Unelmien koti – Salakeittiö
Suunnittelemme usein uutta keittiötä ihan vain huviksemme. Vaikka nykyinenkin keittiömme on itse suunniteltu, on siinä puutteensa. Mietimmekin usein millaisen keittiön tekisimme, jos rakentaisimme omaa taloa. Vaikka kerrostalon keittiöönkin voi tehdä monenlaisia suunnitelmia, joutuu melkein aina kuitenkin tinkimään jostain.
Unelmiemme taloon haluaisimme keittiön, joka on osittain piilossa. Keittiö on mielestämme toimivin, kun keittiökoneita voi pitää käden ulottuvilla pöydällä. Vaikka keittiön pienkoneet ovatkin nykyisin hienon näköisiä, ei niitä siitä huolimatta ole kiva pitää jatkuvasti näkyvillä.
Emme tiedä miten tämä käytännössä toimisi, mutta olemme ajatelleet, että osa keittiöstä olisi normaalisti näkyvillä, mutta suljettavissa ovien taakse. Ja osa keittiöstä olisi ikään kuin seinän takana kokonaan erillisessä huoneessa. Tässä keittiössä voisi puuhastella vaativampia aterioita ja leipoa, kun taas asunnossa olevassa keittiön osassa hoidettaisiin aamupalat ja muut arkiruoat.
Salakeittiö toimisi myös studiokeittiönä, jossa olisi ruokakuvaamiseen tarvittava valaistus sekä tietysti suuri ikkuna luonnonvaloa varten.
Kuvat:
[1], [2] & [3] Logos / Jon.
[4] & [5] Logos / Helena.





