Arvotaan 3D-televisio!
Olemme saaneet kunnian järjestää yhdessä LG:n kanssa arvonnan, jonka palkintona on uusi Cinema 3D – teknologialla varustettu lähes 1400 euron arvoinen televisio! Tarkemmat ohjeet arvontaan osallistumisesta alempana.
Joitakin vuosia sitten tuntui siltä, että vain Apple panosti kuluttajaelektroniikan muotoiluun ja muut markkinoivat ominaisuuksilla. Nykypäivänä tilanne ei ole enää ollenkaan tämä, elektroniikasta on tullut osa sisustusta. Itse hankimme valkoreunaisen taulutelevisiomme aikoinaan värin perusteella. Nykyisin se on varsin paksu ja kömpelö verrattuna näihin uusiin siroakin sirompiin malleihin. Musta värikään ei tunnu enää ollenkaan pahalta rungon ollessa lähes huomaamaton.
Mutta nyt itse arvontaan. Säännöt ovat normaalia virallisemmat, koska kyseessä on näin arvokas palkinto. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin, jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin:
- Vaikuttaako kotielektroniikan muotoilu ostopäätökseesi ja missä määrin?
- TOTTA vai TARUA: LG Cinema 3D on LG:n kehittämä teknologia, joka tarjoaa television katsojille entistä laajemman kolmiulotteisen katselukulman.
- TOTTA vai TARUA: LG Cinema 3D:tä kutsutaan passiivitekniikaksi, sillä kolmiulotteinen kuva muodostuu televisiossa. Täten kuvan katseluun riittävät kevyet, edulliset ja polarisoidut 3D-lasit.
Vinkkejä vastauksiin löydät täältä. Muistathan kommentoidessa jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään!
Kilpailun järjestää LG Electronics Nordic AB. Osallistumalla kilpailuun sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Alle 18 -vuotiaat voivat osallistua vain huoltajan suostumuksella. Kilpailun palkintona on yksi (1) 1 399 euron arvoinen, Cinema 3D -teknologialla varustettu LG 42LW550W -televisio, joka arvotaan osallistujien kesken. Lisätietoa tuotteesta löydät täältä.
Kilpailuun osallistuminen edellyttää vastaamista jokaiseen kilpailun yhteydessä esitettyyn kysymykseen sekä sähköpostiosoitteen antamista arvonnan suorittamista varten. Sähköpostiosoitteesi näkyy vain meille. Kilpailun osallistumisaika on 3.6.2011 – 16.6.2011. Palkinto arvotaan 17.6.2011, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Kilpailuun osallistuvien henkilöiden henkilötietoja ei tulla käyttämään markkinointi- eikä muihin tarkoituksiin. Kilpailun järjestäjä vastaa arpajaisveron suorittamisesta. Lisäksi kilpailun järjestäjä vastaa palkinnon toimittamisesta voittajalle. Osallistumalla kilpailuun osallistuja vahvistaa lukeneensa ja hyväksyneensä nämä säännöt.
(Kuva: LG Electronics)
487 kommenttia juttuun "Arvotaan 3D-televisio!"
Sort of Pink kommentoi 03/06/11, 13.361. muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen hyvin vahvasti kun kyse on kotielektroniikasta
2. Totta
3. Totta
Satu kommentoi 03/06/11, 13.431. Muotoilu vaikuttaa kotielektroniikan hankkimiseen hyvin suurissa määrin. Tiettyyn pisteeseen asti olen valmis tinkimään muista ominaisuuksista, jos muotoilu miellyttää.
2. Totta
3. Totta
Hellu kommentoi 03/06/11, 13.481. Kyllä vain, muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni, onhan televisio osa sisustusta.
2. Totta
3. Totta
ialiina kommentoi 03/06/11, 13.53Aivan ihana arvonta! Tulisi todella tarpeeseen, edessäni nimittäin jököttää ei niin ihana “metri kertaa metri” -telkkari. Se vie aika paljon tilaa pienessä kämpässä..
Eli nyt vain pitämään peukkuja ;)1.Vaikuttaa jonkin verran, mutta myös hinta sen ohella on merkittävä tekijä.
2.Totta
3.Totta
Osmankäämi kommentoi 03/06/11, 14.151. Muotoilu sekä väri vaikuttavat kotielektroniikan hankintaan erittäin paljon. Hintatekijällä ei ole niin suurta merkitystä jos muotoilu ja tekniset ominaisuudet kohtaavat onnistuneesti.
2. Totta
3. Totta
Jyrki kommentoi 03/06/11, 14.181. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen yllättävän paljon.
2. Totta
3. Totta
sitruuna kommentoi 03/06/11, 14.231. Muotoilu edellä mennään! Eli vaikuttaa todella paljon.
2. Totta
3. Totta
Hande kommentoi 03/06/11, 14.241. Muotoilu on ratkaiseva tekijä, muttei tärkein. Kauniilla esineellä, jolla ei tee mitään, ei ole sijaa kotonani. Form follows function.
2. True dat.
3. samoin totta.
Lilyh kommentoi 03/06/11, 14.261. Kyllä vaikuttaa, suuressa määrin.
2. Totta
3. Totta
Aissa kommentoi 03/06/11, 14.261. Muotoilu ja tekniikka ovat tärkeimmät ominaisuudet.
2. Totta
3. Totta
J kommentoi 03/06/11, 14.271. Tottakai muotoilu vaikuttaa valintaan jossain määrin, vaikka hinta painaa vaakakupissa hieman enemmän.
2. Totta
3. Totta
mäysä kommentoi 03/06/11, 14.281. Vaikuttaa etenkin silloin, kun laite on jatkuvasti näkyvillä, jolloin sen pitää sopia muuhun sisustukseen. Kaapissa enimmän aikaa olevan laitteen kohdalla muotoilu ei ole niinkään tärkeä, mutta toimivuudesta en tingi koskaan.
2. Totta
3. Totta
dr. hirvonen kommentoi 03/06/11, 14.321. Vaikuttaa paljon, varsinkin television ollessa kyseessä. Piilossa pysyvissä vekottimissa hinta ja ominaisuudet ovat tärkeämpiä.
2. Totta
3. Totta
Saara kommentoi 03/06/11, 14.411. Kyllä vaikuttaa ja paljon. Television pitää olla luonnollinen osa sisustusta, ei liian silmiinpistävä saatika muiden asioiden joukkoon istuva satunnainen tusinatavara. Mitä sitä nyt rumaa ja kotiin epäsopivaa ostamaan kun tilalle voi valita erinomaisen useista vaihtoehdoista
2. Totta
3. Totta
Virpi kommentoi 03/06/11, 14.411. Vaikuttaa, monella merkillä on kuitenkin ominaisuuksiltaan niin samankaltaisia malleja että muotoilussa on mistä valita. TV on koko ajan esillä joten totta kai sen pitää sopia sisustukseen edes jossain määrin.
2. Totta
3. Totta
Emma kommentoi 03/06/11, 14.421. Muotoilu on kodinelektroniikkaa hankittaessa yhtä painava valintaperuste teknisen kyvykkyyden rinnalla, ovathan useimmat laitteista kodeissamme paraatipaikalla. Vaativa tehtävä onkin löytää toisinaan laite, jossa molemmat ominaisuudet kohtaavat.
2. Totta
3. Totta
Nipsuliini kommentoi 03/06/11, 14.451. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen: sekä teknisten ominaisuuksien että ulkonäön pitää miellyttää, muutoin ei tule kauppoja.
2. totta
3. totta
Päivi kommentoi 03/06/11, 15.041. Itselle muotoilu on yksi tärkeimmistä valintaperusteista, mies sen sijaan insinöörinä katsoo enemmän teknisiä ominaisuuksia, eli jonkinlaiseen kompromissiin yleensä päädytään. :)
2. totta
3. totta
Jukka kommentoi 03/06/11, 15.101. Kyllä vaikuttaa, hyvinkin paljon. Varsinkin kun on kyseessä näin iso ja koko ajan esillä oleva laite kuin TV.
2. Totta
3. Totta
Panda kommentoi 03/06/11, 15.121. Vaikuttaa, joskin ominaisuudet/hinta -suhde tuleekin katsottua ensin. Muotoilu voi kuitenkin korvata jotain puutteita tai korkeampaa hintaa.
2. Totta
3. Totta
Petri kommentoi 03/06/11, 15.161.) Muotoilu ehkä tärkein, tottakai myös tekniikka saa olla kunnossa :) Nykyään onneksi muotoilu ja tekniikka kohtaavat.
2.) Totta
3.) Totta
Jaakko kommentoi 03/06/11, 15.221. Kyllä, aika paljon.
2. Totta
3. Totta
Soile kommentoi 03/06/11, 15.231. Ehdottomasti vaikuttaa, koska myös sen on sovittava tilan sisustukseen:)
2. TOTTA
3. TOTTA
Art kommentoi 03/06/11, 15.251.) Minulle käytettävyys on tärkeintä. Kotini on kuitenkin pullollaan Applen tuotteita, joten myös muotoilu on kunnossa :)
2.) Totta
3.) Totta
Vieno kommentoi 03/06/11, 15.331. Ehdottomasti ulkonäkö vaikuttaa ostopäätökseen. Tuntuu silti siltä, että hyvä muotoilu on edelleen usein lapsipuolen asemassa.
2. Totta.
3. Totta.
Mari kommentoi 03/06/11, 15.431. Vaikuttaa jonkin verran, joskin tekniset ominaisuudet ja hinta menevät muotoilun edelle. Näppärää olisi, jos kaikki kolme ominaisuutta ovat samassa paketissa, kuten tämän television kohdalla :)
2. Totta.
3. Totta.
justeer kommentoi 03/06/11, 16.041) Muotoilu vaikuttaa paljon. Yksi syy nykyisen televisioni valintaan oli juuri sen muotoilu.
2) Totta.
3) Totta.
Toni kommentoi 03/06/11, 16.321. Vaikuttaa jossain määrin. Hankintaperuste painottuu lähinnä ominaisuuksiin ja hintaan.
2. Totta
3. Totta
Mervi kommentoi 03/06/11, 16.351. Muotoilu vaikuttaa varsin paljon ostopäätökseeni.
2. Totta.
3. Totta.
Viivi kommentoi 03/06/11, 16.481. Muotoilu on tärkeä ominaisuus.
2. Totta
3. Totta
Ilkka kommentoi 03/06/11, 17.201. Vaikuttaa, useaa sataa ylimääräistä en kuitenkaan pelkästä ulkonäöstä maksaisi. Joidenkin merkkien TV:t on kuitenkin niin kamalan näköisiä, etten niitä kelpuuttaisi vaikka hyvää tekniikkaa halvalla saisikin.
2. Totta
3. Totta
Kalle kommentoi 03/06/11, 17.421. Vaikuttaa, mutta ei käytännöllisyyden kustannuksella.
2. Totta
3. Totta
lotta kommentoi 03/06/11, 17.491. tällä saumaa meidän perheen herra on se, joka tekee valinnat kodin elektroniikan suhteen. silloin suurempina syinä ovat kyllä muut tekijät kuin muotoilu. silloin kun asuin yksin ja tein itse hankinnat ja päätökset muotoilulla oli isompi osa. toki sitten kun jäljellä oli kaksia vaihtoehtoa usein kallistuin ennemmin halvemman vaihtoehdon puoleen. televisioissa kuitenkin muotoilu vaikuttaa ehkä vähemmän, kuin muissa, sillä tv:n kanssa suurinta osaa näyttelee itse kuva.
2. totta
3. totta
Netta kommentoi 03/06/11, 17.541. Vaikuttaa melko paljon. Tuotteen täytyy kestää katsetta, mutta olla myös tietyssä mielessä ajaton. En uusi kodin elektroniikkaa ennen kuin laitteessa ilmenee toimintaongelmia, joten laitteen on miellytettävä vuosia. Applen tuotteet ovat mielestäni parhaimman näköisiä ja onneksi hinta ei tule vain ulkonäöstä vaan aidosta käytettävyydestä.
2. Totta
3. Totta
Jussi Hietamäki kommentoi 03/06/11, 17.581. Jossain määrin vaikuttaa, mutta enemmän vaikuttaa tekniset ominaisuudet. Ja yleensä ostohetkellä unohdettu asia on kaukosäädin, johon myös kiinnitän huomiota ostopäätöstä tehdessä.
2. Totta
3. Totta
Laurana kommentoi 03/06/11, 18.101. Ilman muuta vaikuttaa, hyvinkin paljon. Itselle tarpeellisten teknisten ominaisuuksien ja hinnan täytyy kuitenkin myös olla kohdallaan.
2. Totta.
3. Totta.
Miia Juntunen kommentoi 03/06/11, 18.151. Vaikuttaa, mutta kyllä suorituskyky ja muut tekniset seikat vaikuttavat enemmän. Hienot kuoret eivät välttämättä takaa miellyttävää katselukokemusta.
2. Totta
3. Totta
Tiina kommentoi 03/06/11, 18.231. Vaikuttaa todella paljon. Mies määrää millä maustella tv tulee ja minä keskityn ulkonäköön ja väriin =D
2. Totta
3. Totta
Riikka kommentoi 03/06/11, 18.271. Tottakai vaikuttaa, mutta vasta tekniikan ja haluttujen ominaisuuksien sekä jossain määrin myös hinnan jälkeen.
2. Totta
3. Totta
hema kommentoi 03/06/11, 18.321. Vaikuttaa erittäin paljon
2. Totta
3. Totta
henri nuttunen kommentoi 03/06/11, 18.361. vaikuttaa tietysti etenkin television paksuus.
2. totta
3. totta
Jyri kommentoi 03/06/11, 18.521. Muotoilu on tekijä joka erottaa toisistaan ne kilpailevat vaihtoehdot jotka täyttävät ominaisuuksiltaan tuotteelle asettamani vähimmäisvaatimukset ja joissain tapauksissa olen jopa valmis maksamaan kohtuullisesti siitä että laite mahtuu tyyliltään ja olemukseltaan muuhun sisustukseen.
2. Totta
3. Totta
Henkka kommentoi 03/06/11, 18.531. Vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Marianne kommentoi 03/06/11, 19.101. Ei varsinaisesti.
2. Totta
3. Totta
Saija kommentoi 03/06/11, 19.211. Muotoilu vaikuttaa jossain määrin, mutta tällä hetkellä hinta menee vielä edelle. Mutta omaan kukkaroon sopivista vaihtoehdoista valitaan tietysti se tyylikkäin.
2. Totta
3. Totta
acidic68 kommentoi 03/06/11, 19.271. Muotoilu on minulle erittäin tärkeä, mutta käytettävyys on vielä tärkeämpi.
