Katselet arkistoa 2010

Nyt kelpaa ajella

Pitkän odottelun jälkeen vihdoin saimme tilaamamme VW Sciroccon viime viikolla. Näillä lumimäärillä ja kehnolla teiden ylläpidolla autosta ei ehkä ihan täysillä pysty nauttimaan, mutta kyllä tällä on silti ollut mukava ajella. Auto tuo kummasti joustavuutta liikkumiseen. Vuoden lopun kiireiden painaessa täysillä päälle tästä joustavuudesta onkin ollut paljon iloa. Totuuden nimissä pitää kuitenkin myöntää, että uusina autonomistajina on autosta koitunut meille kyllä myös paljon lisävaivaa, paljon on pitänyt selvittää ja järjestää.

Kiireitä on tosiaan ollut sekä pientä loppuvuoden väsähtämistä, eikä energiaa blogin ylläpitoon ole oikein riittänyt. Pahoittelut siitä. Eiköhän tämä tästä kohta helpota, toivottavasti ainakin.

[pinit]

Sahramitagliatelle ja jättikatkarapu-sitruunakastike

Pastaa on kiva tehdä itse. Tällä kertaa teimme sahramilla maustettua. Sitruunainen kastike toimi hyvin sahramin voimakkaan maun kanssa, jättikatkaravut tuovat aavistuksen hienostuneisuutta muuten yksinkertaiseen ruokaan. Resepti on peräisin Glorian ruoka & viinin numerosta 67 (2/2010), Italia-teeman alta.

Sahramitagliatelle ja jättikatkarapu-sitruunakastike (4 annosta)

  • 1 annos sahramituorepastaa (ohje alla)
  • 400 g esikeitettyjä jättikatkaravunpyrstöjä
  • 2 luomusitruunaa
  • 1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
  • 25 g voita
  • 2 1/2 dl kermaa
  • 1/4 tl suolaa

Valmista ensin sahramituorepasta keittovalmiiksi. Laita suuri kattilallinen suolattua vettä kiehumaan.

Huuhdo sulatetut katkaravut. Pese sitruunat ja raasta niistä kuori. Hienonna persilja. Mittaa voi ja kerma pinnoitettuun kasariin. Kun voi on sulanut, purista yhden sitruunan mehu joukkoon. Lisää myös sitruunan kuori ja suola. Hauduta kastiketta ilman kantta pastan kypsymisen ajan. Lisää lopuksi katkaravut kastikkeen joukkoon.

Nosta pasta kiehuvaan veteen ja keitä 2-3 minuuttia pastan paksuudesta riippuen. Jos olet kuivattanut tai pakastanut pastan on keittoaika hieman pidempi. Valuta pasta lävikössä ja kaada se kastikkeen sekaan kasariin. Lisää noukkoon suurin osa persiljasta ja sekoita varovasti. Annostele pasta lämmitetyille lautasille ja koristele persiljalla. Raasta halutessasi myös parmesania annosten päälle.

Sahramituorepasta (4 annosta)

  • 1/2 pss (0,25 g) sahramia
  • 1 1/2 dl haaleaa vettä
  • 5 dl durumvehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl öliiviöljyä
  • 1 tl suolaa

Sekoita sahrami haaleaan veteen. Mittaa jauhot, kananmunat, oliiviöljy ja suola kulhoon ja sekoita. Lisää sahramivettä taikinaan pienissä erissä, kunnes taikina on muotoiltavaa, mutta jämäkkää. Vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia, jotta siihen muodostuu hyvä sitko.

Jaa taikina neljään yhtäsuureen osaan. Kaulitse pastakoneella levyiksi ja leikkaa lopuksi tagliatelleksi pastaleikkurilla tai veitsellä. Tarkempi ohje pastan valmistamiseen löytyy aiemman juttumme yhteydestä.

Keitää tuorepastaa suolatussa voimakkaasti kiehuvassa vedessä noin 2-3 minuutin ajan. Kuivatun pastan keittoaika on hieman pidempi. Tuorepastan voi myös pakastaa. Anna pastan tällöin hieman kuivahtaa pinnaltaan ja pyöritä pastanauhat kerälle. Pakasta ensin ilmavasti vaikka leikkuulaudan päällä ja kokoa sitten rasioihin tai pusseihin. Pakastettu tuorepasta heitetään jäisenä kiehuvan veden joukkoon.

Teimme tätä arkiruokana, puolikkaan annoksen kastiketta ja pakastaen puolet pastoista vastaisuuden varalle. Ruoka olisi kyllä ehdottomasti kaivannut viiniä kaverikseen. Sauvignon Blancin pitäisi sopia tämän ruoan kanssa. Rypäleelle tunnusomaiset hapokkuus, yrttisyys ja mineraalisuus sopivat makuina hyvin yhteen rapujen kanssa, eivätkä toisaalta taistele sitruunaisuutta vastaan.

[pinit]

Blinit

Saimme viime jouluna lahjaksi näppärän valurautaisen blinipannun. Jostain syystä pannua ei ollut tullut tähän mennessä käytettyä, vaikka blineistä kovasti pidämmekin. Nyt itsenäisyyspäivänä tuli tämä epäkohta korjattua ja ensimmäiset blinit paistettua. Reseptiksi valikoitui yksi Maku-lehden sivuilta löytyvistä ohjeista. Ihan hyviä nämäkin olivat vaikka aivan nappivalinnaksi ei resepti osoittautunutkaan.

Blinit (6 kpl)

  • 2 dl maitoa
  • 12,5 g hiivaa
  • 2 dl tattarijauhoja
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl kivennäisvettä

Lämmitä maito kulhossa kädenlämpöiseksi ja liota hiiva sen joukkoon. Lisää tattari- ja vehnäjauhot sekä sokeri maidon joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan käydä lämpimässä paikassa vähintään 4 tunnin ajan.

Lisää suola taikinaan. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset, lisää keltuaiset taikinaan. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti taikinan joukkoon. Lisää kivennäisvesi juuri ennen paistamista.

Kuumenna valurautainen blinipannu kuumaksi. Paista blinit voissa keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Blinien kanssa voi tarjota mätiä, smetanaa ja punasipulisilppua (kuten me teimme) tai vaikka sienisalaattia. Parhaimman (rapeamman) paistotuloksen saa puolestaan käyttämällä kirkastettua voita. Itse paistoimme ihan tavallisessa voissa, epämääräisen ohjeen tulkitsemisessa ja sen aukkojen täyttämisessä oli jo ihan tarpeeksi puuhaa.

Kuten tuli jo mainittua, ei tämä resepti ollut ihan napakymppi. Blineistä tuli kyllä ihan hyviä mutta jokin puuttui, ehkä se oli se olut jota on normaalisti blinitaikinoihin laitettu kivennäisveden sijaan. Jos jollakin olisi vinkata “täydellisen” bliniohjeen suuntaan niin kelpaisi kyllä. ;)

[pinit]