Syksyn ensimmäiset sienet

Yksi syksyn parhaimmista puolista on sienet, ehdottomasti. Olimme viikonlopun mökillä josta kotiin tuomisena nämä ihanat herkkutatit. Niitä oli metsässä viime vuoteen verrattuna paljon, eivätkä madotkaan olleet ehtineet vielä syömään kaikkia. Kuivatamme näistä suurimman osan, mutta tulemme valmistamaan myös tuoreista sienistä jotain. Yksi tattimuhennos jo mökillä tehtiin ja kylläpä se maistuikin hyvältä.

Valiolla

Kuten Pastanjauhantaa-blogia seuraavat jo varmaan tietävätkin, koimme viime viikolla jänniä hetkiä, kun näimme ensi kertaa muita bloggaajia. Osallistuimme nimittäin Valion koolle kutsumaan ruokablogitapahtumaan. Paikalle olivat itsemme lisäksi saapuneet jo mainitut pastanjauhajat, Cebicin keittiö, Mansikkamäki, Pumpkin Jam, Elämä makeaksi sekä Voisilmäpeliä. Paljon uusia naamoja ja monia uusia tuttuja myös virtuaalisestikin.

Ohjelma alkoi info-osiolla Valion syksyn uutuuksista, jonka jälkeen näitä lähdettiin ihmettelemään koekeittiölle. Meidät jaettiin pareiksi ja jokaiselle parille annettiin tehtäväksi valmistaa yksi ruokalaji. Pariskunnat, eli meidät ja pastanjauhajat jaettiin vaihtelun vuoksi poikien ja tyttöjen tiimeihin. Yhdessä muodostimme piirakkaryhmän. Tytöille suolaista eli iltapalapiiras ja pojille makeaa eli kahvi-tiramisutorttu. Reseptit näihin löytyy Pastanjauhannasta. Valmistus ei sujunut ihan kömmähdyksittä, mutta oli hauska huomata, että eipä niiden muidenkaan blogien takana ole täydellisiä kokkeja. Herkullisia olivat kuitenkin ruoat. Pääsimme nimittäin illan lopuksi nauttimaan ryhmässä valmistamamme illallisen.

Iltaan kuului myös omasta mielestämme se kaikista mielenkiintoisin osuus. Valion ihmisten lisäksi heidän puoleltaan mukana oli myös “hovikuvaajansa” Studio Fotonokan Kristiina Hemminki. Kristiina kertoi paljon ruokakuvaamisesta ja näytti myös koekeittiöllä ihan kädestä pitäen kuinka hyvät ruokakuvat syntyvät. Saimme paljon vinkkejä luonnonvalossa kuvaamiseen ja lisäksi myös keinovalojen sekä rekvisiitan käyttöön. Tästä voisi sitten myöhemmin kirjoittaa lisääkin kunhan ehditään kokeilemaan asioita itse käytännössä.

Meillä oli erittäin hauskaa. Suurkiitos Valiolle tilaisuuden järjestämisestä ja kiitokset myös mahtavalle seuralle. Ei ne muut bloggaajat niin pelottavia olleetkaan – päinvastoin, mukavaa porukkaa. :)

Saimme myös mukaan uutuustuotteita, joten niitä tullaan varmaankin tässä lähitulevaisuudessa kokeilemaan. Palataan niihin sitten reseptien lomassa.

Hyvin pyyhkii

Vielä yksi Tukholman ostos. Jo aiemmin mainitusta Malmsten butikenista hankimme myös tämän Växbo Lin:in valmistaman pellavarätin. Växbo Lin on pellavakehräämö, joka myös kutoo erilaisia kodin tekstiilejä pellavasta. Eli hieman kuin Ruotsin vastine Jokipiin pellavalle, erona se että arkisesta tuotteesta on ruotsalaiseen tapaan saatu vähän tyylikkäämpi ja modernimpi.

Liina on kudottu huokoiseksi ja pellava imee hyvin kosteutta sekä kuivuu nopeasti. Rätti pitää kyllä puristaa kunnolla kuivaksi tai muuten se jättää aivan liian märän pinnan. Rätin voi pestä 60 asteessa, joten toivottavasti se kestää pitkään käyttöä. Meillä on käytössä myös Eva Solon kestorätit, mutta ne alkavat olla jo tiensä päässä. Vanhoille tiskiräteille ominainen haju ei meinaa lähteä pesukoneessakaan.

Malmsten butikenista löytyi muuten paljon erilaisia kodin tekstiilejä ja käsityötuotteita lukemattomissa värivaihtoehdoissa. Emme ole aikaisemmin törmänneet missään niin laajaan värivalikoimaan, kun käsityöläistuotteista on kysymys. Lisäksi tuotteet olivat pelkistettyjä ja laadukkaan oloisia. Mielestämme monikäyttöisempiä kuin koristeelliset ja yksityiskohtia tulvivat käsityöläistuotteet yleensä. Ostaisimme mielellämme useimminkin käsityötuotteita, mutta valitettavasti ne tyyliltään hyvin harvoin istuvat omaan tyyliimme.

Saimme viimeinkin vanhoja lankkuja kuvausrekvisiitaksi ja olemme olleet niistä niin innoissamme, että niitä on näköjään viime aikoina tullut käytettyä joka kuvassa. :)