2. Totta
3. Totta
Otto. kommentoi 03/06/11, 19.481. Muotoilu vaikuttaa samalla lailla kuin tekniikka. Kotoa löytyy mm. Applea ja Geneleciä, joiden hankintapäätöksiä pyöriteltiin monelta kantilta, joista sopivuus sisustukseen ja ulkonäkö ei ollut se vähäisin. Ennemmin siirrän hankintaa eteenpäin kuin hankin jotain vähemmä sisustuksellista, jos hinta nousee alkuperäistä budjettia korkeammaksi
2. Totta
3. TottaTaisitte vetää kommenttien suhteen ennätyksen blogiinne tällä kisalla? :)
Tannja kommentoi 03/06/11, 19.481. Muotoilu vaikuttaa jonki verran. Halutuilla ominaisuuksilla on suurin painoarvo. Myös hinnalla on merkitystä opiskelijalle. Muotoilu tulee hinta-laatusuhteen jälkeen; en halua mitään putkiTV:tä vaikka siinä olisikin hinta ja ominaisuudet kohdillaan!
2.totta
3.totta
Noushka kommentoi 03/06/11, 20.081. Muotoilu vaikuttaa, mutta eniten kuitenkin vaikuttaa hinta. Jonkin verran enemmän olen valmis maksamaan kauniista elektroniikkatuotteesta.
2. Totta
3. Totta
Johanna Romsi kommentoi 03/06/11, 20.131. Muotoilu vaikuttaa päätöksen tekoon siinä missä tekniikkakin. Miehen kanssa tehdään usein yhteistyötä hänen vertaillessa teknisiä tietoja ja naisenpuolen designia.
2. Totta
3. Totta
SiniS kommentoi 03/06/11, 20.161. Vaikuttaa ehdottomasti! Television tulee olla yhtä tyylikäs kuin muukin sisustus :) Lopulliseen päätökseen vaikuttavat kuitenkin muut ominaisuudet muotoilua enemmän, vaikka se yksi suuri osa-alue onkin.
2. Totta
3. Totta
Mari-ia kommentoi 03/06/11, 20.181. Muotoilu on minulle yhtä tärkeää kuin itse tekniikka laitteen sisällä. Etenkin television kaltaiset näkyvillä olevat laitteet ovat olennainen osa kodin sisustusta.
2. Totta
3. Totta
Irmeli V kommentoi 03/06/11, 20.181.jonkin verran,mutta enemmän ehkä laatu,tekniikka ja hinta
2. totta
3. totta
Violetti kommentoi 03/06/11, 20.251. Vaikuttaa liiankin paljon, koska tekniikasta en tiedä yhtään mitään.
2. Totta
3. Totta
tamanimi kommentoi 03/06/11, 20.251. Vaikuttaa yhtä paljon kuin tekniset ominaisuudet, eli todella paljon! Ostan mielelläni vain sellaista, jossa sekä tekniikka että ulkonäkö miellyttää. Joskus joudun tekemään kompromisseja suuntaan tai toiseen :(
2. Totta
3. Totta
Norppa kommentoi 03/06/11, 20.261. Elektroniikan muotoilu vaikuttaa todella paljon ostopäätökseeni. Muotoilu on itseasiassa melkeinpä se tärkein tekijä, kun ostan elektroniikkaa. Olen joskus metsästänyt tietyn mallista ja väristä kahvinkeitintä monta kuukautta, vaikka kahvit jäivät sen takia aamuisin juomatta.
2. Totta
3. Totta
Auramuru kommentoi 03/06/11, 21.091. Molempien pitää olla kohdillaan. Pelkkä hyvä muotoilu ei riitä eikä myöskään hyvät tekniset ominaisuudet kököllä muotoilulla.
2. Totta
3. Totta
Ninni kommentoi 03/06/11, 21.101. Vaikuttaa jonkin verran
2. totta
3. totta
Niclas kommentoi 03/06/11, 21.121. Vaikuttaa melko paljon, mutten silti koskaan ostaisi elektroniikka pelkän ulkoasun perusteella.
2. Totta
3. Totta
essi kommentoi 03/06/11, 21.141) Muotoilu ja väri vaikuttavat ostopäätökseeni hyvinkin paljon, sillä haluan, että elektroniikkalaitteetkin sopivat sisustukseen :) onneksi nykyään tehdään paljon kauniita elektroniikkalaitteita :)
2) totta
3) totta
salsas kommentoi 03/06/11, 21.251. Muotoilu sekä myöskin väri vaikuttavat erittäin paljon ostopäätöksiini.
2. Totta
3. Totta
Cava86 kommentoi 03/06/11, 21.441. Muotoilu on yksi tärkeimpiä tekijöitä, joka vaikuttaa ostopäätökseeni. Television kohdalla se tarkoittaa erityisesti sitä, että se on riittävän ohut.
2.Totta
3.Totta
Okko kommentoi 03/06/11, 21.451. Kyllä vaikuttaa, yhdessä teknisten ominaisuuksien ja kestävyyden kanssa. Kaiken kolmen pitää olla kunnossa, ja tietysti hinnankin.
2. Totta
3. Totta
Syfilisx kommentoi 03/06/11, 21.491. Vaikuttaa. Kodinelektroniikka on usein näkyvällä paikalla, jolloin rumat laitteet eivät ainakaan minun kotonani tulisi kysymykseen.
2. Totta.
3. Totta
Ann kommentoi 03/06/11, 21.501. Muotoiulu vaikuttaa ostospäätöksiini teknisten ominaisuuksien kanssa yhtä paljon. Laitteen muotokieli on niin suuri osa kokonaisuutta, että sitä ei voi jättää huomioimatta.
2. Totta
3.Totta
Mikko kommentoi 03/06/11, 21.521. Vaikuttaa paljon. Jos on teknisesti ja muutenkin hyvä, mutta ruma niin ostamatta jää!
2. Totta
3. Totta
Tiina kommentoi 03/06/11, 22.111. Kyllä, haluan silmää miellyttävää muotoilua kaikissa kodin esineissä.
2. Totta
3. Totta
Liisa kommentoi 03/06/11, 22.15Kyllä vaikuttaa, rumaa ei osteta koskaan.
Totta
Totta
HeTa kommentoi 03/06/11, 22.181. Vaikuttaa paljon, ja on ehkä merkittävin ostopäätökseeni vaikuttava tekijä.
2. Totta
3. Totta
Kaisa kommentoi 03/06/11, 22.271. Tekniset ominaisuudet vaikuttavat ostopäätökseen eniten, mutta muuten tasaveroisista tuotteista valitsen sen joka sopii parhaiten sisustukseen.
2. Totta
3. Totta
Taina kommentoi 03/06/11, 22.281) Muotoilu vaikuttaa minun ostopäätökseeni eniten, mutta koska miehelläni on myös suuri valta kyseisiin hankintoihin, joudumme ottamaan huomioon myös hänen tekniset vaatimuksensa. Onneksi tosiaan nykyään ei ihan hirveästi tarvitse ulkonäöstä tinkiä tekniikan vuoksi.
2) totta
3) totta
Hansa kommentoi 03/06/11, 22.331) Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni siinä missä tekniset ominaisuudetkin.
2) totta
3) totta
Riku kommentoi 03/06/11, 22.501) Tietysti tuotteen muotoilu on se ensimmäinen asia, johon haluamassaan tuotteessa sen huomion kiinnittää. Mutta entä käytännölisyys, tietysti muotoilun ja käytännöllisyyden olisi hyvä kulkea käsi kädessä, mutta aina se ei ole mahdollista.
2) JEP
3) Kyllä
Laura kommentoi 03/06/11, 22.541) Muotoilu vaikuttaa minulla ja onneksi miehenikin ainakin yleensä huomioi ulkonäköäkin koskevia toiveita, koska hän se kuitenkin pääosin hoitaa elektroniikkaostokset
2) totta
3) totta
Annu kommentoi 03/06/11, 22.541. Kyllähän se muotoilu vaikuttaa, teknisiä asioita laisinkaan väheksymättä. Viehättää erityisesti nämä nykyiset siroimmat tv:t, joista ne suurimmatkaan eivät näytä liian raskailta ja rumilta. Valkoinen on ollut pitkään harkinnassa täälläkin, tosin näistä viimeisimmistä markkinoille tulleista kelpaisi mustakin vallan mainiosti.
2. totta
3. totta
Tuomas kommentoi 03/06/11, 23.01[1] Muotoilun vaikutus ostopäätöksiini riippuu siitä, mikä on laitteen “esilläoloaste”. Jos laite on koko ajan tai hyvin usein esillä, ulkoisella muotoilulla on keskeinen asema tuotteen valinnassa. Kun puhutaan muotoilusta, otan huomioon myös laitteen käytettävyyden, mistä korea ulkokuori ei aina anna todenmukaista kuvaa. Yritän löytää kompromissin näiden ja teknisten ominaisuuksien välillä.
[2] Tosi.
[3] Tosi.
Purtsi kommentoi 03/06/11, 23.111. Hyvinkin paljon. Ominaisuuksien ja hinnan pitää olla kohdallaan.
2. Totta.
3. Totta.
Ingrid kommentoi 03/06/11, 23.251 vaikuttaa
2 totta
3 totta
senni kommentoi 03/06/11, 23.281. vaikuttaa ehdottomasti, muotoilu on tärkein ostokriteeri
2. totta
3. totta
Riitta kommentoi 03/06/11, 23.301. Vaikuttaa etenkin silloin jos kyseessä on näkyville tuleva laite. Toisaalta hyvä design voi myös vaikuttaa siten, että ennen kaapin ovien takana säilytetty laite jääkin esille:) En kuitenkaan ole valmis unohtamaan teknisiä ominaisuuksia ja helppokäyttöisyyttä muotoilun edessä. Pelkkä hyvä design ei siis riitä.
2. Totta
3. Totta
Ville kommentoi 03/06/11, 23.381. Tekninen sisältö on tärkein. Samantasoisten laitteiden välillä muoto vaikuttaa, ja voi oikeuttaa jonkin verran korkeamman hinnan.
2. Totta
3. Totta
TiinaK kommentoi 03/06/11, 23.431. Vaikuttaa todella olennaisesti. Mm. hankkiuduin eroon vanhoista stereoista, jotka olivat rumat, ja koska minulla ei ole varaa ostaa sellaisia, jotka haluaisin, olen nyt ollut jo muutaman vuoden kokonaan ilman.
2. Totta
3. Totta
Sanna kommentoi 03/06/11, 23.451. Muotoilu vaikuttaa hiukan, laitteen ominaisuudet ovat kuitenkin tärkein asia.
2. Totta
3. Totta
Tiina kommentoi 03/06/11, 23.491. Vaikuttaa ja harvoin löytyy sisustukseen sopivaa elektroniikkaa. Joskus on jotain jopa jäänyt ostamatta kun ei ole miellyttänyt silmää. Kaikki läpi näkyvyys ja huomaamattomuus miellyttää :)
2 Totta
3 Totta
Tommi kommentoi 04/06/11, 0.051. Muotoilu ja väri vaikuttaa suurilta osin ostopäätökseen.
2. Totta
3. Totta
dvs kommentoi 04/06/11, 0.101. Tekniset ominaisuudet ja muotoilu kulkevat käsi kädessä. En ottaisi esinettä/tavaraa jossa vain kaunis muotoilu, mutta muuten huono tekniikka. Nykyaikana onneksi panostetaan sekä muotoiluun, että teknisiin ominaisuuksiin, joten näistä asioista ei tarvitse tinkiä (esim. LG:n televiosio joka on valittu TM 21/07 parhaimmaksi 42″ telkkariksi).Kauniissa muotoilussa lepää silmä ja hyvässä tekniikassa sielu.
2. totta
3. totta
Tanja kommentoi 04/06/11, 0.121.Vaikuttaa paljonkin, mutta lopulliset päätökset tekee mieheni koska en ymmärrä elektroniikasta mitään.
2.Totta
3.Totta
Ove kommentoi 04/06/11, 0.481. Vaikuttaa erittäin paljon, ehkä jopa se tärkein elementti, numeroista voi tinkiä mutta jos värrki on ruma niin sitä ei voi kotiin viedä
2. Totta
3. Totta
Artillery kommentoi 04/06/11, 1.111. Vaikuttaa, tietyissä hankinnoissa enemmän kuin toisissa.
2. Totta.
3. Tota.
Markus kommentoi 04/06/11, 1.151. Tietysti vaikuttaa. Muiden ominaisuuksien ohella pidän sitä tärkeimpänä elementtinä, joka on vaikuttamassa lopulliseen ostopäätökseen. Tuotteessa pitää olla se jokin, jotta sitä jaksaa katsella ja siitä tulee hyvä fiilis uudelleen ja uudelleen.
2. Totta
3. Totta
Maarit kommentoi 04/06/11, 5.261. Vaikuttaa, ykkösenä tosin toosan väri ja sitten katsotaan muita ominaisuuksia.
2. Totta
3. Totta
Ruusu kommentoi 04/06/11, 9.151. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen vahvasti, sillä onhan moni kodinelektroniikan laita jatkuvasti esillä näkösällä. Toivoisin enemmän valkoisia elekt. laitteita.
2. Totta
3. Totta
Tickler kommentoi 04/06/11, 9.561. Muotoilu on yksi osa ostopäätöksestä, tekniikan ja muotoilun tulee olla balanssissa. Valkoisia telkkareita saisi olla mallistoissa enemmän.
2. Totta
3. Totta
Heidi kommentoi 04/06/11, 10.091. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni yllättävän paljon, television paksuus ja ns. huomaamattomuus ovat tärkeitä
2. Totta
3. Totta
Merja kommentoi 04/06/11, 10.231. Vaikuttaa, mutta tekniset ominaisuudet ovat muotoilua tärkeämpiä.
2.Totta
3. Totta
teija kommentoi 04/06/11, 10.561.ei vaikuta
2.totta
3.totta
timo kommentoi 04/06/11, 10.561.ei vaikuta
2.totta
3.totta
ii kommentoi 04/06/11, 10.571. Vaikuttaa todella paljon, koska niitä katsotaan päivittäin ja minulle hyvä muotoilu on sama kuin hyvä käytettävyys.
2. Totta
3. Totta
Sami kommentoi 04/06/11, 15.571. Kyllä vaikuttaa. Hyvä muotoilu on tyylikäs pilaamatta käytettävyyttä.
2.Totta
3.Totta
aelii kommentoi 04/06/11, 16.291. Muotoilu vaikuttaa. Valitsen elektroniikan kuten muutkin tuotteet, ensin ulkonäön/sisustukseen sopivuuden perusteella ja tämän jälkeen vasta tutustun mahdolliseen tekniikkaan tai muihin elementteihin.
2. Totta
3. Totta
leena kommentoi 04/06/11, 16.401. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, etenkin kun kyseessä on näkyvillä oleva tuote. Tasapainoilen päätöstä tehdessä muotoilun, teknisten ominaisuuksien ja hinnan kolmiakselilla.
