Resepti: Pieni Prinsessakakku

Valmistelut: n. 45 minuuttia
Kypsennys: 30 minuuttia
12 annosta

Pohja:

  • 3 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • n. 1 dl vehnäjauhoja
  • n. 1/2 dl perunajauhoja
  • 0,75 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • vadelmahilloa
  • 2 dl vispikermaa
  • 0,5 rkl sokeria
  • 0,5 tl vanilliinisokeria
  • n. 1 tl raastettua sitruunankuorta

Kostutus:

  • 1 dl vedellä laimennettua sitruunamehua

Kuorrutus:

  • 250 g mantelimassaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos munasokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (Ø 18 cm). Paista 175 °C lämpöisessä uunissa noin 30 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden hammastikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla, vanilliinisokerilla ja sitruunankuoriraasteella. Leikkaa kakku 3-4 osaan, mutta leikkaa päällimmäinen osa aavistuksen ohuemmaksi kuin muut. Kostuta levyt vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä alimmaiselle levylle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Täytä muut välit samalla tavalla. Levitä kermavaahtoa myös päällimmäisen kakkulevyn keskelle siten että se jää kohottamaan kakun keskiosaa. Tällä tavalla kakku saa kauniin pyörän muotonsa.

Pehmennä marsipaania hetki käsissä vaivaten. Tämän jälkeen kauli marsipaani kahden leivinpaperin välissä noin 2 mm paksuksi levyksi. Leikkaa se levyksi pyöreän lautasen (Ø noin 30 cm) avulla. Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle ja painele marsipaani tiiviisti kakun reunoja vasten. Leikkaa reunat tarvittaessa terävän veitsen avulla tasaisiksi. Anna kakun kostua yön yli jääkaapissa. Koristele siivilöimällä tomusokeria kakun päälle ja vaikka taiteilemalla kruunun tai muun koristeen yli jääneestä marsipaanista.

Tämä kakku on erittäin raikas versio prinsessakakusta. Poikkeaa kostutuksensa ja vaniljacremen puuttumisen myötä “aidosta” prinsessakakusta. Lopulta yllättävän helppotekoinen ja erittäin maukas vaihtoehto tavalliselle täytekakulle.

Yksi kommentti juttuun "Resepti: Pieni Prinsessakakku"

[…] juhlan kunniaksi raikkaan kesäisen kakun. Oma “bravuuri” eli sitruunaisen raikas prinsessakakku (järkyttävä tuo kuva tuolla vanhassa reseptissä :D) on kuitenkin jo vähän turhan tuttu eli […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Sitruuna-salmiakkimuffinsit kommentoi Jun 07 14, 12.04.