Katselet arkistoa 2007

Aamukahvilla

Pidemmän aikaa ehti suomalainen “perusjuhlamokka” aiheuttaa inhontunteita, joten aiemmin päivittäistä kofeiinintarvetta tuli ruokittua Moccamasterilla tehdyillä tummapaahtoisilla maitokahveilla. Mutta reilu vuosi sitten kahvikärpänen pääsi puraisemaan oikein kunnolla ja kunnon espresso-kahvikoneen sekä myllyn hankinta alkoi tosissaan houkuttamaan. Nyt kahvimylly on ehtinyt asumaan meillä jo yli puoli vuotta ja konekin viitisen kuukautta. Tässä muutamia (ensi-) kokemuksia ajasta sen jälkeen kun Isomac Venus ja Minimoka muuttivat meille.

Alkuun vähän laitteista. Kahvikoneen mukana tilattu tampperi osoittautui nopeasti vähän hankalaksi käyttää. Siitä ei vaan saanut kunnon otetta. Tilalle käytiin ostamassa kotimainen ruostumattomasta teräksestä sorvattu jykevä ja raskas korvike. Tamppaaminen on huomattavasti helpompaa. Ongelmia aiheutti myös Venuksen “poksahtelu” eli grupon tiivisteen pettäminen ja veden roiskuminen ympäri keittiötä takaisinhuuhtelua tehtäessä. Tämän ratkaisemiseksi tiiviste vaihdettiin, mutta lopulta vika osoittautui koneen ominaisuudeksi ja lopullinen ratkaisu löytyi vasta vääntämällä kahva “hieman yli”. Ilmeisesti Venuksen paineet ovat hieman liian kovat, joten tässä taitaa tulla eteen vielä retki Kaffecetraleniin paineen säätöön. Kovasta paineesta epäilen myös johtuvan sen, että vesi tuppaa kanavoitumaan “purukakun” läpi ja toisinaan myös itse kakku on hajonnut.

Mylly on puolestaan toiminut mainiosti, päänvaivaa aiheuttaa ainostaan suodatinkarkeuden säätö, jonka merkinnät ei vaan allekirjoittaneelle tunnu aukeavan. Uusia papuja käyttöön otettaessa säätäminen on jatkuvaa, mutta hetken päästä ei enää juuri mitään tarvitse tehdä.

Sitten itse kahvin tekoon. Ensinnäkin meillä juodaan lähes poikkeuksetta vain cappucinoja ja jäälatteja. Espresso ei uppoa, on liian kitkerää, mutta shotit lienevät parantuneet tässä kuukausien harjoittelun mukana, koska nykyisin ei enää tunne tarvetta hukuttaa kahvia latten suureen maitomäärään vaan nuo mainitut cappuccinot maistuvat parhaiten. Mutta oikeanlaisen espresson ja maitovaahdon löytäminen ei ole ollut helppoa… ja nytkin vasta aletaan kai olemaan siellä päin. Tummempi crema alkaa löytämään shottien päälle ja maitovaahto alkaa olemaan tasaisempaa mikrovaahtoa (eikä sitä kuumaa maitoa + tiukka vaahto yhdistelmää mitä alkuun tuli tehtyä). Suuren valaistuksen koimme syksyisellä kotibarista-kurssilla, jossa itse ainakin vasta tajusin mistä on maidon vaahdottamisessa ja mikrovaahdossa kysymys. Kyllä se, että joku (joka osaa) näyttää miten hommat tehdään, opettaa paljon enemmän kuin videoiden katselu youtubesta tai foorumien lueskelu. ;)

Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ei latte art ihan vielä ole hallussa. Omasta mielestäni alkaa kuitenkin kahvien teossa saavuttamaan sellaisen tasalaatuisen tason, että kahvit maistuvat ja näyttävät suhteellisen samalta päivästä toiseen. Sen on myös huomannut, että suomalaisten kahviloiden tarjonta melkein aina kalpenee kotikahveille. Sen on myös huomannut, että pavuilla on paljon merkitystä. Alkuun hankimme Mokaflorin papuja, sittemmin kokeilimme barista-kurssilta saatuja Segafredon papuja ja nyt on kokeilussa Lidlin halpispavut (kun niitä sattumalta eteen tuli). Mokaflor on aika kiistaton voittaja näissä, kaikki osaalueet oli niillä vaan helpompi tehdä. Tuntuivat sopivan hyvin yhteen Venuksen kanssa. Makukin oli lähimpänä omaa mieltymystä. Mutta ei noista muistakaan huonoa kahvia tule. Mokafloria kuitenkin seuraavaksi taas… Maidoksi ei myöskään kelpaa kuin Valion UHT täysmaito, jääkahveihin käytämme kuitenkin kevytmaitoa.

Jep. Eiköhän tässä tullut tarpeeksi jaariteltua. Lisää sitten joskus myöhemmin. :)

Vaaleanpunaista joulua

“Voiko joulu olla vaaleanpunainen? Meidän mielestämme voi: väri sopii hyvin yhteen huurteisen hopean ja hehkuvan valkoisen kanssa.” Kirjoittaa muotiraamattu Gloria. Onneksi siis meidän kotiimmekin saatiin pilkahdus vaaleanpunaista Iittalan Kivi tuikkulyhdyn muodossa. Huh, elämä trendien huipulla jatkuu. :P

Resepti: Tagliatelle all’avaruusasema

Sain viime viikonloppuna lahjaksi jo vähän aikaa himoitsemani Saku Tuomisen ja kumppaneiden Aglio & Olio pasta-“keittokirjan”. Keittokirja suluissa siksi, että kirjassa kerrotaan reseptien ja pastan keittämisen lisäksi myös pitkästi pastasta, historiasta, aineista, tarvikkeista, filosofiasta… kaikesta mitä ikinä pastan keittämiseen voisi kuvitella liittyvän. Viihdyttävää ja mielenkiintoista luettavaa ainakin näin pastaintoilijan näkökulmasta. Kirjan resepteistä erityisesti mainittavaa puolestaan on se, että määriä ei ole sanottu, eikä aina kaikkia aineksiakaan. Taustaa tälle valinnalle on selvitetty alun “filosofisessa” osuudessa. Kuitenkin, pääviesti lienee se, että tunteella ja pastan keittämisen perussääntöjä noudattaen hyvä tulee. Turha jännittäminen pois. :)

Tässä se sitten tulee, ensimmäinen “oikeaoppinen” pastamme. Mitään ei ole mitattu, toteutus ja ainekset olivat yhtä inspiraatiota. (Kaavittiin iltapalaksi siis mitä nurkista löytyi.) Yllättävän hyvää tuli kaikesta huolimatta. Pohjautuu hyvin löyhästi Aglio & Olio -kirjan nimikkoreseptiin.

 

* * *

 

TAGLIATELLE AGLIO, OLIO, CACIO E PEPE
Tulinen, yksinkertainen ja helppo sekä nopeasti valmistuva pasta. Olennaista on laadukkaat raaka-aineet ja se, että valkosipulin ei anna palaa.

  • tagliatellea
  • hyvää oliiviöljyä
  • valkosipulia
  • chiliä
  • pecorinoa
  • mustapippuria

Laita pastavesi liedelle kiehumaan. Kun vesi kiehuu, suolaa se ja keitä tagliatellet al dente. Tämän reseptin onnistumiselle laadukkaat ainesosat ovat elintärkeitä, joten käytä myös laadukasta pastaa.

Hienonna ja kuullota valkosipuli keskilämmössä. Käytä laadukasta oliiviöljyä. Varo ruskistamasta. Lisää loppuvaiheessa hienonnettu chili (voit käyttää myös tahnaa tai kuivattua) joukkoon. Sekoita valutettu pasta pannulle öljyn joukkoon ja sekoita hyvin. Raasta päälle pecorinoa ja rouhi pippuria. Tarjoa heti.

Määrät siis omien mieltymysten mukaan. Itse laitoimme pari valkosipulin kynttä, pienen nokareen chilitahnaa ja runsaasti pecorinoa ja mustapippuria. Mainitsinko jo, että oli muuten hyvää. :)