Nyt meillä juodaan mokkaa

Hienossa kahvikoneessamme on ollut vikaa jo hetken aikaa. Jokin tiiviste vuotaa ja kone roiskii kuumaa vettä paikoista joista sitä ei pitäisi tulla. Kaffecentralen ei enää Isomacin koneita huolla, joten Suomessa ei huoltoa tietääksemme ole. Pitää huoltaa itse, jota varten pitää vielä kerätä lisää rohkeutta ja tietoa.

Kahvikoneen rikkoutumisesta asti olemme, siis tähän asti, tehneet suodatinkahvia Moccamasterillamme. Pavut olemme edelleen itse jauhaneet, joka tekee merkittävän edun suodatinkahvissakin. Nyt menneenä viikonloppuna tuli kuitenkin heräteostettua Bialettin mokkapannu, joka myös mutteripannuna tunnetaan. Alunperin piti ostaa vain kahvipapuja, mutta lähimarketin valikoimissa oli pelkästään kunnon espresso-papuja. Otimme kokeiluun Pellinin Espresso Superioren. Seuraavaksi voisikin tilata taas Has Beanista.

Mokkapannulla tulee hyvää kahvia, pehmeää ja suklaista. Varmasti myös tuoreilla pavuilla ja itse jauhamisella on merkityksensä. Tulemme varmasti kahvikoneen korjauksen jälkeenkin juomaan mokkaa aina silloin tällöin, cappuccinon valmistuksessa on kuitenkin enemmän vaivaa.

11 kommenttia juttuun "Nyt meillä juodaan mokkaa"

Äitini teki lapsuudessani paljon espressoa mutteripannulla. Pienempi, kahden hengen pannu taitaa löytyä keittiökaapistani – pitäisipä kaivaa se esille. Kiitos muistutuksesta. :c)Olisiko teillä muuten ehdotusta hyvistä kofeiinittomista pavuista? Minulle kun ei kofeiini oikein sovi ja tähän asti olen ostanut Hollannista kofeiinittomat annostyynyt keittimeemme. Jos papujakin löytyisi, voisi mutterilla keittää espressoa.

Anna kommentoi 09/11/09, 10.03

Meillä on kans Bialetti. Muuta kahvimasiinaa ei olekaan, kun emme ole kahvin suurkuluttajia. Duunissa on nyt Lavazzan kahvikone. Sillä teen ihquja latteja. Oih. Kotona keitellään vain, kun ihmisiä on syömässä.Yksi vinkki. Tuota ei sitten kannata laittaa tiskikoneeseen… Tai eihän kukaan urpo laitakaan, paitsi minä ;D Keitin on aika hurjan näköinen nykyään. Ja jos tiiviste jää pois, keitin on myös todella vaarallinen. Kaverilleni kävi tapaturma masiinan kanssa. Pitääkin kirjoittaa siitä varoitusteksti blogiini.

Esba kommentoi 09/11/09, 11.00

Mutteripannulla ei tule espressoa. Vaan mokkaa.

Anonymous kommentoi 10/11/09, 8.40

Anna: Itse emme ole koskaan käyttäneet kofeiinittomia papuja. Mitenköhän niistä nykyisin poistetaan se kofeiini, olen kuullut että niitä on liotettu aikoinaan jossain myrkyllisissä liuottimissa. Mutta HasBeanin papuihin olemme olleet todella tyytyväisiä, sieltä löytyy varmasti myös kofeiinittomia. Kannattaa kokeilla.Esba: Bialetin ohjeissa sanottiin, että se pitäisi pestä vain kuumalla vedellä. :) Itse olisin kylä voinut myös laittaa sen koneeseen. :DAnonymous: Totta. ;)

Arietta kommentoi 10/11/09, 8.50

HasBeanista löytyy kolme eri kofeiinitonta kahvia, ei olla itse niistä mitään kokeiltu, kofeiini kun sopii enemmän kuin hyvin. :) Tuoltahan saa tilattua kahvin vaikka raakapapuina, tilauksesta paahdettuina tai sitten itse haluamallaan jauhatuksella käytön mukaan.Meillä on sellaista kahvikoneen puhdistukseen tarkoitettua pesuainetta (Puly Caff) ja sillä on tarkoitus mokkapannuakin pestä. Vesi kun ei irrota kaikkea karstaa ja kahviöljyjä.

Mikko kommentoi 11/11/09, 14.33

Miten olette jauhaneet kahvipavut suodatinkahvia varten? Itse olen käyttänyt vanhanaikaista myllyä, mutta sillä tulee niin karkeita poroja, että niistä tulee vain pannukahvia.

eva kommentoi 11/11/09, 21.11

Eva: Meillä onDemokan Minimoka kahvimylly. Siinä on portaaton karkeuden säätö. Jauhamme sillä sekä suodatin- että espressojauhatuksen. :)

Arietta kommentoi 11/11/09, 22.05

Mikko: Puly Caff:ia ei saa missään nimessä käyttää alumiiniosille, joten mokkapannuun sitä ei voi käyttää. Syövytää meinaa alumiinia.

Jukka kommentoi 12/11/09, 10.15

Kiitos Jukka tiedosta. Ei olisi tullut edes mieleen tarkistaa tuota. Varmaan sitten vaan vähän Fairyä pesuveden joukkoon.

Mikko kommentoi 12/11/09, 11.45

Pesuaineet on 100-varma keino pilata mutteripannunsa. Siksi myös keittimien ohjeet kehottavat pesemään ne pelkällä vedellä.Mokka vs. espresso -saivartelua voidaan toki käydä, mutta tosiasia on, että osaavissa käsissä mutteripannulla saa aikaan aidompaa, oikealla cremalla varustettua espressoa kuin 99%:ssa Suomen 'kahviloista' koskaan.Alumiini jättää muuten ikäviäkin jälkiä keraamiseen lieteen, varsinkin pitkällä aikavälillä.

Anonymous kommentoi 24/11/09, 23.11

Myös minun keittöstä löytyy Bialettin mutteripannu, mutta jostain syystä kahvista/mokasta ei tule hyvää… Olen kuullut että mutteripannun voi puhdistaa keittämällä vettä ja etikkaa, ja sen jälkeen keittää pelkästään vettä muutaman kerran. Mahtaisikohan toimia? Kokemuksesta voin kertoa että pannua ei kannata säilyttää niin että osat ovat yhteen ruuvattuna, varsinkin jos osat ovat vähän kosteita :)

Elisabet kommentoi 27/11/09, 13.14