Katselet juttuja tunnisteella "matkailu"
17/08/12
Pieni paluu kesälomatunnelmiin
Huh. Arki on taas alkanut ja kiire sen mukana. Tuntuu, että kaikki päivät täyttyvät ohjelmasta, mutta ei silti ehdi tehdä mitään. Taitaa mieli olla vielä vähän kesälaitumilla ja töihin paluuseen pitää hetki totutella.
Kesälomakin meni vaan niin harmittavan nopeasti, loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ainakin tuntui siltä. Kaikenlaista ehdittiin kuitenkin tehdä ja nyt kun kesäisen lämmin sää on hellinyt viime päivät niin on kiva vähän palata kesälomatunnelmiin. Ohessa muutama kuva matkan varrelta. Niin ja onhan viikonloppukin onneksi jo ihan ovella.
Tänä vuonna kesälomaamme kuului purjehtimista ja saaristolaisidylliä, sadetta ja auringonpaistetta, hyvää retki- sekä ravintolaruokaa, hieman kaupunkilomailua Tampereella ja Turussa, mökkeilyä, lisää purjehtimista ja muutama Tallinnassa vietetty päivä.
[pinit]30/07/12
Sisustuskierros Turussa
Vielä hetkeksi kesälomatunnelmiin, vaikka työt jo tänään alkoikin. Ehdimme kesälomallamme käymään yllättävän monessa paikassa. Sisustuskierros Turussa jäi valitettavasti hieman lyhyeksi tänäkin kesänä. Kävimme Sisustuksen Koodissa, Artekilla, Divaanilla ja Turku Design Now -kesäkaupassa. Ottomaani oli näköjään lopettanut kokonaan ja Pop Shop oli, yllätys yllätys, jälleen kerran kiinni. Onko Turussa näiden lisäksi muita mielenkiintoisia sisustuskauppoja? Ottaisimme mielellämme vinkkejä vastaan käymisen arvoisista pienistä sisustusliikkeistä seuraavaa Turku-kierrosta silmällä pitäen.
Mitään muuta emme tällä kertaa hankkineet kuin ihanan Normann Copenhagenin LightHouse-lyhdyn, mutta se olikin aivan riittävästi. Nyt voi syksy tulla, heti kun lämmin ja ihana elokuu on ohi. :)
[pinit]21/06/12
Kiinnostaisiko matka Barcelonaan?
Meitä ainakin kiinnostaisi ja jos sinuakin kiinnostaa niin luehan juttu loppuun asti. ;)
Saimme viime viikolla muutaman muun bloggaajan ohella kutsun tulla Kim’s Tapas -nimiseen paikkaan maistelemaan Torresin viinejä ja tapaksia niiden kanssa. Torresin muovisella härällä koristeltu perus-punaviini Sangre de Toro (Alko 006981) on varmasti kaikille Suomalaisille tuttu, mutta oli kiva päästä maistelemaan myös talon muita viinejä. Varsinkin erinomainen Mas La Plana (Alko 449237) oli iloinen uusi tuttavuus.
Kimin tapakset olivat herkullisia ja herra itse oli varsinainen persoona, meinasi “varastaa” koko shown itselleen. Paikka oli kuin pieni pala Espanjaa keskellä Helsinkiä – ruokaa, viiniä ja kovaäänistä keskustelua. Suomen ensimmäinen tapas-ravintola kuulemma, jolla on vankka kanta-asiakaskunta lähiseudun asukkaista. Vastaavaa kulma-kuppila (ei juottola) kulttuuria toivoisi laajemminkin Suomeen, mutta ei taida asiakaskunta riittää.
Mutta siihen Barcelonaan. Syy miksi Torres olli meidät kokoon kutsunut oli heidän tämän viikon alusta lanseeraamansa kilpailu, jossa blogien lukijat voivat Facebookissa äänestää suosikkiaan Torresin sponsoroimalle matkalle Barcelonaan. Meillehän matka kelpaisi, joten olisi kiva jos kävisitte äänestämässä. Ja vaikka jos meidän matkatoiveet ei niin kiinnostaisi niin kannattaa oma lehmä ojassa -ajatuksella silti äänestää, äänestäjien kesken nimittäin arvotaan toinen kahden hengen Barcelonan matka. Kannattaa siis äänestää (meitä :) ). Oheisen bannerin kautta äänestämään. ;)
[pinit]
















