonnettua persiljaa
- hienonnettua basilikaa
- mustapippuria
- suolaa
Hienonna valkosipuli pieneksi silpuksi, kuullota kattilassa oliiviöljyssä. Kaada valkoviini joukkoon ja anna alkoholin höyrystyä, lisää kerma. Keitä kunnes alkaa sakeutua. Lisää sitten tryffeliöjy ja mausta lopuksi hienoksi hienonnetulla persiljalla ja basilikalla sekä mustapippurilla ja suolalla.
On muuten herkkua, kannattaa kokeilla ja nähdä tarvittava vaiva. Mutta jos oikein pahasti laiskottaa niin kaupoista löytyy nykyään (ainakin) Giovanni Ranan valmistuorepastoja, joiden joukosta löytyy myös herkkutattiversio. Sekin toimii helpon tryffeliöljykastikkeen kanssa.
Loppuun vielä pieni kuvallinen pikaohje pastalevyjen tekoon. (1) Jaa levännyt pastataikina 6-8 osaan, pyörittele palloiksi, paina sitten käsin littanaksi ja jauhota kevyesti molemmin puolin. (2) Aja taikina pastakoneen suurimman välin (asento 1) kautta läpi kolme kertaa. (3) Taita pastalevy kolmeen kertaan poikittain ja aja jälleen pari kertaa pastakoneen läpi. Toista muutamaan kertaan. (4) Ala lopuksi kaventamaan pastakoneen väliä ja aja jokaisella asennolla taikina kaksi kertaa sen läpi. Lopeta kun olet saanut pastasta sopivan ohutta (hieman alle 1 mm), omassa koneessamme tämä tulee asennolla 7.
10/12/11
Joulupallot
Emme yleensä joulukoristele kotiamme muuten kuin kynttilöin sekä Muuto-maljakkoon laitetulla ledvalonauhalla. Olen jo pitkään ihaillut Stockmannilla näitä la cae de cousin paulin palloja, mutta aina tämä väri on ollut loppuunmyyty. Torstaina pistäydyin Tapiolassa ja siellä oli yksi paketti jäljellä. Sitä emme ole vielä päättäneet, mihin sijoitamme pallonauhan.
Yllätys oli, että palloihin pitää itse leikata viilto ja kiinnittää ne valoihin. Toivottavasti emme onnistu leikkaamaan hentoisia palloja hajalle. Positiivinen yllätyksenä nauhassa oli pieni valokatkaisija, joten töpseliä ei tarvitse joka kerta irroittaa.
Lisää kuvia tulossa kunhan saamme nauhan koottua ja löydämme sille paikan. Suunnittelin, että laittaisin pallonauhan olohuoneen ikkunalaudalle mutkittelemaan, mutta saa nähdä toimiiko idea.
09/12/11
Irti arjesta
Pieni hengähdystauko viikkoon tuli sopivasti itsenäisyyspäivän muodossa. Viime viikkoina on taas ollut kaikenlaista iltaisin, eikä kotona ole oikein ehtinyt kuin käydä nukkumassa. Nyt Joulukiireet meinaavat iskeä päälle ja saa juosta pääkolmantenajalkana paikasta toiseen. Lahjatkin pitäisi miettiä.
Tiistaina rentouduimme ja maistelimme muutaman ihanan macaron-leivoksen sekä lasillisen viiniä. Macaronit ovat aivan parhaita. Pitää taas joskus kokeilla niiden valmistusta itse. Viime kerta ei mennyt ihan putkeen, mutta ehkä ne seuraavaksi onnistuu. Tai sitten ei. :)
Iltaisin on todella hankalaa valokuvata, kun valoa on niin vähän ja salamalla sitä tulee helposti liikaa. Emme saaneet kuvaa kuntoon perinteisin konstein, joten kokeilimme leikkimielellä selaimella toimivaa Pixlr kuvankäsittelyohjelmaa. Polaroid-kehykset tosin syntyivät Photoshopissa.







