Viini-lehden kevään viinikoulu
Kuten aiemmin kirjoitimmekin, osallistuimme Viini-lehden tämän syksyn viinikouluun. Ensimmäisestä “peruskurssista” intoutuneena myös loppuihin kolmeen eri rypäleitä käsitteleviin kursseihin. Syksyn huippu-tastingeihin ja muihin erikoisuuksiin emme kuitenkaan tällä kertaa menneet. Viimeisen viinikoulun lopuksi käytiin myös järjestäjien sekä osallistujien kesken keskustelua kevään kurssitarjonnasta. Perinteisestihän ilmeisesti syksyllä on menty puhtaasti punaviini-linjalla ja keväisin sitten tämän lisäksi maisteltu myös valko- ja kuohuviinejä. Itse toivoimme, että keväällä pidettäisiin kattava valkoviinikoulu.
Tämän viikon aikana Viini-lehden www-sivuille olikin ilmestynyt listaus kevään kattavasta kurssi-ohjelmasta. Iloksemme huomasimme valkoviinikoulun löytyvän listoilta. Kaikkea ei varmaankaan järjestetä, mutta toivottavasti ainakin valkoviinikoulu kokonaisuudessaan sekä samppanja-tasting, joihin molempiin ajattelimme mennä. Ruoka & viini kuulostaa myös erittäin mielenkiintoiselta.
Ensimmäiset tastingit on jo heti tammikuussa 2010 ja ilmoittautuminen on auki. Se mainittu lista ja hieman enemmän tietoa kaikista tilaisuuksista löytyy viinikoulun www-sivuilta.

