Katselet juttuja tunnisteella "makuuhuone"

Lampun henki ja vähän verhonkin

Eikä! Meillä ei ole vieläkään valaisimia makuuhuoneessa. Niistä oli puhetta jo viime syksynä, mutta asia ei ole edistynyt mitenkään. Ja verhotkin puuttuu!

Tuntuu, että tämä hankinta muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä enemmän tätä pohtii. Muun muassa yhtenä haasteena on valaisimen koko. Makuuhuoneemme on sen verran pieni, ettei sinne mahdu yöpöytiä, joten valaisimet tulisivat siis lattialle, sängyn molemmin puolin. Monet jalkalamput ovat liian korkeita ja pöytälamput taas liian matalia. Valaisinehdokkaita melkein pitäisi hakea kotiin sovitukseen.

Tässä on muutama vaihtoehto, joita olemme miettineet.

Sopivan ulkonäön lisäksi lampusta pitäisi tulla mukava ja pehmeä valo sekä hinta saisi mielellään olla alle 1000e/kpl. ;) Olisi hauska kuulla, minkä te näistä valitsisitte. Lisäksi otamme enemmän kuin mielellämme vinkkejä vastaan muista valaisinehdokkaista!

Valaisinten lisäksi makuuhuoneeseen pitäisi saada myös verhot. Olemme käyneet useassa kangaskaupassa, mutta palvelua ostohalusille asiakkaille ei tunnu riittävän missään, niinpä verhot on jäänyt hankkimatta. Ajattelimme yrittää kesälomalla vielä kerran, jännä nähdä miten käy. Ammattilaisen apua tarvitaan, sillä itsellämmekään ei ole aivan selvät sävelet minkälaiset verhot haluamme. Osaako joku muuten neuvoa mikä olisi paras kangaskauppa nimenomaan verhojen hankintaa ajatellen.

[pinit]

Mayday, Mayday!

Nyt tuli kyllä totaalinen kyllästyminen näihin Ikean rimpuloihin. Ovat ne kyllä hintaansa nähden hyvin kestäneet. Paperi alkaa repeillä sieltä sun täältä ja sytytysnaru rimpuilee sinne tänne, kun siitä vetää. Muutosta kaivataan!

Makuuhuoneeseemme emme vieläkään kaipaa kattolamppua, vaikka voisi siitäkin tosin joskus olla hyötyä kun pimeässä koittaa penkoa vaatteita senkistä. Lattiavalaisimet kun eivät ihan hirveästi senkin ylimpiin laatikoihin valaise. Suurinta osaa vaatteista säilytämme kuitenkin vaatehuoneessa, joten ongelma ei ole niin valtava, että kattovalon laittaisimme.

Viime kesän Tukholman reissulla löysimme tämän Flosin Mayday valaisimen. Meille tuli heti mieleen, että nämä olisivat mainiot makuuhuoneessa. Maydayn voi ripustaa roikkumaan tai pitää lattialla tai pöydällä. Seinämaalauksen takia emme ehkä haluaisi kiinteitä katosta roikkuvia valaisimia, mutta näihin voisi kehitellä jonkun systeemin, johon valaisimen voisi tarvittaessa nostaa roikkumaan.

Tällä hetkellä olemme oranssikahvaisten kannalla, vaikka musta olisi tulevaisuudessa varmasti monikäyttöisempi. Mutta onko Mayday kuitenkin liian “muovinen” makuuhuoneeseemme? Mitä mieltä olette? Onneksi kyseessä on sentään aika edullinen valaisin, joten jos nämä eivät jostain syystä toimisi yhtään muun sisustuksen kanssa, niin ne voisi antaa tai myydä huoletta eteenpäin.

[pinit]