2. Totta.
3. Totta.
sirpa ollikainen kommentoi 04/06/11, 16.541. Vaikuttaa paljon
2.totta
3.totta
Sanna kommentoi 04/06/11, 16.581.kyllä vaikuttaa aika paljonkin
2. totta
3.totta
Linda kommentoi 04/06/11, 17.311. Vaikuttaa, sillä eletroniikka päivittäin käytössä ja kun ei ole käytössä niin näkösällä kuitenki, joten itse panostan ainakin suurien kodineletroniikka laitteiden ulkonäköön. Ostotilanteessa jos kahden lähes samanlaisen tuotteen hinta on on melkein sama, niin ulkonäöllä on siinä tilanteessa todella paljon merkitystä, tottakai jokainen ostaa ennemmin tylikkäästi muotoillun ja muuhun sisustukseen istuvan ennemmin kuin “ihan ok” vaihtoehdon :)
2.totta
3.totta
Milla kommentoi 04/06/11, 18.121. Vaikuttaa ehdottomasti. Jos teknisesti sama toteutus on saatavilla erilaisella muotoilulla, tietysti valitsen sen joka sopii sisustukseeni. Ja todennäköisesti käytän enemmän aikaa sopivan laitteen etsimiseen, jotta se on myös hyvännäköinen.
2. Totta
3. Totta
merikukka kommentoi 04/06/11, 18.20Osallistun arvontaan!
1. vaikuttaa jonkin verran, kuvan laatu kuitenkin on tärkeämpi
2. totta
3. totta
nda kommentoi 04/06/11, 18.351. Muotoilu vaikuttaa sitä enemmän, mitä suurempi laite on kyseessä. Televisio ei esimerkiksi voi olla ruma, koska se on niin keskeisellä paikalla asunnossa ja yksi suurimmista kodin laitteista.
2. Totta
3. Totta
j kommentoi 04/06/11, 19.001. Muotoilulla on n. kolmasosan painoarvo ostopäätöstä tehdessä.
2. Totta
3. Totta
Eeva kommentoi 04/06/11, 19.311. Muotoilu vaikuttaa jonkin verran, joskin tekniset ominaisuudet, käytettävyys ja hinta menee muotoilun edelle.
2. Totta
3. Totta
pex kommentoi 04/06/11, 19.541. muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen hyvin vahvasti kun kyse on kotielektroniikasta
2. Totta
3. Totta
maisa kommentoi 04/06/11, 19.541. ei vaikuta
2. Totta
3. Totta
handoo kommentoi 04/06/11, 19.561. vähäsen…
2. Totta
3. Totta
paula kommentoi 04/06/11, 19.561. tietysti vaikuttaa.
2. Totta
3. Totta
Minna kommentoi 04/06/11, 19.571. Väri vaikuttaa.
2. Totta
3. Totta
nipsu kommentoi 04/06/11, 19.571. muotoilu vaikuttaa.
2. Totta
3. Totta
susi kommentoi 04/06/11, 19.571. kyllä
2.totta
3. Totta
mervi kommentoi 04/06/11, 19.581.kyllä vaikuttaa aika paljonkin…
2. totta
3.totta
CaMi kommentoi 04/06/11, 20.391. Kotini ei ole täydellinen ilman täydellistä muotoilua omaavaa televisiota!
2. Totta
3. Totta
patricia kommentoi 04/06/11, 20.481. kyllä vaikuttaa
2. totta
3. totta
Jo kommentoi 04/06/11, 20.501. Muotoilu on tärkeä piirre mutta ei esim teknisen toimintojen kustannuksella. Rumaa en ostais vaikka ois kuinka kiva teknisesti!
2. totta
3. totta
Killi kommentoi 04/06/11, 21.421. Muotoilu vaikuttaa paljonkin varsinkin jos hankitaan elektroniikkaa joka on näkysällä aina tai usein. Muotoilu voi nousta jopa tärkeämmäksi kuin käytettävyys.
2. Totta
3. Totta
ankka kommentoi 04/06/11, 21.581. tekniset ominaisuudet vievät voiton muotoilusta, mutta jos muotoilukin on kohdallaan niin sehän on vain plussaa
2. totta
3. totta
Tatska kommentoi 04/06/11, 22.331. Muotoilun takia en tv:tä ostaisi mutta ruma muotoilu estäisi ostamasta.
2. Totta
3. Totta
Jenni kommentoi 04/06/11, 22.351. Kokonaispaketti ratkaisee. Tekniikka on tärkeintä, mutta vaihtoehtojen karsimisessa muotoilu on ensimmäinen kriteeri.
2. Totta.
3. Totta.
Anna kommentoi 04/06/11, 22.381. Minä hankkisin muotoilun perusteella kaiken, koska tekniikasta en paljoakaan ymmärrä:) Valitettavasti taloudessa asuu toinenkin aikuinen, joka ymmärtää enemmän ja jonka mielipiteen mukaisia suuremmat hankinnat yleensä ovat.
2. Totta
3. Totta
nuokku kommentoi 04/06/11, 23.311. Kyllä vaikuttaa. Tekniikan tuotekehitys on lisännyt tarjontaa ja valmistajat joutuvat tänä päivänä kiinnittämään huomiota myös tuotteidensa ulkonäköön. Eri hintaluokkien tuotteet eivät välttämättä eroa toisistaa ulkonäön perusteella. Vaikka tuotteen laatu ja käytettävyys onkin ensisijaista, tulee muotoilu hyvänä kakkosena. Miksi ostaisin kalliin tuotteen jonka ulkonäkö ei miellyttäsi silmää.
2.Totta
3. Totta
Maikki kommentoi 04/06/11, 23.421. Tottakai muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen – elektroniikkaa kun on vähän joka huoneessa ja sitä joutuu katsomaan päivittäin.
2. Totta
3. Totta
Tatja kommentoi 05/06/11, 2.141. Vaikuttaa! Telkkari on koko ajan esillä ja kovassa käytössä joten sen pitää miellyttää myös silmää :)
2. totta
3. totta
Jumi kommentoi 05/06/11, 2.401. Muotoilu vaikuttaa ilman muuta ostopäätökseen – ominaisuuksien ohella.
2. Totta
3. Totta
Iris kommentoi 05/06/11, 8.391. Muotoilu vaikuttaa, koska puoliso ei suostu ostamaan rumaa :)
2. Totta
3. Totta
TH kommentoi 05/06/11, 9.141. Vaikuttaa todella paljon, mutta tekniikka ja käyttäjäarvostelut sitäkin enemmän
2. Totta
3. Totta
Leena kommentoi 05/06/11, 9.281. Muotoilu vaikuttaa niinkin paljon että ostopäätöset tulee joskus tehtyä vain sen perusteella
2. Totta
3. Totta
Paula kommentoi 05/06/11, 10.221)Vaikuttaako kotielektroniikan muotoilu ostopäätökseesi ja missä määrin? Jonkin verran muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni minkä muotonen esim televisio on.
2)TOTTA vai TARUA: LG Cinema 3D on LG:n kehittämä teknologia, joka tarjoaa television katsojille entistä laajemman kolmiulotteisen katselukulman. Totta
3)# TOTTA vai TARUA: LG Cinema 3D:tä kutsutaan passiivitekniikaksi, sillä kolmiulotteinen kuva muodostuu televisiossa. Täten kuvan katseluun riittävät kevyet, edulliset ja polarisoidut 3D-lasit. Totta
Lucy kommentoi 05/06/11, 11.091. Kyllä, muotoilun paino on meillä 50% ostopäätöksen teossa.
2. Totta
3. Totta
Santsu kommentoi 05/06/11, 11.251. Visuaalisena ihmisenä muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni hyvin paljon. Koska kotini tunnelma, värimaailma ja visuaalisuus ovat minulle erittäin tärkeitä, kiinnitän ulkonäköön huomiota myös elektroniikan ostossa. Onhan se nykypäivänä suuri osa ihmisen elämää ja näkyvillä arjessa kotona jatkuvasti. Käyttäjäystävällisyys on minulle myös erittäin tärkeä tekijä. Helposti käytettävä ja luotettava tuote yhdistettynä houkuttelevalla muotoilulla voittaa varmasti sydämeni puolelleen. Onneksi nykypäivänä mennään jatkuvasti parempaan suuntaan ja asiakasläheisempään ajattelutapaan. Jatketaan samaan malliin!
2. Totta
3. Totta
Inke kommentoi 05/06/11, 11.311. Todellakin vaikuttaa! Vaikka esim. television kuvanlaatu olisi täydellinen, ei siitä osaisi nauttia mikäli raamit eivät olisi kunnossa. Pienessä asunnossa televisio on jatkuvasti näkösällä, joten sen ei parane olla häpeäpilkku. Muissakin kodin laitteissa muotoilu on eräs tärkeimmistä valintakriteereistä, toki myös teknisten ominaisuuksien on oltava kohdallaan.
2. Totta
3. Totta
heiki kommentoi 05/06/11, 11.401. Television muotoilulla on vaikutusta ostopäätökseen, mutta sillä ei saisi mun mielestä olla vaikutusta muuhun sisustukseen. En tiedä oletteko huomanneet että televisio/leffatykin screeni nostetaan yleensä suomalaisessa kodissa kodin keskeisimmälle paikalle -telkkarille rakennetaan ikäänkuin alttari. Jok ikisen tuolin rintamasuunta pitää olla telkkaria, ei muita ihmisiä kohti. En tiedä miten ongelman ratkaisisin itse, mutta toivoisin vaikkapa mainoskuviin enemmän mentaliteettia, jossa telkkari on melko huomaamaton osa sisustusta. Telkkarin pitäisi sopia sisustukseen ilman että tarvitsee asua atlantin rannalla tai mt everestin huipulla olevassa betonilinnassa.
2. Totta
3. Totta
Allu kommentoi 05/06/11, 12.011. Kyllähän telkkarin tarvitsee sisustukseen sopia, mutta muut ominaisuudet, kuten esimerkiksi kuvan laatu menevät edelle. Vaikka puhutaankin taulutelevisioista, niin sen päätehtävä on kuitenkin edelleen olla televisio ja vasta sen jälkeen taulu.
2. Totta
3. Totta
Eveliina kommentoi 05/06/11, 12.351) Vaikuttaa eniten, kuvanlaatu on sivuseikka kun telkkarin ohjelmatarjontakaan ei ole kovin laadukasta… muissa elektroniikkahankinnoissa, esim. pesukonetta ostaessa ominaisuudet saattavat olla kyllä tärkeämpi valintakriteeri :D
2) totta
3) totta
Marko Oinonen kommentoi 05/06/11, 12.511) vaikuttaa jonkin verran, ihan hirveän rumia härveleitä ei tee mieli ostaa, paitsi jos ne saa kaappiin piiloon. Jos kuitenkin ilmaiseksi saa, niin sitten ei niin väliä. ;)
2) totta
3) totta
Minna Ahlroth kommentoi 05/06/11, 13.411.Kyllä tämänlainen muotoilu kuin arvottavassa LGssä on vaikuttava.
2. sekä 3. kumpikin väite tosia.
Riikka kommentoi 05/06/11, 13.481. Vaikuttaa erittäin paljon.
2. Totta
3. Totta
Kazu kommentoi 05/06/11, 13.541) Vaikuttaa paljon, sillä teknologia on tullut jo osaksi koko sisustusta :)
2) Totta
3) Totta
jasima kommentoi 05/06/11, 14.051. Kyllä, koska tv on kokoajan esillä ja se on osa sisustusta.
2. Totta
3. Totta
Aki kommentoi 05/06/11, 14.111. Erittäin paljon.
2. totta
3. totta
Veli-Matti Lehmussaari kommentoi 05/06/11, 14.231) Vaikuttaa paljon, sillä nykyään pienentynyttä tekniikaa on helpompi sijoittaa aivan uudella tavalla.
2) Totta
3) Totta
Johannes kommentoi 05/06/11, 14.561. Riippuu tuotteesta. Televisiot yleensä pyritään piilottamaan, mutta jos sopivassa hintahaarukassa löytyy oikeasti kaunis televisio niin voi estetiikkakin olla ostoperuste. Tekniset ominaisuudet kun alkavat olemaan aika samaa tasoa eri valmistajien televisioissa.
2. Totta
3. Totta
Pai kommentoi 05/06/11, 15.371: Kyllä, vaikuttaa tuotteissa jotka ovat esillä ja näkyvissä. Ulkonäön ja muotoilun merkitys ostopäätöstä tehdessä on suuri, mutta myös “sisällön” pitää olla kunnossa.
2: totta
3: totta
napu kommentoi 05/06/11, 16.261. Vaikuttaa. Hankkiessani uutta laitetta vaikuttaa tuotteen muotoilu noin saman verran vaakakupissa kuin tekniikkakin. Joskus joutuu tekemään kompromisseja tekniikan kustannuksella.
2. Totta.
3. Totta
E kommentoi 05/06/11, 16.391. Vaikuttaa jonkin verran, koska tahtoo, että uusi ostos sopii sisustukseen etc.
2. Totta.
3. Totta.
Geranium kommentoi 05/06/11, 16.591. Kyllä vaikuttaa, mutta myös laitteen ominaisuuksilla on toki merkitystä.
2.Totta
3.Totta
Miia kommentoi 05/06/11, 17.171. Vaikuttaa todella paljon, mutta en silti ostaisi laadultaan huonoa pelkän ulkonäön vuoksi.
2. Totta
3. Totta
Linda kommentoi 05/06/11, 17.291. Vaikuttaa erittäin paljon! Mutta vaikuttavia tekijöitä ovat myös esim. kuvanlaatu ja toimivuus, vaikkakaan ilman miellyttävää ulkomuotoa ei kelpaa mikään, mikä täytyy pitää esillä.
2. Totta
3. Totta
Emm kommentoi 05/06/11, 18.061. Vaikuttaa jonkun verran, onhan laite esillä koko ajan, mutta ei ole ratkaiseva tekijä.
2. Totta
3. Totta
Louisa kommentoi 05/06/11, 18.57Kyllä, mutta tekniset ominaisuudet vaikuttavat enemmän.
Totta
Totta
Minna-Leena kommentoi 05/06/11, 20.211. Kyllä vaikuttaa. Elektroniikan ulkonäkö on tärkeä osa tuotetta esteetikkopariskunnalle.
2. Totta
3. Totta
Jose kommentoi 05/06/11, 20.211. Vaikuttaa suuresti. Television koko, sen väri ja kuvalaatu on asioita joita täytyy miettiä tarkkaan ennen ostamista. Suurin vaikuttaja minulle on sen koko. Varsinkin se miten se sopii tilaan kokonsa puolesta.
