29/08/11
Lankalöytöjä
Siivosimme ja järjestelimme vaatehuoneemme uudelleen, jonka tuloksena UFFiin lähti seitsemän muovikassillista vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Samalla löytyi kaikkea muutakin mielenkiintoista, kuten neulontaharppu ja kasa erilaisia lankoja. En ole kutonut pitkään aikaan, mutta jotenkin taas innostuin kun löysin nämä.
Neulontaharppu on muuten tosi kätevä, sillä saa tasaista jälkeä ja työ edistyy nopeasti. Tavallisella menetelmällä alan aina kutomaan niin tiukkaa, että hyvä jos silmukat enää liikkuvat puikoilla. Neulontaharpulla tulee löyhää neulosta automaattisesti. Harpun lisäksi tarvitaan pieni virkkuukoukku, jolla silmukat nostellaan toistensa yli. Homma on helppoa ja tämän oppii vaikka ei osaisi kutoa entuudestaan. Heräteostin neulontaharpun aikoinaan sokeainkäsitöitä myyvästä liikkeestä Esplanadilta. Kaulahuivin lisäksi harpulla voi kutoa myös myssyjä.
Tekisi mieli kutoa myös säärystimet talven varalle, mutta niihin ei tällä hetkellä löytynyt sopivia lankoja. Lisäksi tarvitsen myös puiset sukkapuikot. Pitää käydä ostamassa ennen kuin innostus laantuu! Mikä on muuten mielestänne paras lankakauppa Pk-seudulla? Itselläni ei tule tällä hetkellä yhtään lankoihin erikoitunutta liikettä mieleen.
[pinit]27/08/11
Aloe Veraa ja happea
Nyt lähti kolmas pullo CocoVin ihanaa Aloe vera juomaa. Ostin tätä ensimmäisen kerran kesän alussa ja jäin heti koukkuun. Juomaa voi siemailla sellaisenaan 15 ml annoksina 3 kertaa päivässä tai sitä voi laimentaa veteen. Itse teen molempia. Yleensä ennen ruokailua otan yhden shotin ja aamuisin olen korvannut perinteisen Tropicanan Aloe vera vedellä. Erinomainen karppaajan “tuoremehu”.
Iso lasi Aloe vera vettä vie muuten todella hyvin janon ja maku on raikkaan sitruunainen. Minulla lähtee tällä paljon paremmin jano kuin tavallisella vedellä. Itse olen tainnut monta kertaa ylittää suositeltavan päiväannoksen, kun Aloe vera juoma on vain niin hyvää.
Aloe vera sisältää runsaasti erilaisia vitamiineja, aminohappoja ja mineraaleja. Päiväannos taitaa kuitenkin olla niin pieni, että ei tästä tietenkään ainoaksi ravinteiden lähteeksi ole. Parasta Aloe verassa on sen vatsaa ja suolistoa hoitavat ominaisuudet.
Olin tällä viikolla CocoViBarissa järjestetyllä kokonaisvaltainen hyvinvointi – energiaa syksyksi –luennolla. Luento oli niin mielenkiintoinen, että aika tuntui loppuvan kesken. Erityisesti mieleen jäi hapen ja veden tärkeys kehollemme. Yleensä meinaan hengitämme vain kevyttä pintahengitystä, emmekä hyödynnä koko hengityskapasiteettiamme. Lisäksi emme muista juoda tarpeeksi vettä.
Hapen saatia voi tehostaa tekemällä 5-10 syvähengitystä kolmesti päivässä. Kerran heti heräämisen jälkeen, kerran ennen lounasta ja vielä kerran iltapäivällä ennen kotiin tuloa. Syvähengitys tehdään vetämällä nenän kautta ilmaa sisään niin, että vatsa oikein pullistuu. Näin ilmaa pääsee virtaamaan keuhkojen alaosiin asti. Pidätä hetki hengitystä, jotta happi ja hiilidioksidi pääset vaihtamaan paikkaa ja puhalla ilma rauhallisesti suun kautta ulos. Anna keuhkojen tyhjentyä täysin ja ota sen jälkeen uusi syvähengitys. On muuten aika vaikea muistaa tehdä näitä arjen kiireessä, mutta itse aion ainakin yrittää. :)
[pinit]04/08/11
Kuvia Dublinista
Tässä muutamia tunnelmakuvia Dublinin reissumme varrelta. Dublinissa ja sen lähistöllä on paljon nähtävää, itse kaupunki on jo tarkemman tutustumisen arvoinen. Arkkitehtuuri ja rakennuskulttuuri eroaa huomattavasti täkäläisestä, varsinkin monimuotoisuudessaan. Myös värejä käytetään paljon rohkeammin, joskus vain ulko-ovissa mutta usein koko julkisivussakin.
Dublinissa on myös paljon historiallista nähtävää, kuvissa linnan kappeli Chapel Royal ja Irlannin ensimmäinen nykyaikainen vankila Kilmainham Gaol sekä Trinity College -yliopiston alue.
Näiden lisäksi kävimme myös läheisessä entisessä kalastajakylässä Howthissa, jossa on lähes henkeäsalpaavat maisemat. Irlannin luonto on myös hyvin paljon kotimaasta poikkeva ja pieni käynti kaupunkien ulkopuolella kannattaa.
[pinit]











