Astiakaapin arvoitus – 2. näytös
Viimeksi oli puhetta viinilaseista ja nyt jatketaan lautasista. Pääastiastona meillä on Arabian KoKo-astiat, kuten kuvasta näkyy. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme KoKoon, vaihtoehtona astiastolle oli Iittalan Teema ja Ego. KoKo tuli juuri sopivasti aivan uutena astiasarjana myyntiin ja mielestämme KoKo tuntui juhlallisemmalta ja hienommalta kuin Teema, joten päädyimme KoKoon ja päätimme että Teemaa voi hankkia lisäksi joskus myöhemmin. Ego taas tuntui epävarmalta ratkaisulta tuotannon lopetuksen suhteen ja Egon astiavalikoimakin on paljon suppeampi KoKoon ja Teemaan verrattuna. Emme ole joutuneet katumaan valintaamme.
Pääasiassa astiamme ovat tietenkin valkoisia, sillä ruoka näyttää yleensä parhaimmalta valkoisella astialla. Mutta muitakin värejä kaapista löytyy, joilla voi kattausta piristää. Seuraavaksi hankinnassa ainakin on muutama kulho ja lautanen uutta väriä: pistaasia, sekä pieniä kulhoja valkoisina.
KoKo-sarjassa hienoa on selkeät ja kauniit linjat, sekä sarjan monipuolinen valikoima. KoKon moderni ilme myös miellyttää silmää ja erityisesti leveät reunat lautasissa.
Iittalan Teema-sarjasta olemme hankkinet syvät pastalautaset, joita voisi tosiaan hankkia muutaman lisää.. ihan vieraiden varalle. ;) ABC, nykyisin nimellä Nero, sarjaa löytyy myös kaapista: Neliölautasia ja tarjoiluvateja. Seuraavassa asunnossa meillä onkin sitten ihan hurjasti kaappitilaa keittiössä, sillä vielä on paljon astioita, joita haluan hankkia. :)
5 kommenttia juttuun "Astiakaapin arvoitus – 2. näytös"
sitruuna kommentoi 03/03/08, 18.09Hitto, mulla oli just samanlainen kuva otettuna kippiovella aukeavasta yläkaapista lautasten esittelyyn, mutta täytyy ottaa joku muu… :) Mulla tosin on Teemaa, eikä KoKoa, mutta sukulaisia kuitenkin. Ja värisekoitus valkoinen-harmaa-musta.
Anna kommentoi 03/03/08, 21.29Mullakin on Kokoa, ja tykkään todella juuri leveistä reunoista. Aterimet eivät väkisin liu’u lautasen pohjalle soossin sekaan niinkuin Teemassa. :c)Meillä on valkoiset ruokalautaset ja niiden kanssa turkoosia sekä ruskeaa. Käy hyvin beigen Origo-kulhojen kanssa. Pitäisköhän munkin raottaa astiakaappia blogiin… sitten kun ehdin.
Anna kommentoi 03/03/08, 21.30siis turkoosia ja ruskeaa pikkulautasta :c)
Jukka kommentoi 04/03/08, 13.39Hmm.. mitkäs Teemat teillä on pastalautasina? Syvä lautanen 21 cm? Mun mielestä siinä sarjassa ei ole järkeviä lautasia ko. käyttöön.
Arietta kommentoi 04/03/08, 14.24Juu, meillä on juuri nuo Teeman syvät lautaset 21cm. Pastaa meillä syödään myös KoKon syvistä lautasista. :)Ps. Sitruuna: Laita vain samanlainen kuva blogiisi. :)

