Pöytäpuutarha
Lopulta noin viikko sitten Plaza-lehden tilaajalahja IndoorGardenin pöytäpuutarha Herb:ie 23 tuli postissa. Nyt vasta ehdimme avata paketin ja koota laitteen. Laitoimme siihen Plantagenista hankittuja luomuyrttejä. Kasvattimen vesipumppu on sen verran äänekäs, että jouduimme laittamaan laitteen työhuoneeseen, jossa ei oleskella niin paljon. Aluksi ajattelimme, että emme laita vesiviljelyä lainkaan päälle, mutta päätimme kuitenkin kokeilla sitä.
IndoorGardenista on varmaan enemmän hyötyä talvella, kun on pimeää koko ajan. Vähän myös mietityttää uskaltaako laittetta jättää päälle silloin kun on itse pois kotoa.
10 kommenttia juttuun "Pöytäpuutarha"
Inaria kommentoi 17/04/11, 22.54Olen kuolannut naita vehkeita koko talven. Tekisi mieli hankkia, mutta onko sittenkaan hyva hankita. Please, updeitteja odottele kovasti :)
xx
Tiina kommentoi 18/04/11, 19.24Itseäkin pulputus aluksi häiritsi, mutta kummasti siihen on jo tottunut.
Ajattelimme jättää pumpun päälle siksi aikaa, kun lähdemme pääsiäisen viettoon. Laitteessahan on ihan tavallinen akvaariopumppu ja ovathan nekin päällä 24/7, joten en näe kovinkaan suurta riskiä sen käyttämisessä. Valo kyllä sammutetaan poissaolon ajaksi. Nyt sekin on ollut päällä silloin, kun olemme itse töissä.
Dr J kommentoi 19/04/11, 11.35Eikö tuossa ole mitään ajastinsäätöjä siihen, miten lamppu on päällä. Tuntuu vähän hurjalta, että jollain kasvilla on 24h valojakso, luonnotonta suorastaan :)
Matti kommentoi 20/04/11, 20.12Meillekin tuli vihdoin kyseinen laite.
Kannattaa kokeilla laittaa pumppua hieman isommalle niin ei pidä niin voimakasta ääntä.
Laurana kommentoi 21/04/11, 23.11Meillekin tuli tuo laite viime viikolla. Nätti se on, mutta vesipumppu pitää kyllä aika järkyttävää meteliä (sellaista hurinaa) :/ Pitääpä kokeilla tuota Matin vinkkiä.
Kaisa kommentoi 18/10/11, 18.43Noi on kyllä tosi hyviä. Meillä on keittiössä Herb:ie 46 ( http://indoorgarden.mycashflow.fi/product/2/herbie-46 ) joka on kyllä erittäin toimiva vehje :)
El Pesó kommentoi 08/04/13, 12.23Tervetuloa Herbien pariin. Itse ostin aikoinaan saman tarjouksen saattelemana kotiin Herbie 23:n ja on kyllä ollut paras ostos aikoihin. Vuoden Plaza-lehdet ja Herbie erittäin huokeeseen hintaan. Monet yrtit on kasvatettu ja syöty parempiin suihin :D Ohessa oma juttuni Herbiestä ja tänhetkisistä kasvatuksista.
P.s Jos vesipumppu kuulostaa että se lorisee liikaa, niin se kannattaa säätää siitä pienestä vedentuloaukosta ihan minimille, äänekäs lorina lakkaa täysin ja rauha maassa. :)
http://snapshotmotions.blogspot.fi/2013/02/yrtittanytta-ei-laiteta-herbie-23.html

