Katselet arkistoa 2011

Uuteen vuoteen uusin astioin

Tänä vuonna joulu tuntui menevän aivan ennätysnopeasti. Lomaa oli vain yksi päivä viikonlopun lisäksi. Onneksi tämä työnantajan vuosi hupenee kovaa vauhtia. Kohta pääsee aloittamaan uuden vuoden jälleen puhtaalta pöydältä, tai siltä se ainakin tuntuu vaikka käytännössähän juuri mikään ei muutu.

Mutta vielä hetkeksi takaisin jouluun. Tänäkin vuonna saimme joululahjasi hurjan määrän toivomiamme astioita. Täydennyksiä vanhoihin astiasarjoihin sekä aivan uusiakin, joita kuvissa näkyy. Kyseessä on siis Aarne cocktail ja grogilasit sekä Kartion ohuet lasit, joita saimme setin kirkkaita ja setin harmaita. Sekä Muurlan hieno lasinen kaadin.

Joulupukki oli onneksemme löytänyt vielä 6 kappaletta tuotannosta poistuneita Arabian Oma-sarjan pyöreitä ruokalautasia. Lisäksi saimme kauniita Iittalan lasipalloja. Onneksi loppiaiseen on vielä viikko, joten joulukoristeista saa nauttia vielä hetken. Meidän piti tänä jouluna koristella valkoiseksi maalattu jouluoksa, mutta emme ehtineet askartelemaan sitä, ensi vuonna sitten.

Hauskaa joulua!

Joulua 2011

Täällä kotikotona katetaan parhaillaan kalapöytää. Pian päästään nauttimaan jos jonkinlaisista sorttimenteista. Hautausmaakierros herättikin sopivasti ruokahalun. Kunpa vielä olisi vähän lunta, mutta joulutunnelmissa ollaan ilmankin.

Parhainta joulua kaikille!

Fish’n’Chips

Fish'n'Chips, © avaruusasema

Lähdimme kokeilemaan hieman viritettyä versiota perinteisestä fish’n’chipsistä. Ranskalaisten tilalle valmistimme tikkuja lantusta ja nauriista ja turskan korvasimme kuhalla. Kuhalle emme tehneet taikinakuorta ja majoneesinkin jätimme pois. :) Kastikkeeksi yritimme jäljitellä Raflan upeaa sitruuna-basillikavoikastiketta, mutta rakenteessa emme yltäneet lähellekään Raflan tasoa. Kastikekommelluksesta lisää alla. Sen verran täytyy jo heti alkuun kehua, että kaikesta koheltamisesta huolimatta tästä tuli oikein hyvää.

Fish’n’Chips (2 annosta)

  • 1/2 lanttu
  • 1 nauris
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • hunajaa
  • 1 punasipuli
  • 4 kirsikkatomaattia
  • 2 kuhafilettä
  • suolaa
  • mustapippuria

Suolaa kuhafileet molemmin puolin ja siirrä ne sitten takaisin jääkaappiin maustumaan.

Kuori lanttu ja nauris. Leikkaa noin ohuiksi tikuiksi. Laita juurestikut kulhoon, pirskottele hieman oliiviöljyä päälle ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Sekoita ja nosta uunipellille tai -vuokaan. Lorottele juurestikkujen päälle hieman juoksevaa hunajaa. Leikkaa punasipuli lohkoiksi ja lisää se tikkujen kanssa pellille. Kuumenna uuni 200-asteiseksi ja paista juureksia siellä noin vartin ajan.

Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi. Nosta pelti pois uunista, käännä juurestikut ja tee tilaa tomaateille. Asettele ne kuori alaspäin pellille. Rouhaiste mustapippuria ja suolaa hieman päälle. Paista uunissa jälleen noin vartin ajan kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä.

Ota kuhafileet pois jääkaapista, leikkaa ne kahteen osaan ja paista voissa kuumalla pannulla molemmin puolin (noin 5 minuuttia ennen kasvisten valmistumista). Mausta kalafileet halutessasi mustapippurilla.

Kokoa annokset lämmitetyille lautasille – kourallinen juurestikkuja alle, kuhafileet päälle ja kauhallinen kuohkeaa valkoviini-voi-basilikakastiketta päälle. Koristele vielä uunissa paahdetuilla sipulilohkoilla ja kirsikkatomaatin puolikkailla sekä parilla basilikan lehdellä. Tarjoa heti valkoviinin kera. Erinomainen kumppani tälle ruoalle on Uusi-Seelantilainen Mud House Sauvignon Blanc.

Fish'n'Chips, © avaruusasema

Valkoviini-voi-basilikakastike (2 annosta)

  • n. 80 g voita
  • tuoretta basilikaa
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • mustapippuria

Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Sekoita basilikan lehdet ja noin puolet voista sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi. Sulata loput voista kattilassa ja lisää valkoviini ja sitruunamehu. Keitä kokoon, kunnes jäljellä on alle puolet. Lisää suola ja pippuri. Vatkaa basilikavoiseos sekaan vähitellen.

Kastikkeemme ei onnistunut aivan odotusten mukaisesti, sillä panikoin ja unohdin vatkata basilikavoiseoksen vähitellen. Kaikki meni vahingossa yhdellä kerralla. Kastikkeesta tuli kirkasta lientä ja yllätys yllätys se pääsi taas hieman juoksettumaan. Nykyisin onnistun juoksettamaan kaiken mitä yritän tehdä. Luin jostain vinkin miten juoksettuneen kastikkeen voi pelastaa, mutta en muista kuollaksenikaan miten. Sen muistan, että jotenkin se on mahdollista. Kastikkeen maku oli joka tapauksessa todella hyvä vaikka rakenne jäikin epämääräiseksi. Kastikemestaruuteen on siis vielä matkaa, paljon.

Valmistimme myös uunissa paahdettuja punasipuleita lisukkeeksi, mutta ne pääsivät kärähtämään “hieman”, joten nekään eivät päässeet kuvaan. Maku niissä oli kuitenkin mainio ja sopi annokseen. Annos oli myös tarkoitus koristella tuoreella basillikalla, mutta sekin pääsi kaikessa hässäkässä unohtumaan. No eihän aina kaikki voi onnistua. :)