Tempur-unia

Meidän kotiin on ostettu monia tyynyjä vuosien varrella, mutta mikään niistä ei ole osoittautunut hyväksi. Olen pitkään harkinnut Tempur-tyynyn hankkimista, mutta vähän kummallinen muotoilu ja materiaali sekä suhteellisen korkea hinta ovat jarruttaneet hankintapäätöstä. Stockmannin helmikuun alennukset lopulta ratkaisivat pelin. Nyt Tempur on ollut minulla jo kuukauden käytössä ja niskakivut ovat vähentyneet huomattavasti. Taitaa se toimia kuitenkin.

Tempur-tyynyn kanssa on kuitenkin pitänyt opetella nukkumaan hieman eri tavalla. Pää pitää tosiaan olla sille tarkoitetussa paikassa, muuten tyyny ei oikein toimi. Mutta onneksi oikean nukkumisasennon oppii aika nopeasti. Se taitaakin olla tyynyn muodon ideana, että nukkuu “oikeassa” asennossa.

Kaupassa kokeilemalla ei oikein saanut tuntumaa siihen onko tyynyllä hyvä nukkua vai ei, mutta onneksi tuli lopulta otettua riski. Suosittelen kyllä muitakin kokeilemaan – varsinkin, jos kärsii niskakivuista. Sänkynä meillä on futon, joten en oikein osaa arvioida miten tyyny toimisi pehmeämmän patjan kanssa.

5 kommenttia juttuun "Tempur-unia"

Tempureitahan on myös montaa muunlaista mallia, kuin tuo. Minulla on käytössä tavallisen tyynyn mallinen tempur, joka sopii myös vatsallaan nukkuville. Olen ollut 100% tyytyväinen.

Marika kommentoi 05/03/10, 16.34

Kuulostaa hyvältä, kaikki niskakipuihin mahdollisesti auttava on kokeiltava:) Entä miltäs tyyny näyttää tyynyliinan kanssa, tai pikemminkin käyvätkö tavalliset tyynyliinat sen suojaksi vai onko olemassa made for Tempur -liinoja erikseen?

Santique kommentoi 05/03/10, 18.51

Meillä on tempurtyynyt sekä patja, ne on kyllä hyvät, molemmat. Tyynyn kanssa meni pari yötä, että tuntui oudolta, sitten siihen jäi koukkuun :)
Tyynyn kanssa voi pitää ihan tavallisia tyynyliinoja.

Cat's Meow kommentoi 06/03/10, 12.47

Mulla on kans Tempur-tyyny, ja kovasti olen tykännyt. Aika nopeasti siihen erilaiseen muotoon ja koostumukseen tottuu :). Tuosta riskillä hankkimisesta: ainakin kun ostin oman kappaleeni paikallisesta Instrumentariumista sain ennen ostamista lainaan pariksi yöksi kaupan tyynyn, jolla voi sitten testata että onko tarjolla itselle oikean kokoinen ja mallinen tyyny. Se on kyllä ihan totta että kaupassa ei saa samaa kuvaa siitä, miltä tyyny tuntuu käytössä.

Sanna kommentoi 14/03/10, 13.42

mistä instrumentariumista sait tyyny lainaksi

Anonymous kommentoi 18/05/10, 16.28