Työtuolipohdiskelua

Noin yleensä ottaen, jos pitäisi nimetä jokin kalusteryhmä jonka edustajat ovat erityisen rumia niin työtuolit ovat varmasti ehdoton voittaja. Työtuoleista tulee varmasti ensimmäisenä mieleen se sinisellä kulahtaneella ja epämiellyttävällä kankaalla päällystetty, mutta muuten mustasta muovista tehty hirvitys, jonka päällä tulee päivisin toimistolla istuttua. Yök! Ajatuskin moisesta kotona hirvittää. Valitettavasti vaan suurin osa valmistajista näyttää ajattelevan, että tämä on se ainoa tapa muotoilla ergonominen työtuoli. Ergonomiahan on kuitenkin työtuolissa se tärkein asia, mutta itse kaipaisi kyllä sitä miellyttävää ulkonäköäkin.

No tästä päästäänkin siihen, että olemme jo pitkään yrittäneet löytää työhuoneeseemme katseen kestäviä työtuoleja. Tuoleja joiden päällä jaksaisi työpöydän ääressä istua vähän pidempäänkin. Tällä hetkellä toisen tuolin virkaa toimittaa vanha Ikean Nominell-tuoli ja toisena on keittiöstä lainassa oleva Arne Jakobsenin Seiska. Pöytä on oheisessa kuvassa näkyvä itse tehty massiivipuinen isohko taso, jossa on siis meille molemmille omat työpisteet.

Kaipaisimme siis keveitä ja vaaleita, mutta vähän pidempään istuessakin vielä mukavilta tuntuvia tuoleja pöydän kaveriksi. Varsinaiselle ergonomiselle työtuolille ei niin suuresti ole tarvetta kun useimmiten tulee kuitenkin vaan surffailtua tietokoneen äärellä. Harvemmin tehtyä töitä. Käytännössä meillä on nyt kaksi (huomattavasi kalliimpaa) pehmustettua vaihtoehtoa. Aliaksen Meetingframe 466 ja Eamesien alumiininen “vierastuoli”, molemmat valkoisella nahalla päällystettynä.

Edellisten lisäksi vaihtoehtoina ovat olleet niin ikään Eamesien muovisella istuinosalla varustettu vierastuoli ja tuo jo mainittu Jakobsenin klassikko Seiska.

Kaikissa näissä miellyttää yksinkertaisuus ja selkeys, sekä käsinojattomuus. Kovan tuolin hankkiminen hieman arveluttaa, mutta ainahan voisi hankkia tuoleihin myös istuintyynyt. Eamesin muovituolin puolesta puhuisi hinta ja Seiskan puolesta taas se, että niitä jo löytyy meiltä, joten niitä voisi hyödyntää esim. ruokailutuoleina silloin kun on enemmän vieraita käymässä.

10 kommenttia juttuun "Työtuolipohdiskelua"

[…] Aiemmin pohtimamme vaihtoehdot jäivät toiseksi, kun nämä tuolit tulivat vastaan. Erityisesti Catifan siro jalka ja “epätyötuolimaisuus” kiehtoi meitä, lisäksi nämä olivat aavistuksen muita vaihtoehtoja edullisempia. Kuten hyvän designin ominaisuuksiin kuuluukin, näissä Catifoissa on myös oikein mukava istua. AKPC_IDS += "129,"; […]

Avaruusasemablogi » Blog Archive » Catifa 46 kommentoi Jun 27 10, 12.01.

Sama ongelma täällä. :c/ Meillä on kaksi tosirumaa, mutta mukavaa, ergonomista työtuolia Ikeasta. Sisustuslehtien nätit pikkutuolit ovat usein liian kovia, muovisia, ilman käsinojia tai epäergonomisia kunnon käyttöön, varsinkin jos tekee usein kotoapäin täysipäiväisesti töitä. Haluan pehmustetun tuolin käsinojilla, mutta en todellakaan mitään amerikkalaista johtajatuolikammotusta, johon uppoaa. Meidän tuolit nojaavat aivan liikaa siihen suuntaan, joten jos löydätte kauniita sekä järkeviä vaihtoehtoja, kertokaa ihmeessä!

Anna kommentoi 20/02/08, 16.19

Iiih, juuri sellainen sininen nyppykankainen muoviräyskä minulla on työtuolina töissä… yyh. Taitaapi olla jotain Ikean valikoimaa. Niinkuin muukin työhuoneen kalustus.Kotona ei enää ole työtuolia työpöydästä luovuttuani muuton yhteydessä (hommat hoituvat läppärillä sohvalla istuen), mutta edellisessä kodissa minullakin oli Ikean Nominell, sinänsä ihan ookoo työtuoli.Nyt jos pitäisi ostaa, ostaisin ehkä Jacobsenin Seiskan, sitä saa myös pyörillä nimittäin! Fritz Hansenilla on myös toinen mukavan näköinen työtuoli, Oxford. Kyseeseen voisi tulla myös Vitran Meda Chair.

sitruuna kommentoi 20/02/08, 18.59

Itse olen tuon Meetingframe 466 kannalla, mutta Glorian Bisnes-lehden (03/08) mukaan se maksaa 877€! :O

Arietta kommentoi 21/02/08, 10.53

Pisteet täältä myös Jacobsenille. Siinä on vain jotain. Mikäs tuo pöytä on?

Jukka kommentoi 21/02/08, 14.25

Pöytä on omin pikku kätösin 4000x800x40mm mahonki-levystä syntynyt tuotos. Kolmen vuoden (vähemmän intensiivisen) työrupeaman tulos, tehty vähän enemmän suunnitellen mm. niin, että on täysin purettavissa ja uudelleen koottavissa tulevaisuuden muuttoja ajatellen. :)

Mikko kommentoi 21/02/08, 17.32

Seiskoissa on se ongelma, että ne on kovat ja niissä on terävät reunat. Tässä nyt olen muutamat kuukaudet seiskalla kiemurrellut, niin alkaa pehmustetut työtuolit houkuttelemaan.Itse haluaisin sellaisen työtuolin, jolle saisi nostettua jalat hyvin, sillä minulla ei pysy millään jalat maassa. :D

Arietta kommentoi 21/02/08, 17.40

mee too. Ainakin yksi jalka on saatava toisen alle, ja kissa syliin. :c)Kyllä tuo Meetingframe on parhaimmasta päästä, mutta kaksi sellaista on kunnon investointi.

Anna kommentoi 21/02/08, 18.23

Mä en tiedä haluatteko pyörät tuoleihin vai ei (henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että työtuoli ei ole työtuoli jos siinä ei ole pyöriä…), mutta kannattaa tsekata myös Gira Lapalmalta (tosin “kova” kuten Seiska) ja muutkin Lapalman tuolit, samoin Emecon ja Driaden. Ja mun mielestä myös se Kartellin “kuppi” on aika hauska, tosin se ehkä pitäisi testata omalla persuuksella mitä se on mieltä…

sitruuna kommentoi 21/02/08, 23.04

Tää muuten ei olisi hullumpi vaihtoehto, jos hintaa ei katso: Moren Stay-tuoli:http://www.ambientedirect.com/en/eur/mor_stay_mfal_en.php

Anna kommentoi 24/02/08, 20.48