2. Totta
3. Totta
Vivian kommentoi 05/06/11, 21.131) Vaikuttaa sillä haluamme minimoida TVn roolin ja näkyvyyden asunnossamme ja sopivalla muotoilulla on siihen osuutensa. Vähintään yhtä tärkeinä tulevat tekniset ominaisuudet ja hinta.
2) totta
3) totta
Laura kommentoi 05/06/11, 21.171. Todella paljon. Edellinen Tv lähti talosta (ulkonäön takia) 4 vuotta sitten, eikä uutta ole tullut vielä tilalle.
2. Totta
3. Totta
jarkkojarkko kommentoi 05/06/11, 21.281.kyllä, ajattelen että suurinpiirtein kaikilla tunnetuimmilla merkeillä tekniikka on hanskassa, pieniä eroja ja ominaisuuksia toki löytyy, mutta nämä “pienet erot” tuovat peliin mukaan muotoilin ja sen että pitää olla silmälle sopiva. 2. kyllä! 3. kyllä! JESJESJES!
eepeekoo kommentoi 05/06/11, 21.351. muotoilu ja käyttökokemus vaikuttavat budjetin antamissa raameissa. Teknisesti erinomaista ja edullista, mutta rumaa kodinelektroniikka en ostaisi. Sisustustuote se on siinä missä muutkin kalusteet.
2. totta
3. totta
Seijahannele kommentoi 05/06/11, 21.441. Vaikuttaa (merkittävästi)
2. Totta
3. Totta
Unea kommentoi 05/06/11, 21.541. Muotoilu vaikuttaa toki, mutta sanoisin hinnan olevan tärkeämpi. Rumaa telkkaria en toki ostaisi halvallakaan.
2. Totta
3. Totta
Annaleena kommentoi 05/06/11, 22.031. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, mutta tuotteen laatu/hinta ratkaisee.
2. Totta
3. Totta
Meryia kommentoi 05/06/11, 22.151. Muoto ja väri ovat tärkeimmät, istuttava muuhun sisustukseen. Sisällöllä ja hinnalla ei niinkään väliä, kunhan peruskanavat näkyvät tarvittaessa.
2. Totta
3. Totta
Mari kommentoi 05/06/11, 22.191. Muotoilu vaikuttaa jossain määrin, mutta voin joustaa, jos tekniikka ja yleensäkin hinta-laatusuhde on parempi ns. ei niin paljon miellyttävässä ulkonäössä. Kuuntelen tässä myös miehen mielipidettä, koska hän tietää näistä enemmän.
2. Totta.
3. Totta.
MariL. kommentoi 05/06/11, 22.391. Ei ehkä muotoilu, mutta tuotteen väri.
2. Totta.
3. Totta.
Matias Kallio kommentoi 05/06/11, 23.091. Muotoilu vaikuttaa kyllä aika merkittävästi ostopäätökseeni. Olen yleensä valmis maksamaan hieman enemmän tuotteesta jonka muotoilu ja materiaalit mielyttävät. Tekniikan on kuitenkin oltava myös kunnossa. En osta tuotetta pelkästään muotoilun perusteella jos tuotteen ominaisuudet jättävät toivomisen varaa.
2. Totta
3. Totta
Anniina kommentoi 05/06/11, 23.421. Vaikuttaa ilman muuta, jos vertailtavien tuotteiden ominaisuudet ovat yhtä kattavat ja hinnassa ei ole monien satojen eurojen eroa. Tietysti sitä silloin valitsee omaa silmää miellyttävimmän tv:n. Mitä huomaamattomampi ja sirompi, sen parempi :)
2. totta
3. totta
Henri kommentoi 06/06/11, 6.501. Vaikuttaa, erityisesti muuten tasavertaisista laitteista hankin visuaalisesti enemmän silmää miellyttävän.
2. Totta
3. Totta
elli kommentoi 06/06/11, 7.371)ei vaikuta
2)totta
3)totta
hessu kommentoi 06/06/11, 7.371.jonkin verran vaikuttaa
2.totta
3.totta
Hanna kommentoi 06/06/11, 8.421. Muotoilu vaikuttaa. Televisio on kuitenkin iso osa esim. olohuoneen sisustusta ja sijaitsee yleensä hyvin keskeisellä paikalla.
2.Totta
3.Totta
Maija kommentoi 06/06/11, 9.381. Ei vaikuta. Jos tuote on toimiva ja hinta kohdillaan, voin tinkiä muodoista.
2. totta
3. totta
ejylha kommentoi 06/06/11, 11.401. Kyllä vaikuttaa. Kaupassa huomioni kiinnittyy kauniisti muotoiltuihin tuotteisiin. monta kertaa hyvin muotoillut tuotteet ovat myös teknisesti laadukkaasti toteutettuja.
2. Totta
3. Totta
Janne Mäki kommentoi 06/06/11, 11.421. Muotoilu vaikuttaa hieman televisiota valittaessa, mutta tärkeintä on kuitenkin yleensä hintalaatu suhde. Nykyään televisiot ovat todella paljon saman näköisiä, mutta mallit joissa “kehykset” ovat sirot ovat eniten mieleeni.
2. Totta
3. Totta
Terhi Merinen kommentoi 06/06/11, 12.111) Televisiossa muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, se on niin näkyvällä paikalla kodissa.
2) Totta.
3) Totta.
Terhi
HK kommentoi 06/06/11, 12.251. Muotoilu vaikuttaa täysin ostopäätöksiini. Viime aikojen ostokset ovat olleet valkoisia väriltään, tekniikka ja muut käyttöominaisuudet ovat jääneet kaupassa kysymättä. Käyttäjäkokemukseni syntyy siis puhtaasti muotoilun perusteella.
2. Totta.
3. Totta.
Jussi kommentoi 06/06/11, 12.471. Nykyään vaikuttaa, aiemmin muotoilulla ei ollut väliä.
2. Totta
3. Totta
Julia kommentoi 06/06/11, 16.211. Muotoilu vaikuttaa ostopäätöksiin, mutta ei ole ainoa vaikuttava seikka. Käytettävyys, ekologisuus, hinta ja tarpeellisuus vaikuttavat myös elektroniikkaa ostaessani.
2. Totta
3. Totta
Jukka kommentoi 06/06/11, 16.471. Ei merkittävästi
2. Totta
3. Totta
Tasha kommentoi 06/06/11, 18.311.Kyllä muotoilu vaikuttaa paljon ostopäätökseeni.
2.Totta
3.Totta
Jesse kommentoi 06/06/11, 18.451. Ei juurikaan. Enemmän tekniset ominaisuudet, laatu ja käytettävyys.
2. Totta
3. Totta
Miksu kommentoi 06/06/11, 18.591) Elektroniikan muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni erittäin paljon, jopa siinä määrin, että olen valmis tinkimään ominaisuuksista muotoilun kustannuksella.
2) totta
3) totta
Kaarina L. kommentoi 06/06/11, 19.011. Vaikuttaa todella paljon.
2. Totta
3. Totta
Piia kommentoi 06/06/11, 19.221.Vaikuttaa hyvin paljon, koska esteetikkona kiinnitän huomiota juuri muotoiluun.
2. Totta
3. Totta
Heidi H kommentoi 06/06/11, 20.181.Muotoilu on televisioissa ulkopinnoiltaan niin samannäköistä tänäpäivänä, että ehkä enemmän vaikuttaa ostopäätökseen television käytettävyys ja intuitiivisuus. Valikot ja kaukosäädin pitää olla hyvännäköiset ja toimivat.
2.Totta
3.Totta
Seija kommentoi 06/06/11, 20.471. Ei
2. Totta
3. Totta
LauraP kommentoi 06/06/11, 21.471. Kyllä, todella paljon. Kodinelektroniikka on esillä jatkuvasti, ja kuka nyt haluaisi katsella rumia laitteita joka päivä.
2. totta
3. totta
Ozzi kommentoi 06/06/11, 21.491. On, en haluaa rumia laitteita kotiini vaikka se olisikin elektroniikkaa.
2. totta
3. totta
hanma kommentoi 06/06/11, 22.021. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen siinä määrin, että ihan susirumia laitteita ei hankita. Toki laitteiden teknisetkin ominaisuudet otetaan huomioon, eli ostopäätös ei synny pelkästään ulkonäön perusteella.
2. totta
3. totta
Karo kommentoi 06/06/11, 22.101. Muotoilu ei ennen ole vaikuttanut ainakaan yli teknisten ominaisuuksien, mutta näyttelee nykyisin suurempaa osaa päätöksessä. Johtuu ehkä siitä, että nykyisin löytyy muotoiltuja ja laadukkaita laitteita, joiden kohdalla ei tarvitse valita vain toista.
2. Totta
3. Totta
vilho kommentoi 06/06/11, 22.331. Totta kai vaikuttaa, siinä samassa missä teknisetkin ominaisuudet, joskus jopa enemmän.
2. Totta
3. Totta
supu kommentoi 06/06/11, 22.341. Tietysti, en halua kotiini rumia laitteita!
2. Totta
3. Totta
Jose kommentoi 06/06/11, 23.551. Meillä on edelleen ikivanha kuvaputkitelkkari (ollaan enemmän panostettu tietokonepuoleen…) joten periaatteessa tulevaisuudessa hankittavan television ulkonäöllä ei ole merkitystä – mikä tahansa nykyaikaisista telkkareista on muotoilultaan jotain aivan muuta kuin vanha. ;)
2. Totta.
3. Totta.
ef0p kommentoi 07/06/11, 0.031. Vaikuttaa paljon ostopäätökseen.
2. Totta
3. Totta
Ville kommentoi 07/06/11, 0.381. Tekniikka vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
tiiti66 kommentoi 07/06/11, 9.001) Muotoilu vaikuttaa minulla ainakin liikaakin; enemmän pitäisi kiinnittää huomiota niihin teknisiin ominaisuuksiin. Tosin muotoilussaan televisiot tuntuvat kaiken aikaa lähestyvän toinen toistaan…
2) totta
3) totta
allu kommentoi 07/06/11, 9.251. Muotoilu vaikuttaa paljon. Ensin rajataan hintahaarukka ja määritellään tarve ja sitten todetaan et toi just hintahaarukan ulkopuolella oleva, jossa on ihan liikaa ominaisuuksia meille, onkin niin paljon hienomman näköinen että ostetaan se.
2. totta
3. totta
Liinu kommentoi 07/06/11, 9.451. Muotoilu on yksi tärkeimmistä valintakriteereistä hankkiessani kotiin elektroniikkaa. Toki tekninen laatu & toimivuus tulevat sen rinnalla, mutta vaikka tekniikka olisi huippuluokkaa ilman onnistunutta muotoilua en ostopäätöstä tee.
2. Totta
3. Totta
meena kommentoi 07/06/11, 10.141) vaikuttaa, muttei ehkä ominaisuuksia enemmän
2) totta
3) totta
Elina's kommentoi 07/06/11, 10.321. Muotoilu vaikuttaa suuresti ostopäätökseeni, meillä mies huomioi enemmän ominaisuuksia.
2. totta
3. totta
Hessu kommentoi 07/06/11, 10.561) Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni hyvinkin paljon. Halu omistaa juuri se tietty laite kilpailevien tuotteiden sijaan syntyy ehkä jopa useimmiten muotoilun perusteella, toki teknisillä ominaisuuksilla ja hinnallakin on merkitystä.
2) Totta
3) Totta
Laura Ojala kommentoi 07/06/11, 11.321) Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni paljon. Varsinkin nyt kun vaihtoehtoja on vihdoin saatavilla.
2) Totta
3) Totta
Tiia Nikkanen kommentoi 07/06/11, 13.161) Totta kai muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni. Vaihtoehtoja nykyään löytyykin enemmän kuin ennen. Tosin tekniset ominaisuudet ja tietenkin hinta vaikuttaa myös paljon.
2) Totta
3) Totta
Maia kommentoi 07/06/11, 13.461) Muotoilu ja ominaisuudet 50/50
2) Totta.
3) Totta.
Jaana H. kommentoi 07/06/11, 14.081. Muotoilu vaikuttaa vain vähän. Väri ehkä enemmänkin, jotta eri tuotteet sopivat toisiinsa. Tärkeintä on kuitenkin laatu ja kestävyys.
2. Totta
3. Totta
Leena kommentoi 07/06/11, 15.041) Vaikuttaa jonkin verran. Vaakakupissa keikkuvat tietty myös hinta ja tekniikka.
2) Totta
2) Totta
Kirsi kommentoi 07/06/11, 15.111. Vaikuttaa, siten, että paremmin sisustukseen sopiva on tietenkin plussaa. Näin naisena esim. tekniikka ei aina ole se ykkösjuttu, vaan joskus on pakko saada esim. pinkki kamera tms.
2. Totta
3. Totta
Jutta Kasslin kommentoi 07/06/11, 15.151. Kyllä vain, muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni, kuten myös tekniset ominaisuudet ja hinta.
2. Totta
3. Totta
Bisneskissa kommentoi 07/06/11, 15.16Ai mitä, olisiko minun jo aika luopua vuosimallia 1990 olevasta tv:stäni? ;-D
1) Ilman muuta, vaikkei tuosta yllä olevasta tunnustuksesta niin voisikaan kuvitella…
2) totta
3) totta
MrsAgatha kommentoi 07/06/11, 15.221. Tottakai muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen. Mutta enemmän ehkä vaikuttaa hinta ja laatu.
2. Totta
3. Totta
Riitta Heinisuo kommentoi 07/06/11, 15.271. muotoilu vaikutaa paljon mutta myös käyttömukavuus (helppous ja selkyys)
2. Totta
3.Totta
iines kommentoi 07/06/11, 17.171. muotoilu ja hinta vaikutta
2. totta
3. totta
vakaup kommentoi 07/06/11, 17.451. Vaikuttaa, mutta etenkään hifi-tuotteisessa laatu ei saa kärsiä liikaa muotoilun kustannuksella – joskus näinkin tuntuu valitettavasti käyvän. Hinta-laatu -suhde on tärkeintä.
2. Totta
3. Totta
Tirlittan kommentoi 07/06/11, 18.501. Muotoilu vaikuttaa päätökseeni ja (noloa kyllä) menee monesti myös teknisten ominaisuuksien ohitse, sillä haluan kotiini esineitä, jotka miellyttävät silmääni, sopivat sisustukseen ja joita jaksaa katsella pitkänkin aikaa – opiskelijana ei ole varaa ostaa jatkuvasti uusia tuotteita. Luotan poikaystävään ja isään silloin kun täytyy ennen ostospäätöstä varmistaa, etten ole tekemässä kuitenkaan hutiostosta vain kivan ulkokuoren takia ;)
2. Totta.
3. Totta.
Pasi kommentoi 07/06/11, 20.011. Kyllä, täytyy miellyttää omaa silmää. Naapurista ei niin väliä.
