Ensimmäiset taimet

Ensimmäiset pienet taimenalut putkahtivat esille tämän viikon aikana, pari viikkoa istuttamisen jälkeen. Kolme niistä jo hyvässä alussa, yksi pikkusen mullan alta pilkottaen. Kahdesta chilistä ei vielä näy kasvun merkkejä. Kaikki ei siis ole voinut mennä aivan pieleen vaikka kaiken kiireen keskellä chilit ovatkin aina välillä unohtuneet muutamaksi päiväksi.

Kohta pitäisi sitten alkaa miettimään taimien siirtämistä omiin purkkeihinsa. Hommaa kutsutaan kuulemma koulinnaksi ja sen saa tehdä aikaisintaan siinä vaiheessa kun taimi saa toisen lehtiparinsa. Vähän kyllä olimme toivoneet, että Plazan kyljessä kaupattu Herb:ie olisi ollut jo tässä vaiheessa meillä. No pitää koittaa pärjätä ilman sitä. Ja kunhan säät tästä lämpiävät kohti kesää mennessä niin sitten aletaan nikkaroimaan pientä kasvihuonetta parvekkeelle. Hieman ollaan jo sitäkin suunniteltu.

2 kommenttia juttuun "Ensimmäiset taimet"

[…] istuttamamme chilit ovat kasvaneet pienistä taimista jo aika isoiksi puiksi. Emme suoraan sanoen olisi uskoneet, että ne olisivat kasvaneet koskaan […]

Ensimmäinen chili | Avaruusasema kommentoi Jul 28 11, 22.20.

Jihuu! Kohta saatte jo satoa :)

Hannele kommentoi 12/03/11, 20.46