Katselet juttuja tunnisteella "kosmetiikka"
05/03/11
Tassunjälkiä
Saimme tutustuttavaksi kasvisaippuoita ja mehiläisvahakynttilän Aamumaalta. Nämä on valmistettu luomuraaka-aineista ekologisin menetelmin ja ovat suomalaista käsityötä. Kun pääsimme hypistelemään tuotteita, ensimmäinen asia mikä meille tuli mieleen oli se, että onpa tuotteet hienosti “brändättyjä”. Kauniiden ja eettisten tuotteiden lisäksi, pakettien ja etikettien suunnittelussa on nähty vaivaa. Ne ovat harkittuja ja niistä löytyy yhtenäinen idea.
Saippuoiden tuoksut ovat luonnollisia ja ihanan raikkaita, mutta käytössä palasaippua on mielestämme hieman hankala verrattuna nestesaippuoihin. Pesun jälkeen kädet tuntuivat ihanan pehmeiltä eikä ollenkaan kuivilta. Käsiin ei myöskään jää mitään voimakasta tuoksua. Ihan kuin kädet olisi samalla rasvattu kevyesti, johtuukohan tämä saippuan sisältämästä kookos- ja oliiviöljystä? Tällaiset luonnonmukaiset palasaippuat kuuluvat ehdottomasti mökille ja näitä tulee ensi kesänä varmasti hankittua mökkituliaisiksi. Lapsiperheille saippuat voisivat olla erityisen kivoja, käsienpesun yhteydessä kun voisi tutkia eläimen tassunjälkiä.
Mielestämme tuoteperhettä voisi laajentaa saippua- ja kynttiläalusilla, sillä meiltä ei oikein löytynyt saippualle sopivaa alustaa. Samaa muotokieltä noudattelevalle aluselle voisi olla kysyntää. Hieman ongelmallisempi oli kynttilä, koska se ei sovi mihinkään kynttilänjalkaan, eikä hieman epätasaisen pohjan vuoksi sitä uskaltanut pelkällä lautasellakaan polttaa. Kynttilästä tuli kuitenkin ihanan hunajainen tuoksu, kun saimme sen viimein turvalliseen paikkaan ja uskalsimme sytyttää sen. Aamumaan tuotteita myydään yrityksen oman nettikaupan lisäksi mm. Ruohonjuuressa.
[pinit]22/01/11
Hiustenhoitoa
Kävin tällä viikolla Cutrin-studiolla tutustumassa uuteen Greenism-tuotesarjaan asiantuntijoiden johdolla. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä se, että Cutrin on täysin suomalainen (Lumenen) brändi ja kaikki tuotteet myös valmistetaan Suomessa. Kaiken lisäksi Cutrin ei ole edes mikään uusi tuotemerkki, vaan se täytti tänä vuonna jo 40 vuotta. Aloin oikein miettimään olenko koskaan käyttänyt Cutrinin tuotteita, en ainakaan lähivuosina.
Kuusen oksatyviuutetta sisältävät Greenism-tuotteet sisältävät biohajoavia ainesosia eikä tuotteissa ole käytetty silikonia, parabeenejä, synteettisiä värejä tai muita haitallisia aineita. Tosin shampoopurkin sisätöluettelosta sitä on vähän hankala päätellä.
Oma tukkani on tyypillinen suomalainen tukka, hento ja maantienharmaa. Lisäksi se on joutunut kokemaan kaikenlaisia käsittelyjä vuosien varrella. Nykyisin en tee hiuksilleni itse enää mitään käsittelyjä vaan kampaaja saa hoitaa ne. Aluksi mietinkin, että onkohan Greenism-tuotteet hiuksilleni tarpeeksi hoitavia. Ehkä hiukseni jäi hieman kuivemman ja karheamman tuntuiseksi kuin tällä hetkellä käyttämäni Alterna shampoiden jälkeen. Luulen, että greenism sopisi minulle kaikkein parhaiten kesäshampooksi.
Cutrin-kampaajan mukaan minun varsinkin pitäisi pyyhekuivata hiukset aina ennen hoitoaineen laittamista. Kun hius on täynnä vettä, ei hoitoaine pääse vaikuttamaan niin kuin sen pitäisi. Eikä hoitoainetta tarvitse laittaa lainkaan hiusten juuriin. Tehohoitoainetta voi laittaa hiuksien latvoihin jo ennen shampoopesua. Shampoota taas ei kannata laittaa lainkaan latvoihin.
Asiantuntija kumosi myös myytin siitä, että kaksihaaraisia hiuksia kasvaisi. Niitä ei siis kasva, vaan kaksihaaraisuus johtuu hiuksen latvan halkeamisesta. Itse en ole kyllä koskaan löytänyt itseltäni kaksihaaraista hiusta vaikka olen kuinka etsinyt.
Opin myös, että kuivaa hiuspohjaa ei kannata lähteä hoitamaan perinteisillä hilseshamppoilla. Ne yleensä vain pahentavat tilannetta ja lisäävät hilseilyä. Kannattaa kokeilla Cutrin BIO+ Balance sarjaa, joka palauttaa hiuspohjan tasapainon. Balance-sarja toimii ymmärtääkseni myös toiseen suuntaan. Eli jos kärsii liian rasvaisesta hiuspohjasta, niin se tasapainottaa myös sitä.
Cutrinin hinta-laatusuhde on ainakin kohdallaan. Itse olen tottunut maksamaan shampoista noin nelinkertaisen hinnan Cutrin-tuotteiden hintoihin verrattuna. :D
[pinit]12/09/10
Kierti pesulaput
Kestotiskirätti-jutun kommenteissa tuli esiin hyvä vinkin suomalaisesta Kierti-verkkokaupasta, joka valmistaa ja myy erilaisia kodinhoitoon ja hygieniaan liittyviä tuotteita. Kaikki kaupan tuotteet on valmistettu yli 80 prosenttisesti Suomessa. Tilasin Kiertiltä 10 kappaleen pussin pestäviä kasvolappuja. Lappujen toinen puoli on bambufroteeta ja kuviopuoli pehmeää luomupuuvillaa.
Olen käyttänyt kasvolappujen froteepuolta meikinpuhdistuksessa. Frotee antaa samalla myös hellän kuorinnan. Jää kyllä tosi puhdas tuntu kasvoihin, kun näillä pyyhkii. Kasvoveden olen edelleen levittänyt pumpulilapuilla, koska epäilen että kangaslaput imevät kasvovettä liikaa.
Laput ovat konepestäviä ja ne kuuluu pestä mukana tulleessa pussissa 60 asteessa. Verkkokaupassa neuvottiin, että likaiset laput voi suoraan laittaa pesupussiin, mutta itse olen säilyttänyt puhtaita lappuja siinä ja pinonnut käytetyt kylpyhuoneen kaappiin odottamaan pesua. Olisi ehkä kannattanut tilata kaksi settiä, niin olisi ollut omat pussit puhtaille ja likaisille.
[pinit]