2. Totta
3. Totta
Sinit kommentoi 07/06/11, 20.561. Kyllä, jonkin verran, mutta muotoilu jää toissijaiseksi esimerkiksi kuvanlaadulle.
2. Totta
3. Totta
Iitunen kommentoi 07/06/11, 21.461. Kyllä, jonkin verran.
2. Totta
3. Totta
jonna1983 kommentoi 07/06/11, 21.471. Kyllä muotoilu vaikuttaa, värivaihtoehtojen sekä hinnan ohella. Hinta-laatusuhde pitää olla kohillaan ja tuotteen täytyy mielltyttää silmää ja sopia erilaisiin sisustuksiin pitkän aikaa. Ainakin siihen asti kunnes voitan lotosta :D
2. Totta
3. Totta
Jussi kommentoi 08/06/11, 0.291. Hyvä muotoilu on yksi kriteeri teknisten ominaisuuksien ja hinnan lisäksi
2. Totta
3. Totta
Juuso kommentoi 08/06/11, 0.531. Vaikuttaa joissain määrin. Riippuu täysin siitä, onko ostettava tuote asetettava yleisesti nähtäville vai saako sen piiloon. Väri usein ratkaiseva muotoilun ohella
2. Totta
3. Totta
Mirjuska kommentoi 08/06/11, 5.521. Kyllä vaikuttaa, varsinkin jos tuote on näkyvällä paikalla. Mieluummin maksan hieman enemmän tuotteesta jonka muotoilu miellyttää, kuin ostan halvemman ja rumemman. Toki teknisilläkin seikoilla on merkitystä.
2. Totta
3. Totta
Anssi Korpilaakso kommentoi 08/06/11, 9.221. Vaikuttaa erittäin paljon.
2. Totta
3. Totta
Sandra Karlsson kommentoi 08/06/11, 9.361. Vaikuttaa toki, vaikka toimivuus ja helppokäyttöisyyskin on tärkeää.
2. Totta
3. Totta
Enid kommentoi 08/06/11, 10.031. Kyllä muotoilun täytyy miellyttää silmää, onhan se töllö kodissa usein raatipaikalla ja monien vieraiden silmienkin arvostelun kohteena; hyvä muotoilu ja tekniikka saavat aina arvostusta osakseen.
2. Totta
3. Totta.
Ville kommentoi 08/06/11, 19.271. Vaikuttaa jossain määrin, harvoin määräävä tekijä (hinta, ominaisuudet vievät)
2. Totta
3. Totta
Ruu kommentoi 08/06/11, 20.351. Muotoilu vaikuttaa todella paljon minun ostopäätöksiin. Miehen kanssa saa kylläkin vääntää välillä kättä, koska hänelle tekninen laatu on niin tärkeä asia.
2. Totta
3. Totta
Matti kommentoi 08/06/11, 21.001. Vaikuttaa. Television täytyy sulautua sisustukseen.
2. Totta.
3. Totta.
Veronica kommentoi 08/06/11, 21.411. Kyllä vain, muotoilu vaikuttaa. Elektroniikan täytyy olla myös muuhun sisustukseen sopivaa
2. totta
3. totta
Velo kommentoi 08/06/11, 21.461. Litteys ja valkoisuus plussaa!
2. Totta.
3. Totta.
Sauli kommentoi 08/06/11, 22.141. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen: television pitää miellyttää silmää, sillä se on kuitenkin talon eniten katsotuin esine. Ja koonsa puolesta sitä on yleensä vaikea olla huomaamatta.
2. Totta
3. Totta
Lasse kommentoi 08/06/11, 22.411) Vaikuttaa merkittävästi. Television ja elektroniikan ylipäätään tulee miellyttää silmää ja näyttää ajanmukaiselta. Muotoilun tulee olla selkeää, muttei kuitenkaan liian kokeilevaa ja huomiohakuista.
2) Totta.
3) Totta
Kuntsi kommentoi 08/06/11, 22.411. On se hieno peli
2. Totta
3. Totta
Tiitu kommentoi 08/06/11, 22.511. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, saman tekniikan omaavissa kodinelektroniikan tuotteissa paremmin muotoiltu tuote päätyy kotiin.
2.Totta
3.Totta
Eve kommentoi 09/06/11, 0.121. Vaikuttaa kyllä tosi paljon, toki hinta ja ominaisuudet on tärkeitä mutta kun on löytynyt ominaisuuksiltaan hyvät vaihtoehdot, muotoilu ratkaisee päätöksen.
2. Totta
3. Totta
Pauli kommentoi 09/06/11, 0.341 Vaikuttaa enemmän kuin hinta. Jos paremmin muotoiltu tuote maksaa hieman enemmän, säästetään siihen tarvittavat rahat ja ostetaan kerralla hieno. Toisena vaikuttavana tekijänä laatu ja kestävyys.
2 Totta.
3 Totta.
pia kommentoi 09/06/11, 8.291. Muotoilu vaikuttaa erittäin paljon. onhan kyse koko ajan silmien edessä olevasta asiasta :)
2. totta
3. totta
Minttunen kommentoi 09/06/11, 9.421. Kyllä vaikuttaa suuresti – tosin en itse ole päätäntävallassa meidän kotona ;) Itselle muotoilu on ehdottomasti tärkein ominaisuus, kun taas paremmalle osapuolelle tekniset ominaisuudet näyttelevät pääosaa. Olemme siis yleensä hankkineet kotiin sekä kauniita että loistavalaatuisia tuotteita, jotta kummankin toiveet täyttyvät.
2. totta
3. totta
Sari kommentoi 09/06/11, 11.041. Muotoilu ei vaikuta ostopäätökseen. Yleensä en edes itse tee tuollaisia päätöksiä, vaan mieheni.
2. Totta
3. Totta
TiinaU kommentoi 09/06/11, 12.041. Muotoilu tärkeää, onhan se osa sisustusta. Tosin laatukin vaikuttaa, mitä siitä sitten ymmärtääkään…
2. Totta
3. Totta
Sigma kommentoi 09/06/11, 12.431.Vaikuttaa ilman muuta, mutta myös hinta on myös merkittävä tekijä.
2.Totta
3.Totta
Beany kommentoi 09/06/11, 16.191.Muotoilu vaikuttaa jonkin verran mutta rajallisesta budjetista johtuen täytyy myös katsoa hintaa.
2. totta
3. totta
suss kommentoi 09/06/11, 22.281. Tottakai. Ruma laite on kuin ilmansaaste eli pilaa ympäristönkin. Muotoiluun kuuluu myös materiaalit mikä taas vaikuttaa aikalailla tuotteen ympäristöystävällisyyteen.
2. totta
3. Totta, ja ihan tyylikkäätkin
Marika kommentoi 10/06/11, 1.171. Vaikuttaa paljonkin. Elektroniikkakin voi olla osa sisustusta, joten hyvältä täytyy näyttää. Budjetti on myös iso vaikuttava tekijä.
2. Totta
3. Totta
jho kommentoi 10/06/11, 5.251. Ulkonäkö on jossain määrin tärkeätä, mutta näin “nörttinä” kuitenkin muut ominaisuudet menevät monesti edelle. Toki jos olen uutta laitetta ostamassa ja laitteet ovat muuten vastaavia niin en muutaman kympin hintaeroon kiinnitä huomiota, vaan nappaan sen silmää enemmän miellyttävän.
2. Totta
3. Totta
Anniina kommentoi 10/06/11, 8.511. Vaikuttaa paljon. Loppuen lopuksi pitäisi löytää silmää sekä mieltä lämmittävä tuote. Hinta-laatusuhde tulee olla kohdillaan.
2. Totta
3. Totta
moomy kommentoi 10/06/11, 9.321. Jos ostotilanteessa on valittava kahden laitteen väliltä, ruma ja kaunis samoilla ominaisuuksilla, niin designiltaan hienompi laite lähtee kotiin vaikka maksaisikin huomattavasti enemmän. Eli muotoilu vaikuttaa tosi paljon.
2. Totta
3. Totta
iii kommentoi 10/06/11, 9.481. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni eniten, niin tyhmää kun se onkin. Rumat ja tylsät elekroniikkalaitteet jäävät kauppaan.
2. Totta
3. Totta
Jenni kommentoi 10/06/11, 10.281. Ulkonäkö ei juurikaan vaikuta tv:n ostopäätökseen. Suurin osa markkinoilla olevista telkkareista on aika simppelin näköisiä ja näinollen ajaa kyllä asiansa.
2. Totta.
3. Totta.
Johanna kommentoi 10/06/11, 12.181. Kodinelektroniikka on meillä miehen juttu ja sen valintaan vaikuttaa tekniikka ja hinta.
2. Totta
3. Totta
Paippi kommentoi 10/06/11, 12.341. Vaikuttaa todella paljon, mutta en myöskään ostaisi elektroniikkaan pelkän ulkonäön takia. Tekniset ominaisuudet ovat myös tärkeitä.
2. Totta
3. Totta
Laurelina kommentoi 10/06/11, 14.181. Hyvä muotoilu on iso osa kaikkia koko ajan esillä olevia tavaroita, mutta tietystikään se yksin ei riitä. Myös muun laadun on oltava kohdallaan.
2. Totta
3. Totta
Sofié kommentoi 10/06/11, 14.401. Vaikuttaa. Kodin elektroniikka kun on esillä koko ajan niin pitää sen myös olla silmille ystävällistä. Mielummin maksan tuotteesta vähän enemmän jotta sitä jaksaisi myös katsella. Vanhan televisioni takia ostin jopa tv-kaapin, jotta televisio ei olisi koko ajan näkyvillä.
2. Totta
3.Totta
Tarja kommentoi 10/06/11, 14.491. Kyllä se vaikuttaa, silmää miellyttävä sisustus on tärkeää eikä tekniikka saa “hyppiä silmille”
2. Totta
3. Totta
PT kommentoi 10/06/11, 21.381. Muotoilu vaikuttaa paljon
2. Totta
3. Totta
Nunu kommentoi 11/06/11, 8.051.Kyllä ja minulle se on se tärkein tekijä. Onneksi talouden toinen henkilö ymmärtää muunkin kuin ulkonäön päälle ;)
2. Kyllä.
3. Kyllä.
Plop kommentoi 11/06/11, 9.201. Muotoilu vaikuttaa tottakai osaltaan! Harmittavan usein silti ne hieman näyttävämmin suunnitellut yksilöt ovat joko a) kalliita ja b) selvästi vanhempaa teknologiaa kuin muut valikoimien mallit. Tästä syystä esimerkiksi läppärin ostossa tuli kallistuttua Applen puoleen ja nyt olkkarin sohvalla näköttää oma ja miehen MacBook Prot. Samassa paketissa tuli sekä ulkonäkö että toimivuus. Hintahan oli toki hieman suolainen muihin läppäreihin verrattuna, mutta toisaalta joka kerta tätä käyttäessä tyytyväisyys on sitä luokkaa, että ei ole enää paluuta muihin läppäreihin ;) Telkkareissa ja kodinkoneissa on harmittavan usein musta se ainoa mahdollinen värivaihtoehto, joten kokonaisuuden kasaamisessa saattaa useinkin päätyä siihen sen helppouden vuoksi. Kaikkia olkkarin elektroniikkaa kun ei tule useinkaan kasattua saman yrityksen tuotteista…
2. Totta
3. Totta
Samma kommentoi 11/06/11, 10.061. Muotoilu vaikuttaa ominaisuuksia ja hintaa vähemmän, mutta kahden vastaavan tuotteen välillä valitsen toki sen kauniimman.
2. Totta.
3. Samoin totta.
Marina kommentoi 11/06/11, 12.521. Tuotteissa merkityksellisintä on hinta-laatusuhde ja kyllä se ulkomuotokin on mielestäni osa sitä laatua. Tai ainakin kaunis ulkomuoto tuo mieleen laadukkuuden… Vaikuttaa siis sen verran, että jatkuvasti näkyvillä olevaa, mielestäni rumannäköistä laitetta en kotiini ottaisi kuin “hätä”tilanteessa väliaikaiseksi ratkaisuksi. Ei sen ole pakko olla se kaikeista hienoin ja kaunein, mutta silmää on siis miellytettävä. Ja mitä isompi ja huomiota herättävämpi laite on, sen tärkempää on myös se että se näyttääkin hyvältä :)
2. Totta.
3. Totta.
tapson kommentoi 11/06/11, 12.551. Tekniset ominaisuudet ovat tärkein asia hinnan ohella, mutta jos voi kahdesta vastaavasta vaihtoehdosta valita, niin sitten muotoilukin vaikuttaa. Onneksi laadukkaat tuotteet eivät usein ole ihan kamalan rumia.
2. Totta
3. Totta
tiinainen kommentoi 11/06/11, 12.561. Ensisijainen vaikuttaja on hinta, mutta toisaalta, kyllä kauniista maksaa myös hieman enemmän.
2. Totta.
3. Totta.
TK kommentoi 11/06/11, 13.281. Vaikuttaa yhtenä osatekijänä. Laatu, tekniikka, tarve ja hinta muodostavat kaikki kokonaisuuden. Myös lapsiperheelle soveltuus on tärkeää, esim. kiinnityksen suhteen.
2. True
3. True
pöllö kommentoi 11/06/11, 14.521. Vaikuttaa ihan tosi paljon.
2. Totta
3. Totta
Jukka kommentoi 11/06/11, 16.091. No kyllähän se vaikuttaa. Samassa hintaluokassa ostetaan aina paremman näköistä, paremmin muotoiltua ja paremmalla käytettävyydellä varustettua. Toisaalta noista edellämainituista ominaisuuksista on myös tarvittaessa valmis maksamaan vähän enemmänkin, kunhan nyt ei mene järjettömyyksiin ja nuo sanat ei myöskään jää pelkästään sananhelinäksi.
2. Totta
3. Ja totta myös.
siru kommentoi 11/06/11, 16.111. vaikuttaa osittain
2. totta
3. totta
Jussi Richard kommentoi 11/06/11, 16.181. Kun vanha valkoinen MacBook Pro sanoi sopimuksensa irti. Lähdin oitis etsimään itselleni uutta. Kävin kuukauden aikana kiertelemässä aina kun aika antoi periksi katsomassa uutta tilalle. Kun päädyin tulokseen, että Applen tuote kotiini lähtee oli siinä uusi pulma. Löysin kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa ja niistä lähdin pohtimaan myyjän kanssa mikä olisi hyvä. Loppuviimein valitsin uuden MacBook Pron kotiin. Siihen vaikutti muotoilu. Eihän läppä-tietokoneet ole mitään tyylikkäitä. kaksi kantta ja sinne ängetty kaikki mahdollinen huippuelektroniikka. Mutta tämä miellytti siksi, että ns.”kori” oli valmistettu täysin alumiinista ja näyttö led-valoin kuten näppäimistön valokin. Koneeni on kaunis, upean näköinen, ajan kestävä tyylikäs ja istuu sisustukseeni loistavasti. Eli katson aina myös sen ulkonäön perusteella.
