Hansin jäätelöt
Saimme Ainon päivän kunniaksi maisteltavaksi uusia Hans Välimäen tuunaamia Aino& -jäätelöitä. Ainon päivä oli ja meni, mutta päätimme säästää jäätelöiden maistelun viikonloppuun. Aino& jäätelöitä markkinoidaan luonnollisilla mauilla ja ainesosilla. Tarina kertoo, että ennen lopullisten makuyhdistelmien valintaa, maisteltiin lukuisia kastikkeita, vaniljanmakuja ja pähkinöitä. Ajatuksena oli löytää sellaiset maut, jotka tuovat esiin toistensa parhaimmat puolet. Lopputuloksena on kolme eri makuyhdistelmää: vadelma-vanilja-macadam, suklaa-lakritsi-toffee ja metsämansikka-valkosuklaa-manteli.
Makua näistä ei tosiaankaan puutu. Ainakin meistä tuntuu usein siltä, että normaaleista litrajäätelöistä saa hakemallakin hakea pakkauksessa luvattua makua. Oma suosikkini oli ehdottomasti suklaa-lakritsi, vaikka yleensä pidän kyllä enemmän sorbeteista. Tämä oli kyllä varsin mainio. Lakritsia olisi saanut olla enemmän, muttaa hieman suolaiset toffeepalat kruunasivat maun. Mikko piti eniten vadelmasta, siinä erityisesti tahitinvanilja-jäätelö oli hyvää. Makuyhdistelmät toimivat mielestämme hyvin, vaikka jäätelöt olivat yleisesti ehkä aavistuksen liian makeita. Mistään Ben&Jerry makeudesta tässä ei kuitenkaan puhuta.
Jäätelöitä markkinoidaan siis luonnollisuudella, aidoilla mauilla ja väreillä. Luonnonmukaista imagoa vastaan kuitenkin hieman särähtää pitkät ainesosaluettelot. Jäätelön valmistamiseenhan tarvitaan yksinkertaisuudessaan vain kermaa, kananmunaa ja sokeria.
Jos alkoi tekemään mieli jäätelöä niin kannattaa suunnata 2h+k -blogiin, jossa arvotaan parhaillaan Välimäen kirjojen lisäksi setti näitä Aino& jäätelöitä. :)

