28/01/10
Unelmien koti – Meri

Ajattelimme aloittaa tällaisen juttusarjan, jonka alle tulemme kirjoittamaan haaveistamme ja unelmistamme koskien kotia, jossa toivottavasti joskus vielä asumme. Lottovoittoahan toteutuminen vaatii, mutta ainahan voi silti unelmoida. Aloitamme hieman epämääräisellä otsikolla Meri – tarkoituksena on kertoa siitä mihin unelmatalomme haluaisimme ja miksi.
Meri on meille molemmille tärkeä elementti. Olemme pienestä pitäen omilla tahoillamme kasvaneet meren lähellä asuen ja sen vaikutuksesta nauttien. Asumme tälläkin hetkellä lähellä merta. Mikään ei voita niitä kesä-aamuja kun avoimen parvekkeen oven kautta tulvii asuntoomme suolainen meren tuoksu.

Meri on siitä kiehtova, että sillä on luonnetta, se on arvaamaton ja voimakas. Samalla se on kuitenkin rauhoittava ja inspiroiva. Voisimme hyvin kuvitella, että kuluttaisimme iltaisin aikaamme vain katselemalla ulos merelle, tyynellä ja lämpimällä terassilla istuen, ikkunan takaa kun myrskyää.
Pidämme molemmat luonnosta, vaikka emme mitään varsinaisia luonnossa liikkujia olekaan. Olisi tärkeää, että asunnon ikkunoista näkyy muutakin kuin ihmisen käden jälkeä, pelkkää rakennettua tilaa. Emme myöskään pidä viimeiseen nurkkaan asti rakennetuista puutarhoista. Mielummin rakentaisimme talomme kalliolle, kivikkoiseen maastoon jolloin piha saisi pysyä lähes luonnontilassa. Talomme ei välttämättä tarvitsisi olla meren rannalla, näkymä merelle riittäisi.
Emme kuitenkaan kaipaa täyttä eristyneisyyttä, pidämme kaupungissa asumisen helppoudesta, siitä että palvelut ovat lähellä. Meren rannalla puhdas luonto ja kaupunkimainen asuminen on vielä mahdollista yhdistää, kukaan ei tule rakentamaan talon eteen ja pilaamaan maisemat.
[pinit]