2. Totta
3. Totta
Tuulis kommentoi 11/06/11, 16.291. Kyllä, hyvä muotoilu saa maksaakin vähän enemmän
2. Kyllä
3. Kyllä
Hanne kommentoi 11/06/11, 16.351. Muotoilu vaikuttaa kotielektroniikkaa ostaessani ostopäätöksen syntymiseen lähes yhtä paljon kuin hinta. Jos laite ei sovi ulkonäöllisesti sisustukseen (eli on mielestäni ruma, liikaa tilaa vievä tms.), jäävät kaupat tekemättä.
2. TOTTA
3. TOTTA
Marjo kommentoi 11/06/11, 18.491. Vaikuttaa, paljonkin, mutta mies tekee elektroniikassa lopullisen päätöksen.
2. Totta
3. Totta
baula kommentoi 11/06/11, 19.171. Himpun verran vaikuttaa muotoilukin ostopäätöksiin. Tärkeämmät vaikuttajat on kuitenkin tarvittavat ominaisuudet ja hinta.
2. Totta
3. Totta
jaana tryyki kommentoi 11/06/11, 19.201.Tottakai muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, mutta en todellakaan ostaisi mitään elektroniikkaa pelkän hyvän ulkonäön perusteella eli vaikka televisio olisi kuinka hyvin muotoiltu ja muuten läpeensä huono niin eiköhän se kauppaan jää ja kotiin saattaa hyvinkin lähteä kodinkone, joka on ulkomuodoltaan vähemmän edukseen ja muilta ominaisuuksiltaan hyvä!
2.Totta
3.Totta
Janne kommentoi 11/06/11, 19.261. vaikuttaa paljon. Nehän ovat myös sisustuksellisia elementtejä. Esim. vanhat kuvaputket eivät istu yhtä hyvin sisustukseen vaikka kuvanlaatu olisi kuinka hyvä.
2.totta
3.totta
Piijuli kommentoi 12/06/11, 2.221.Muotoilu ei juuri vaikuta, koska köyhän on otettava sen minkä pystyy ostamaan. Senpä takia vihaan yli kaiken kuvaputkitelkkua joka meiltä löytyy :/
2.Totta
3.Totta
Pia kommentoi 12/06/11, 8.351. Perheessämme on työnjako, jossa minä varmistan kaikkien tavaroiden, myös kodinelektroniikan sopivuuden sisustukseemme ja mieheni elektroniikkafriikkinä vertailee tuotteiden muut ominaisuudet. Muotoilulla on siis mielestäni suuri merkitys kodineloktroniikassa ja mutta myös miestäni miellyttää, kun tuote käytettävyyden lisäksi tyylikäs!
2. Totta
3.Totta
Kaisa kommentoi 12/06/11, 10.491. Vaikuttaa meillä tosi paljon. Pienessä tilassa on pakko ottaa huomioon muotoilu.
2. Totta
3. Totta
elina/heartbeats kommentoi 12/06/11, 12.031. Totta kai vaikuttaa. Kodintekniikka on kuitenkin esillä, joten sen on sovittava muuhun sisustukseen ja mielellään muihinkin teknisiin vempaimiin. Sirot ja kauniit muodot ovat ehdottomasti niitä, joihin kiinnitän huomioni: ne kun eivät vie muulta sisustukselta liiaksi huomiota.
2. Totta
3. Totta
TJH kommentoi 12/06/11, 13.091. Osana pyhää kolminaisuutta eli Ominaisuuksia, Muotoilua ja Hintaa. Mikäli ominaisuudet ovat kohdallaan niin silmää miellyttävästä muotoilusta voin maksaa hieman enemmänkin.
2. Totta
3. Totta
Hieno kilpailu! Ja arpaonnea kaikille meille osanottajille.
Juha Niiranen kommentoi 12/06/11, 14.401. Kyllä vaikuttaa, myös hinta vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Jarkko kommentoi 12/06/11, 15.541. Vaikuttaa jonkin verran, ehkä enemmän muut ulkoiset seikat kuten television taustan valaisu, mikä pienentää silmien rasitusta.
2. Totta.
3. Totta.
Tiina kommentoi 12/06/11, 16.351. Totta kai vaikuttaa. Onneksi laitteet tuntuvat menevän vain kevyempään suuntaan. Värivalikoimaa soisi olevan enemmän. Edes valkoisia :)
2. Totta
3. Totta
teija kommentoi 12/06/11, 19.221. vaikuttaa, tiettyyn rajaan asti (=hinta). integroidut kodinkoneet olisivat toisaalta kaikkein paras vaihtoehto.
2.totta
3.totta
Hannele kommentoi 12/06/11, 20.071. Kyllä vaan vaikuttaa. Kokonaisuus ratkaisee.
2. Totta.
3. Totta.
Erika kommentoi 12/06/11, 20.471. Kyllä nykyään esim. väri ja paksuus ovat suuria tekijöitä ostotilanteessa, kun haluan elektroniikan sointuvan edes jotenkin sisustukseen.
2. Totta
3. Totta
Marika kommentoi 12/06/11, 21.381. Muotoilu ja muutenkin tuotteen ulkonäkö vaikuttavat mitä suuremmassa määrin omiin ostopäätöksiini. Monesti on jäänyt jokin tietty laite hankimatta juuri kömpelön muotoilun tai muuten silmäämiellyttämättömän ulkonäön vuoksi. Tietyissä tilanteissa olen valmis jopa “tyytymään” omainaisuuksiltaan hiukan heikompitasoiseen laitteeseen, jos ulkonäköasiat ovat kohdallaan. Toki tämä on tilannekohtaista: tietyissä tilanteissa ulkonäöllä ei ole minkäänlaista merkitystä, vaan funktionaalisuus on kaiken a ja o.
2. Totta.
3. Totta.
Helsinki500 kommentoi 12/06/11, 21.541. Ilman muuta vaikuttaa. Lopullinen ostopäätös toki syntyy ominaisuuksien, designin (sis. käytettävyys) ja hinnan yhteisvaikutuksesta. Pelkkä hyvä muotoilu ei kuitenkaan yksinään riitä. Mikäli muotoilun lisäksi myös tekniikka on kunnossa, saa laite maksaa enemmän kuin ruma kilpailijansa. Hyväksyttävä hintaero vaihtelee hintaluokan mukaan, mutta perus kodinelektroniikassa olen maksanut mielelläni 50 % suuremman hinnan silmää miellyttävästä muotoilusta. Parantaa elämänlaatua kun on kaunista katseltavaa.
2. TOTTA
3. TOTTA
Kasperi kommentoi 12/06/11, 22.041. Kyllä, en ostaisi rumaa tuotetta ;)
2. Totta
3. Totta
manna-anna kommentoi 12/06/11, 22.131. Kyllä muotilu vaikuttaa omaan ostopäätökseen, en mitään susirumia härveleitä suostu omiin nurkkiin ottamaan, sen verran valikoivalla taktiikalla ollaan meidän taloudessa liikenteessä. Hinta on kuitenkin ykköskriteeri, muotoilusta en ole valmis maksamaan montaa sataa ylimääräistä.
2. Totta
3. TottaAivan huikea arvonta! :-)
hanna-mari kommentoi 12/06/11, 23.221. muotoilu vaikuttaa osto päätökseen, koska esine on koko ajan nähtävillä ja kuka sitä ehdontahdoin tahtoisi kotiaan rumentaa.
2.totta
3. totta
Anni kommentoi 12/06/11, 23.301. Kotielektroniikan muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen, sillä se on kuitenkin osa sisustusta ja asia, joka on näkyvillä ja paljon käytössä päivittäin.
2. Totta
3. Totta
Mika kommentoi 12/06/11, 23.301. Ilman muuta vaikuttaa, sisustuksellinen elementti siinä kuin sohvakin
2. Totta
3. Totta
suvikaroliina@msn.com kommentoi 13/06/11, 0.121. Muotoilu vaikuttaa jopa hammasharjan valintaan tällä muotoilun opiskelijalla, joten sama pätee myös kodinelektroniikkaan :)
2.Totta
3.Totta
Annika kommentoi 13/06/11, 0.141. Muotoilu vaikuttaa ostopäätöksiini enemmän kuin tekniset ominaisuudet. Kyseessä on samankaltainen ilmiö kuin se, etten mielelläni lue kirjaa, jossa on rumat kannet, ellen tiedä sisällön olevan jollakin tapaa päräyttävä.
2. Totta.
3. Totta.
Hickersby kommentoi 13/06/11, 0.181.Vaikuttaa jonkin verran, mutta myös hinta on merkittävä tekijä.
2.Totta
3.Totta
jens kommentoi 13/06/11, 0.251. Tottakai vaikuttaa. Ei nyt minkä tahansa näköinen/muotonen sovi tiettyyn sisustustyyliin(-;
2. Totta.
3. Totta.
Viiru kommentoi 13/06/11, 0.28Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen jonkun verran, mielummin kauniisti muotoiltu kun halvempi ja rumempi.
Totta
Totta
Janda kommentoi 13/06/11, 1.011. Vaikuttaa. Jotkut tuotteet eivät ehdottomasti käy ja jotkut tavoiteltavia, mutta budjetti asettaa raamit. Mieluummin jättää hankkimatta kuin hankkii rumaa.
2. Totta
3. Totta
Riina Salonen kommentoi 13/06/11, 1.381. Kyllä muotoilu vaikuttaa, kotimme muotokieli kun edustaa tiettyä linjaa. Muotoilu ei tosin ole suurin ostoskriteeri, vaan tulee vasta hinta-laatu-suhteen jälkeen.
2. Totta
3. Totta
K. kommentoi 13/06/11, 5.461. Kyllä, tekniset ominaisuudet eivät yksin riitä ostopäätökseen, jos muotoilu ei miellytä.
2. Totta
3. Totta
Elina kommentoi 13/06/11, 7.091. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni huomattavan paljon. Tarkkailen kuitenkin myös teknisiä ominaisuuksia ja hintaa.
2. Totta
3. Totta
elliina kommentoi 13/06/11, 7.161. Vaikuttaa todella paljon, miksipä kukaan hommaisi esimerkiksi rumaa sohvaakaan olohuoneeseen nököttämään.
2. Totta
3. Totta
Anna E kommentoi 13/06/11, 8.121. Kyllä muotoilu vaikuttaa jonkin verran myös kodin elektroniikassa. En mielelläni katsoisi rumasti muotoiltua televisiota. Nykyään televisioiden muotoilu tosin on niin samantyylistä, että niillä pienillä muotoilullisilla yksityiskohdilla ei ole merkitystä minulle.
2. Totta
3. Totta
anvi kommentoi 13/06/11, 8.131. Todellakin muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni, paljon. Mutta pidän melko tärkeänä myös tuotteen laatua, teknisiä ominaisuuksia ja hintaa.
2. Totta
3. Totta
Jenni Häyrinen kommentoi 13/06/11, 8.131. Vaikuttaa yhtä paljon hinnan ja teknisten ominaisuuksien kanssa. Mies keskittyy enemmän tekniikkaan, minä muotokieleen ja väriin.
2. Totta
3. Totta
tohvelitukka kommentoi 13/06/11, 8.391. Minun valintaani muotoilu ja värit vaikuttavat enemmän kuin perheemme “tekniikka vastaavaan”, mutta aina on kompromissi löydetty teknisten vaatimusten ja designin välillä :)
2. tämä on totta
3. tämä on totta
JULIA kommentoi 13/06/11, 8.441. Muotoilu todellakin vaikuttaa. Voisin hyvin maksaa hyvännäköisestä tuotteesta enemmän, vaikka pitäisi tinkiä tv:n muista ominaisuuksista. Mies voisi olla asiasta erimieltä, mutta kuka niiltä kysyy ;)
2. Totta
3. Totta
Riku kommentoi 13/06/11, 8.541. Vaikuttaa ehdottomasti. Nykyaikainen televisio on jo melko isokokoinen, ja huomattavan tärkeä osa sisustusta kuin mikä tahansa muukin elementti. Mikään ei särje silmää enempää kuin osa sisustusta, mikä rikkoo kokonaisuuden harmonian.
2. Totta
3. Totta
Elisa kommentoi 13/06/11, 9.121. Vaikuttaa toki.
2. Totta
3. Totta
Antti Korg kommentoi 13/06/11, 9.521. Muotoilu, hinta ja teknisten ominaisuudet ovat television tärkeimmät valintakriteerit. Kriteerien painoarvo riippuu siitä, onko ostohankintaa tekemässä yksin vai kaksin. :)
2. Totta
3. Totta
Olga kommentoi 13/06/11, 9.581. Muotoilu vaikuttaa tottakai
2. Totta
3. Totta
ALLU kommentoi 13/06/11, 10.011. Hyvännäkoinen TV miellyttää silmää olohuoneessa ehdottomasti
2. Totta
3. Totta
Eve kommentoi 13/06/11, 10.101. Sekä muotoilu että väri vaikuttavat.
2. Totta
3. Totta
Johanna kommentoi 13/06/11, 10.111. Vaikuttaa, mutta television ominaisuudet vielä enemmmän
2. Totta
3. Totta
Ron kommentoi 13/06/11, 10.121. Jep. Nykyisen tv:n ollessa mallia pönttö, uuden tv:mme tulee todellakin näyttää tyylikkäältä… ;)
2. Totta
3. Totta
jjehna kommentoi 13/06/11, 10.421. muotoilu vaikuttaa kyllä paljon, hinnan ja ominaisuuksien ohella! onhan se telkkari ainakin meillä koko ajan esillä :)
2. totta
3. totta
Niklas kommentoi 13/06/11, 10.421. Vaikuttaa kyllä
2. Totta
3. Totta
Jari Mäkelä kommentoi 13/06/11, 10.461. Itse asiassa ei vaikuta millään lailla kunhan ei ole nyt ihan susiruma
2. Totta
2. Totta
kaisa kommentoi 13/06/11, 10.561. Valitettavan usein hyvä design nostaa tuotteen hintaa huomattavasti mikä taas sotii opiskelijan kukkaroa vastaan. Tällä hetkellä hinta-laatu on siis ehdottomasti tärkein ostoperuste, hyvä design varsinkin keittiön ja olohuoneen laitteissa vaikuttaa tottakai positiivisesti ostopäätökseen.
2. Totta
3. Totta
Mikaela Neuvo kommentoi 13/06/11, 10.571. Television muotoilu on tärkeässä osassa, ostopäätöstä tehdessä.
