Parvekejuttuja
Tänä viikonloppuna on aurinko paistanut siihen malliin, että kevät saattaisi tulla pian. Aurinkokin jo lämmittää, parvekkeen oveakin on voinut pitää auki. Hieno ilma saa myös miettimään parvekkeen sisustamista. Parveke on ollut meillä pitkään vajaakäytöllä, mutta nyt kun sinne on hommattu kalusteet niin tavoitteenamme on saada siitä kesään mennessä mukava oleskelupaikka.
Eilen kävimme kaupungilla pyörimässä ja mukaan tarttui Finlaysonin harmaat Kaari istuintyynyt. Myöhemmin parvekkeelle pitää nikkaroida vielä penkki tai pöytä yrteille. Suunnitelmissa on myös pieni kasvihuone. Lisäksi parvekkeelle olisi kiva saada jokin iso ruukku myös koristekasveille. Harmi, että parvekkeellamme ei ole sähköä. Itse haaveilen valoruukusta ja Mikko haluaisi säteilylämmittimen viileitä iltoja varten.
7 kommenttia juttuun "Parvekejuttuja"
Avaruusasemablogi » Blog Archive » Melkein kuin kaksoset kommentoi May 09 10, 17.34.[…] on tullut joskus aikaisemminkin jo ihmeteltyä, mutta muistuivat nyt taas mieleen blogiimme tulleen kommentin seurauksena. Melkoinen yhdennäköisyys näillä kahdella tuolilla on. Kuvissa ylempänä Philippe […]
Kotoilija kommentoi 09/03/10, 20.07Meidän parvekkeella ei ole laseja, mutta lämmitin kylläkin. Lämpö tietysti vähän karkaa, mutta kyllä sillä pidentää syksyä ja aikaistaa kevättä. Postasin sattumalta itse eilen valoruukusta. Se sopisi kyllä teidän tuolien kaveriksi.
aini kommentoi 12/03/10, 22.11Odotan innolla millaista kasvihuonesysteemiä lähdette toteuttamaan:) Meillä on lasittamaton parveke ja olen miettinyt myös jotakin kasvihuoneen tapaista mutta on vähän ideat vähissä. Lisäisi yrttien kasvukautta vähän pidempään.
Ja kiitos myös inspiroivasta blogista, taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin:) Mutta tosiaan, parvekejutut kiinnostaa tosi paljon, joten toivottavasti niitä kevään tullen tulee blogiinne lisää:)
ef0p kommentoi 23/03/10, 20.26Pian tulee parvekkeelle Aarnion loft tuolit kun sattuivat sopivasti eteen ja olivat vielä pienellä alennuksella.
Tuon Toy -sarjan pöytä todellakin oli hieman hutera, ei hintaansa nähden kovinkaan laadukkaan oloinen. Joten pöydän etsintä jatkuu.
Mielessä ovat käyneet mm. Starkin Kartellille suunnittelema Top Top Dr. Yes -pöytä, jota on saatava neliskulmaisena ja pyöreänä.
Onko kukaan nähnyt livenä, onko miten hyvin aloillaan seisova?
Marika kommentoi 13/11/11, 15.17Osaisitteko vinkata minulle, että minkä firman/valmistajan tyynyjä nämä kuvioidut ovat? http://www.huuto.net/kohteet/aamu-tvn-koristetyynyt/197029337
Haluaisin ostaa itselleni uudet enkä käytettyjä huutiksesta…

