Katselet juttuja tunnisteella "keittiö"
22/04/10
Kulhosaalis
Taas kerran leipoessamme huomasimme, että vaikka leivontakippoja ja -kulhoja on kerääntynyt kaappiin ihan kiitettävä pino, eivät ne kuitenkaan meinaa riittää. Aina osa on astianpesukoneessa likaisena ja niitä pitää tiskata kesken leipomisen. Stockmannilla oli maaliskuun kanta-asiakasetuna kaikenkokoisia Rosti Mepalin leivontakippoja, joita meille mukaan tarttui kolme.
Näissä Rosti Mepalin kulhoissa on mielestämme positiivista kestävä materiaali, joka ei niin vain ala vääntyilemään sekä pohjassa oleva kumirengas, joka pitää kulhon paremmin paikoillaan pöydällä. Seuraavan leivontajutun yhteydessä enemmän kokemuksia käytöstä.
Esillä olleesta eri kokoisten ja väristen kulhojen sinfoniasta olisi tehnyt mieli ottaa useampikin, mutta valitettavasti kaappitila on tällä hetkellä tiukilla. Seuraavassa keittiössä kaappitila pitää suunnitella nykyisen astiaston mukaan reilulla laajenemisvaralla.
[pinit]14/04/10
Yrtit kasvamaan
Sattumalta kuva-arkistoja selaillessa tuli vastaan viimekesäinen kuva oreganosta Eva Solon yrttiruukussa. Tästä tuli mieleen, että kohta alkaa olla viimeiset hetket laittaa yrttejä kasvamaan. Sitä ennen kuitenkin olisi kiva saada jonkinlainen suunnitelma parvekkeen järjestyksestä ja mahdollisesta minikasvihuoneesta.
Eva Solon yrttiruukku on osoittautunut käytännössä yllättävän toimivaksi. Kastelujärjestelmä toimii ihan oikeasti. Meillä on ollut hieman vaikeuksia pitää yrttejä hengissä, mutta Eva Solon ruukussa pysyy kaupan yrtitkin hengissä. Kuvassa oleva oregano on itseasiassa kaupan ruukkuyrtti, jonka istutimme ruukkuun. Se pysyi pitkään hengissä, kunnes ryöstimme sen kokonaan.
Oregano on muuten yksi lempiyrteistämme. Tuntuu siltä, että sitä ei tuoreena ihmiset yleensä käytä. Itse käytämme tuoretta oreganoa usein salaateissa, pastoissa ja pizzan päällä. Kannattaa kokeilla! Eritysesti pizzan päällä. Mitäköhän muita yrttejä ja kasviksia laittaisi tänä kesänä kasvamaan. Onko kokemuksia siitä mitkä menestyvät ruukkukasvatuksessa parvekkeella?
[pinit]01/04/10
kMix keittiöön
Yleiskoneen hankkiminen on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Viime kesänä pohdimme asiaa täällä blogissakin ja saimme lukijoilta hyviä vinkkejä. Silloin emme kuitenkaan osanneet tehdä valintaa ja asia jäi hautumaan. Aluksi ajattelimme hankkia koneen, johon saa yhdistettyä myös monitoimikoneosan. Aloimme kuitenkin kallistumaan siihen, että hankimme ensin yleiskoneen ja monitoimikoneen sitten erikseen, jos sille on tarvetta.
Vaihtoehdoiksi jäi siis Kitchen Aidin Artisan ja Kenwoodin kMix, jotka ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan hyvin samanlaiset. Kitchen Aid on kuitenkin Euroopassa jostain syystä ylihinnoiteltu ja muotokieleltään hieman liian retro meidän makuumme. Viime viikonloppuna taikinaa tehdessämme tuli taas mieleen, että miksi yleiskonetta ei ole vieläkään hankittu. Aloimmekin heti tuumasta toimeen ja aloimme selvittelemään mistä sellainen kannattaisi ostaa. Eilen haimme tilaamamme laitteen Koneboxista.
Käytännössä emme vielä ole konetta ehtineet testaamaan, joten käyttökokemuksista sitten myöhemmin vaikka reseptejen yhteydessä.
Ps. Kommentointiin on lisätty ominaisuus, jolla voi tilata sähköpostiin ilmoituksen uusista vastauksista omiin kommentteihin.
[pinit]