2. Totta
3. Totta
marjo kommentoi 13/06/11, 11.501. Laitteen ulkonäky vaikuttaa toki, mutta aika samankaltaisia tuotteita on markkinoilla. Esim. värivalikoimaa voisi laajentaa.
2. Totta
3. Totta
Linda kommentoi 13/06/11, 12.011. Vaikuttaa, mutta se ei ole tärkein kriteeri ostopäätökselle.
2.Totta
3.Totta
RUMBO kommentoi 13/06/11, 12.01Muotoilu ja väri vaikuttavat erittäin paljon. Mutta mies meillä tekee ne ostopäätökset ja ostokset ja niihin vaikuttaa paljon ne tsiljoonat ominaisuudet, ja vaimolta kysytään että kelpaako ulkonäöllisesti.
2. Totta
3. Totta
Satu kommentoi 13/06/11, 12.451. Vaikuttaa todella paljon. TV on keskeisessä asemassa olohuoneessa ja kuuluu osaksi sisustukseen.
2. Totta
2. Totta
Elina kommentoi 13/06/11, 12.58Aika muikea kisa kieltämättä! Allekirjoitan myös täysin tuon “Nykyisin se on varsin paksu ja kömpelö verrattuna näihin uusiin siroakin sirompiin malleihin.” Niin se tekniikka vaan vanhenee, kiihtyvällä vauhdilla.
1. En voi väittää ettei vaikuttaisi, mutta ensisijaisesti kiinnitän huomioni spekseihin ja luotettavuuteen. Mutta hyvistä vaihtoehtoista otan luonnollisestikin sen parhaimman näköisen ^__^
2. eiköhän totta ole
3. totuuden piikkiin tämäkin :)
Elina kommentoi 13/06/11, 13.501. Muotoilu on tärkeää, mutta niin myös laadukas kuvalaatu. Kun hyvää kuvaa saa katsoa kauniista laitteesta, on katselukokemus täydellinen.
2. Totta
3. Totta
Suvi kommentoi 13/06/11, 14.091. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni todella paljon.
2. Totta
3. Totta
sari-62 kommentoi 13/06/11, 14.161.Muotoilu lähes tärkein kriteeri,koska laite aina näkösällä ja vielä kodin käytettyimmässä tilassa,enkä todellakaan ole mikään tekniikan ihmenainen!Usein jopa tingin monesta asiasta estetiikan takia(ja nykyään usein monissakin laitteissa aivan turhia,käyttämättömiä teknisiä toimintoja esim osa pesukoneiden tai puhelimien toiminnoista).Yleensä kauneus on katsojan silmässä,tämän luulisi sopivan kaikkien silmille.
2.Täysin totta
3.Totta tämäkin
Heidi kommentoi 13/06/11, 14.181. Muotoilun osuus on ratkaiseva tekijä. Ensin valitsen teknisiltä ominaisuuksilta tuotteista suosikkini, lopullisen valinnan määrää muotoilu, suosin ajatonta ja yksinkertaista tyyliä.
2. Totta
3. Totta
Juhani kommentoi 13/06/11, 14.401. Muotoilu ei vaikuta valintaan hirveästi
2. Totta
3. Totta
Keijo kommentoi 13/06/11, 14.521. Vaikuttaa jonkun verran. Viimeisimmän telkkarin ostossa valitsin ominaisuuksiltaan miellyttävimmät ja niiden kesken ostin ulkonäön ja hinnan perusteella.
2 ja 3. Totta.
Elbe kommentoi 13/06/11, 14.591. Vaikuttaa hitusen mutta muut kriteerit ratkaisevat kuitenkin huomattavasti enemmän
2. Totta
3. Totta
Tiina kommentoi 13/06/11, 15.321. Kyllä, jossakin määrin
2. Totta
3. Totta
Mia N kommentoi 13/06/11, 15.581. Kyllä, se on tärkein kriteeri!
2. Totta
3. Totta
Angela kommentoi 13/06/11, 16.221. Kyllä, jonkin verran. Ei ole kuitenkaan ensisijainen valintaperuste.
2. Totta
3. Totta
Riikka kommentoi 13/06/11, 17.311. Mielestäni muotoilu on yhtä tärkeä osa kodinelektroniikkaa kuin mitä tahansa muutakin esinettä. Eikä muotoilu liity vain ulkonäköön vaan myös käyttömukavuuteen.
2. Totta
3. Totta
Vesku kommentoi 13/06/11, 17.461. Vaikuttaa, mutta suorituskyky ja muut tekniset seikat vaikuttavat enemmän.
2. Totta
3. Totta
Pikku Myy kommentoi 13/06/11, 18.271. Kotielektroniikan muotoilu vaikuttaa merkittävästi ostopäätöksiin. Tuotteet ovat usein keskeisillä paikoilla huoneissa ja täten niiden muotoilu ja sulautuminen/korostaminen kodin sisustuksessa on huomion arvoinen.
2. Totta
3. Totta
Elina kommentoi 13/06/11, 19.231. Nykyään vaikuttaa, aiemmin muotoilulla ei ollut niin paljon väliä.
2. Totta
3. Totta
Hanna V. kommentoi 13/06/11, 19.241. vaikuttaa erittäin vahvasti.
2. Totta
3. Totta
Johanna kommentoi 13/06/11, 19.331. Laitteissa, jotka ovat esillä, vaikuttaa muotoilu paljonkin. Vaikkakin laatuakaan ei voi jättää huomiotta.
2. Totta
3. Totta
Lissukka kommentoi 13/06/11, 19.481.Kyllä vaikuttaa,mutta tekniikka on kyllä tärkein kriteeri ostopäätöstä tehdessä.
2.Totta
3.Totta
Hanna kommentoi 13/06/11, 19.551. Kyllähän se muotoilu vaikuttaa, vähän liikaakin kun en teknisistä ominaisuuksista sitten mitään ymmärräkään :D
2. Totta
3. Totta
Satu kommentoi 13/06/11, 20.081. pakko myöntää että muotoilu vaikuttaa ehkä liikakin valintaa elektroniikkalaitteissa, varskin niissä jotka on esillä.
2. Totta
3. Totta
Veke62 kommentoi 13/06/11, 20.371. Ei minkäänlaista merkitystä
2. Totta
3. Totta
Antti kommentoi 13/06/11, 21.061. Vaikuttaa, suuresti.
2. Totta
3. Totta
Silja kommentoi 13/06/11, 21.181. Kyllä jossainmäärin muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni.
2. Totta
3. Totta
Papu kommentoi 13/06/11, 21.351. Vaikuttaa, ehdottomasti. Itselleni se on usein jopa se tärkein valintakriteeri.
2: Totta
3. Totta
tiinaf kommentoi 13/06/11, 22.291. Kompromissi tekniikan ja muotoilun kesken.
2. Totta.
3. Totta.
Mari kommentoi 13/06/11, 22.411. Hyvä, tarkoituksenmukainen muotoilu, jossa on huomioitu tuotteen käytettävyys, kiinnitetty huomiota materiaalivalintoihin sekä esteettisessä että ekologisessa mielessä, huomioitu pinnanlaadut sekä yksityiskohtien viimeistely ja ehkäpä vielä oivallettu jotakin uutta, vaikuttaa ostopäätökseen joka kerta.
2. Totta
3.Totta
Annika kommentoi 13/06/11, 23.171. Ehdottomasti vaikuttaa. Varsinkin tv on tärkeä sillä se on niin iso osa olohuonetta. Ohut ja yksinkertainen muotoilu on paras!
JUHIS kommentoi 13/06/11, 23.321. Ei vaikuta ostopäätökseen, toki jos mahdollista niin silmää hivelämpi malli on mieluisampi.
2. Totta
3. Totta
annak kommentoi 13/06/11, 23.39Ulkonäkö on yksi tärkeimmistä! Laitteen pitää sointua yhteen ympäristönsä kanssa :)
** äh, ja kahteen kysymykseen 2.totta ,3.totta
Kuusinen kommentoi 13/06/11, 23.431. Jonkin verran mutta ei toki ainoa kriteeri.
2. Totta
3. Totta
Leena kommentoi 14/06/11, 1.521. Vaikuttaa. Varmaan liikaakin. Kauniita esineitä (oli ne sitten kodintekniikkaa tai astioita) on mukavampi katsella. Ulkonäkö ei toki ole se tärkein kriteeri, kyllä ostopäätös kuitenkin syntyy hyvin pitkälti laitteen ominaisuuksien perusteella.
2. Totta.
3. Totta.
Veera kommentoi 14/06/11, 3.581. Kyllä, hyvin paljon etenkin laitteissa jotka ovat ns. näkyvillä.
2. Totta.
3. Totta.
Mikko kommentoi 14/06/11, 7.191. Aika paljon, mutta ensin tulevat tarve ja käytettävyys.
2. Totta
3. Totta
Heli kommentoi 14/06/11, 8.461. Yksi tärkeimmistä hankintakriteereistä on design
2. Totta ja 3. Totta
Anna kommentoi 14/06/11, 8.521. Kyllä vaikuttaa. Tv on osa sisustusta ja näköaistia stimuloima väline muutenkin. Kaunista tv:tä on mukavampi katsella.
2. Totta.
3. Totta.
IITA kommentoi 14/06/11, 9.171. Ainahan se on kivempi jos on kaunis muotoilu joten jonkun verran saattaa vaikuttaakin
2. Totta
3. Totta
Kimmo Pollari kommentoi 14/06/11, 9.581. Kyllä muotoilu vaikuttaa jossain määrin ostopäätökseeni. Ei se välttämättä ratkaiseva asia ole, mutta tärkeä kuitenkin.
2. Totta
3. Totta
Nikke1 kommentoi 14/06/11, 11.511. Ehkä jonkun verran, enemmän kyttään kyllä muita speksejä
2. Totta
3. Totta
Teija kommentoi 14/06/11, 12.331. Kyllä vaikuttaa, sillä onhan tv iso osa olohuoneen sisustusta. Toki muutkin kriteerit vaikuttavat ostopäätökseen.
2. Totta
3. Totta
Cato kommentoi 14/06/11, 14.131. Vaikuttaa paljon sellaisten laitteiden kohdalla jotka ovat näkyvillä, esim. televisio ostettiin valkoisena. Ulkonäön lisäksi kyllä ominaisuudet, laatu ja suorituskyky vaikuttavat varsinkin kun mies on mukana tekemässä päätöksiä :) Ja hinta tottakai. Digiboksin, dvd-soittimen yms. laitteiden, jotka ovat tv-tason ovien takana piilossa, ulkonäkö ei niinkään vaikuta.
2. Totta
3. Totta
Anninaaah kommentoi 14/06/11, 14.211. Riippuu mistä roikkuu, eli jos ko. elektroniikka on näkyvällä paikalla, niin muotoilu on muiden seikkojen ohella ehdottomasti mukana vaikuttamassa valintaan.
2. Totta
3. Totta
Ousa kommentoi 14/06/11, 14.551. Muoto vaikuttaa kyllä. On tärkeää, miltä tv ulkoisesti näyttää muiden teknisten ominaisuuksien lisäksi.
2. Totta
3. Totta
Maiju kommentoi 14/06/11, 15.161. Eniten osopäätökseen vaikuttavat laitteen ominaisuudet, mutta ulkonäkö on myös aika tärkeä erityisesti television osalta, joka on niin näkyvä osa sisutusta. Varsinkin jos on teknisiltä ominaisuuksiltaan suunnilleen samantasoiset laitteet ostohetkellä vertailussa, niin usein tulee valittua se omasta mielestä tyylikkäimmän näköinen.
2. Totta
3. Totta
Anssi kommentoi 14/06/11, 15.171. Etsin aina sopivan yhdistelmän ulkonäöstä, hinnasta ja ominaisuuksista
2. Totta
3. Totta
Niklas kommentoi 14/06/11, 15.321. Muotoilu voi vaikuttaa, mutta myös muut ominaisuudet pitää olla kohdallaan.
2. Totta
3. Totta
Päivi kommentoi 14/06/11, 15.521. Jonkin verran, muutkin on otettava huomioon kuin ulkonäkö…
2. totta
3. totta
marjukka kommentoi 14/06/11, 16.091. Muotoilu on olennainen kriteeri, televisioiden kohdalla vaihtoehtoja on ikävä kyllä kovin vähän. Olisi hauskaa, jos markkinoilta löytyisi ihan uudella tavalla muotoiltuja televisioita.
2. voip ollannii
3. tai voip olla ettei olennii
Sanni kommentoi 14/06/11, 16.231. Ulkonäkö, reilu ekologinen valmistustapa ja hinta vaikuttavat kaikki ostopäätökseeni.
2. totta
3. totta
AnnaS kommentoi 14/06/11, 17.451. Kyllä vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Pälvi kommentoi 14/06/11, 18.311. Vaikuttaa, hinnan ja muiden ominaisuuksien ohella
2. Totta
3. Totta
Mikko kommentoi 14/06/11, 18.341. Vaikuttaa jonkin verran
2. Totta
3. Totta
Riitta Tuominen kommentoi 14/06/11, 19.011. Vaikuttaa, noin 80-90 prosenttisesti.
2. Totta
3. Totta
m-a kommentoi 14/06/11, 19.181. Vaikuttaa, muttei hirveästi. Valitettavasti kodinelektroniikassa ei ole niin paljon erilaisia vaihtoehtoja kuin esim. kodinkoneissa.
2. Totta!
3. Totta!
Lumo kommentoi 14/06/11, 19.231. Vaikuttaa osaltaan, sillon harvoin kun kodintekniikkaa hankimme. Olohuonetta “koristaa” vielä kuvaputki-TV, TV-kuvaaja-siippani on ollut sitä mieltä, ettei ole syytä hankkia uutta ennen kuin lähetettävän kuvan taso on myös HD-laatuinen(ja ohjelmatkin saisisivat parantua)… Viime aikoina on kuitenkin ollut puhetta uudesta televisiosta, onhan tuo vanha aika kamala kapistus.
2. totta
3. totta
Hege kommentoi 14/06/11, 19.271. Vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Kaisa kommentoi 14/06/11, 19.511. Muotoilu vaikuttaa merkittävästi ostopäätökseen. Olemme olleet ilman televisiota viime vuodet osittain siitä syystä, että meille sopivassa hintaluokassa ei ole ollut silmää miellyttäviä televisioita.
2. Totta.
3. Totta.
Ninde kommentoi 14/06/11, 20.021. Vaikuttaa jonkin verran.
2. Totta
3. Totta
Eila kommentoi 14/06/11, 20.371. jonkin verran vaikuttaa
2. totta
3. totta
Minna M. kommentoi 14/06/11, 21.371. Vaikuttaa jossakin määrin, jos hinta ei ole kovin paljon korkeampi, vain muotoilun vuoksi.
2. Totta
3. Totta
jahnu kommentoi 14/06/11, 22.011. muotoilu vaikuttaa jonkin verran. mutta tärkein asia on liitäntä mahdollisuudet ja kuvan laatu.
2. totta
3. totta
Seppo kommentoi 14/06/11, 22.121. Vaikuttaa paljonkin
2. Totta
3. Totta
Päivi M kommentoi 14/06/11, 22.261. Vaikuttaa teoriassa, tosin usein hinta tulee esteeksi.
2. Totta
3. Totta
Hanna Tirri kommentoi 14/06/11, 22.341. Joidenkin tuotteiden kohdalla vaikuttaa, esim. tv on mukava olla hyvän muotoinen kun se väkisinkin on jatkuvasti näkyvillä, mutta vaikkapa läppärin muotoilu voi olla vähän heikompikin,
2. Totta
3. Totta
Panu kommentoi 14/06/11, 22.391. Vaikuttaa hyvinkin suurissa määrin. Rumaa en osta!
2. Totta
3. Totta
Sari kommentoi 15/06/11, 0.221. Vaikuttaisi jos minulla olisi enemmän rahaa.
2. totta
3. totta
Henkka kommentoi 15/06/11, 7.551. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni paljon.
2. Totta
3. Totta
manboy kommentoi 15/06/11, 7.591. Vaikuttaa jossain määrin
2. Totta
3. Totta
Nooramaria kommentoi 15/06/11, 8.401. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni paljonkin. Katson televisiota melko vähän, mutta sen on pakollinen kapistus olohuoneessa, joten on tärkeää että se on kaunis.
2. Totta
3. Totta
nikoladeus kommentoi 15/06/11, 9.181) toki vaikuttaa vaan voisi vaikuttaa enemmänkin. Kummasti ulkonäköasiat unohtuvat ja vähemmänkin kaunis alkaa miellyttää sillä samalla hetkellä kun hintalappuun vilkaisee. Elämä on kompromisseja, turha siinä on vastaan taistella. Jos hinta ei ratkaise asiaa puolestani, niin tietysti valitsen mieluummin mahdollisimman modernin näköistä kotielektroniikkaa.
2) totta
3) totta
Iitu kommentoi 15/06/11, 10.231. Kieltämättä se jonkin verran vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
ahle kommentoi 15/06/11, 10.401) ensin ratkaisee hinta, sitten tekniikka, niiden jälkeen pääsee muotoiluseikat vaikuttamaan.
2) totta
3) totta
Hieno on palkinto tässä kisassa, huh sentään..
Priska kommentoi 15/06/11, 11.231. Muotoilu vaikuttaa paljon. Jos silmää miellyttävään ei ole varaa, olen mieluummin ilman. Eli säästän ja odotan, että on varaa.
2. Totta
3. Totta
Murju kommentoi 15/06/11, 11.551. Vaikuttaa, sillä tuote on vahvasti osa sisustusta. Hinta ja laatu ratkaisevat ostopäätöksen.
2. TOTTA
3. TOTTA
Riina kommentoi 15/06/11, 13.001. Vaikuttaa, kun sen hintaista vimputinta lähtee ostamaan niin parempi sen on myös näyttää hyvältä.
2. Totta
3. Totta.
Arhippa kommentoi 15/06/11, 13.531. Toki vaikuttaa, mutta ei ole se tärkein tekijä. Haluan mahdollisimman vähäeleiset ja huomaamattomat laitteet.
2.Totta
3.Totta
KariC kommentoi 15/06/11, 13.541. Vaikuttaa kun vertailen muutaman vaihtoehdon välillä. Ei silti tärkein kriteeri
2. Totta
3. Totta
Samsam kommentoi 15/06/11, 13.551. Vaikuttaa jonkin verran, hinta ja tekiniset ominaisuudet ovat tärkeämpiä tekijöitä
2. Totta
3. Totta
Azlak kommentoi 15/06/11, 13.561. Vaikuttaa aika paljon, laitetta joutuu usein katselemaan aika hallitsevalla paikalla, joten sen pitää miellyttää silmää
2. Totta
3. Totta
Malaika kommentoi 15/06/11, 13.571. Tokihan se vaikuttaa, vaikkakin harvoin esim. telkkareissa on kovinkaan suuria eroja muotoilun suhteen. Vähän useampia värivaihtoehtoja laitteisiin toivoisin, enkä puhu nyt mistään Marimekko-kuosista
2. Totta
3. Totta
Mariamaria kommentoi 15/06/11, 13.591. vaikuttaa jonkin verran, jos vertailtavana saman hintaluokan tuotteet
2. totta
3. totta
Kattismatti kommentoi 15/06/11, 13.591. Kyllä vaikuttaa jos budjetti sallii
2. Totta
3. Totta
Lillukka kommentoi 15/06/11, 14.011. Vaikuttaa hieman, mutta kyllä pakko myöntää että enemmän vaikuttaa hinta. Tosin johtuu vähän laitteesta, telkuissa ei ole kovin paljon eroja, enemmän esim. stereoissa vaikuttaa ulkonäkö
2. Totta
3. Totta
Masa-Matikka kommentoi 15/06/11, 14.011. Hieman vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Mirkku kommentoi 15/06/11, 14.031. Kyllähän se vaikuttaa, mutta enemmän kuitenkin katson hintaa. Johtuu toki myös vähän siitä, mitä elektroniikkaa olen hankkimassa.
2. Totta
3. Totta
Cristo kommentoi 15/06/11, 14.051. Vaikuttaa jos on kaksi tasaveroista vaihtoehtoa muilta ominaisuuksilta
2. Totta
3. Totta
Paule kommentoi 15/06/11, 14.091. Hieman on ulkonäöllä vaikutusta ja kyllähän muotoilu vaikuttaa usein myös käytettävyyteen
2. Totta
3. Totta
Ruusu kommentoi 15/06/11, 14.291. Vaikuttaa, joskus enemmän, joskus vähemmän
2. Totta
3. Totta
Repets kommentoi 15/06/11, 14.301. Hieman vaikuttaa, oikein rumaa laitetta ei viitsi katsella vaikka olisi kuinka edullinen hinta
2. Totta
3. Totta
kasi kommentoi 15/06/11, 14.311. Kyllä, kotielektroniikan muotoilu vaikuttaa paljonkin ostopäätökseeni. Tuoteen pitää miellyttää silmää, koska hankinnan on tarkoitus olla aina pidenmpiaikainen, tulee esille ja katseltavaksi.
2. TOTTA
3. TOTTA
Nella kommentoi 15/06/11, 14.311. Tekniset ominaisuudet ovat tärkeämpi kriteeri, mutta kyllä muotoilukin vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
Mimmuli kommentoi 15/06/11, 14.321. Vaikuttaa, olen tarkka siitä, että laite istuu myös sisustukseen
2. Totta
3. Totta
Tomppa kommentoi 15/06/11, 15.071) Kyllä vaikuttaa, elektroniikan ulkonäkö on usein osa kodin sisustusta. Hinta ja ominaisuudet ovat kuitenkin ratkaisevia tekijöitä.
2) Totta
3) Totta
Mervi kommentoi 15/06/11, 15.071) Muotoilu vaikuttaa, mutta myös tekniikka. Kompromisseilla mennään.
2) totta
3) totta
JohannaS kommentoi 15/06/11, 15.411. Mielestäni kotielektroniikan on sulauduttava sisustukseen jokseenkin mutkattomasti jos laitteet ovat esillä eikä piilossa esim ovien takana. Lisäksi omasta mielestäni esimerkiksi tv ei saisi olla pienessä olohuoneessa mitenkään suhteettoman iso. Itseäni se häiritsisi :)
2. Totta
3. TottaJännä arvonta!
Tarz kommentoi 15/06/11, 16.351. Tuotteen ulkonäkö vaikuttaa ostopäätökseen. 2. Totta 3. Totta
Minnis kommentoi 15/06/11, 17.281. Muotoilu vaikuttaa todella paljon ostopäätökseen. Tuote jää varmasti hyllyyn, mikäli sen muotoilu ei ole onnistunut.
2. Totta
3. Totta
Maria kommentoi 15/06/11, 17.421. Tottahan toki vaikuttaa. Elektroniikka on osa tarkoin suunniteltua sisustusta!
2. Totta
3. Totta
SannaT kommentoi 15/06/11, 17.441. Kyllä muotoilulla on näkyvillä olevien kotielektroniikkatuotteiden valintaan merkitystä, sen verran suuri sisustuselementti esim. televisio on.
2. Totta
3. Totta
Marko A. kommentoi 15/06/11, 19.361. Vaikuttaa vähän, mutta tekniset ominaisuudet ovat tärkeämpiä.
2. Totta
3. Totta
Katja kommentoi 15/06/11, 21.021. Vaikuttaa, paljon!
2. Totta
3. Totta
AnnaM kommentoi 15/06/11, 21.381. Keittiöelektroniikkaan vaikuttaa paljonkin, muualle on tekniset ominaisuudet ykkössijalla. Härveli mikä härveli :)
2. Totta
3. Totta
Johku kommentoi 15/06/11, 21.521. Oishan se kivaa hankkia kivan näköistä, mutta voimakkaammin ostopäätökseen vaikuttaa valitettavasti hinta.
2. Totta
3. Totta
Riikka kommentoi 15/06/11, 22.131. Muotoilu vaikuttaa erittäin paljon ostopäätökseeni
2. totta
3. totta
Lasse kommentoi 15/06/11, 22.511. Tottahan toki muotoilu vaikuttaa ostopäätöksiini.
2. Totta
3. Totta
jAinutlaatuinen kommentoi 15/06/11, 23.051. Kyllä vain, muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni, onhan televisio osa sisustusta.
2. totta
3. totta
ttp kommentoi 15/06/11, 23.081. Muotoilulla on merkitystä varsinkin, kun kyse on pitkäikäisestä laitteesta. Sitähän pitää jaksaa katsella… pitkään.
2. Totta
3. Totta
ensu kommentoi 16/06/11, 0.20– minun puolesta muotoilu voisi / saisi vaikuttaa perheemme ostopäätöksiin enemmänkin, mutta ne jotka päättävät (=lue; vanhemmat) painottavat hintaa, laatua ja teknisiä ominaisuuksia
– totta
– totta
Neilikka86 kommentoi 16/06/11, 4.451.Tottakai muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen. Kuka haluaisi ostaa puoli metriä syvän kuvaputki tv:n? ;)
2.Totta
3.Totta
Tytti kommentoi 16/06/11, 8.171. Vaikuttaa siinä tapauksessa jos on kaksi hyvää vaihtoehtoa ja toisessa on mielestäni parempi ulkonäkö. Muuten ei välttämättä kuitenkaan eniten vaikuta.
2. Totta
3. Totta
Juhani kommentoi 16/06/11, 8.181. Jonkinverran vaikuttaa, mutta ei yli 50% jos tuote on muuten mieleinen.
2. totta
3. totta
Asta kommentoi 16/06/11, 8.191. Vaikuttaa paljon, koska ostan yleensä tuotteen esim. tv:n niin pitkäksi aikaa kun se sitten ajan kanssa hajoaa.
2. Totta
3. Totta
vertti kommentoi 16/06/11, 8.201.vaikuttaa tietty, että on sitten varmasti mieleinen tuote
2. totta
3.totta
akure kommentoi 16/06/11, 8.211. ei hirveesti vaikuta, laatu enemmänkin ja ominaisuudet
2. totta
3. totta
roopetti kommentoi 16/06/11, 8.211. eipä juuri vaikuta
2. totta
3. totta
Inkeri R kommentoi 16/06/11, 8.221. vaikuttaa paljon, sillä tykkään hienon näköisistä jutuista.
2. Totta.
3. Totta!
Jimi T kommentoi 16/06/11, 8.221. Vaikuttaa noin 1/3
2. totta
3. Totta.
eevula kommentoi 16/06/11, 8.52Vaikuttaahan tuo jotain, muttei ole tärkein valintakriteeri
totta
totta
oskarioksa kommentoi 16/06/11, 8.551) Toki vaikuttaa sitten kun ensin pari muuta tärkeämpää kriteeriä on rajannut valittavien joukkoa melkoisen pieneksi
2) totta
3) totta
Kristaliini kommentoi 16/06/11, 9.561. Vaikuttaa, varsinkin jos pitää valita muuten ominaisuuksiltaan vastaavien väliltä
2. Totta
3. Totta
Johanna R kommentoi 16/06/11, 10.481. Muotoilu vaikuttaa näkyvimmissä kodin laitteissa paljonkin, vaikka kyllä myös hinta on aika merkittävä tekijä.
2. Totta
3. Totta
Peace kommentoi 16/06/11, 11.221. Vaikuttaa jonkin verran, vähän riippuen laitteesta
2. Totta
3. Totta
bebe kommentoi 16/06/11, 12.351) Kyllähän muotoilu vaikuttaa ostopäätöksiin, rumaan laitteeseen ei mene edes tutustumaan ja katsomaan hinta- ja teknisiä tietoja. Eli muotoilu on ikäänkuin ensimmäinen portinvartija, josta mennään läpi tai pysähdytään
2) totta
3) totta
Mahtava kilpailu, peukut pystyssä!
hurraa kommentoi 16/06/11, 15.021. Vaikuttaa paljon. Televisio valitaan sopimaan muuhun sisustukseen sopivaksi.
2. Totta
3. Totta
Marika kommentoi 16/06/11, 15.111. Vaikuttaa ja paljon. Usein tulee pakko saada jokin laite vain sen takia, koska se on niin hienon näköinen (vaikka vanhakin on toimiva ja ihan kiva)
2. TOTTA
3. TOTTA
cebic kommentoi 16/06/11, 15.141) Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen hyvin paljon, sillä se sanelee myös sen, sopiiko kyseinen tuote kotiin ja muuhun sisustukseen, onko väri tai malli oikea ja mieluinen. Voisin kuvitella, että itselleni muotoilu on tärkeämpi ostopäätökseen vaikuttava tekijä, kuin esim. tekniset nippelitiedot.
2) Totta
3) Totta tämäkin
Hieno kilpailu! :)
H kommentoi 16/06/11, 15.361. Muotoilu vaikuttaa kodinelektroniikkahankinnoissa siinä missä muuallakin, onhan kyseessä useimmiten myös sisustuselementti, joka on osa kokonaisuutta. Teknisten ominaisuuksien vastaaminen omiin tarpeisiin on kuitenkin ensisijainen kriteeri.
2. Totta
3. Totta
Valtteri kommentoi 16/06/11, 15.501) Muotoilu vaikuttaa lähes yhtä paljon ostopäätökseen teknisten ominaisuuksien kanssa
2) Totta
3) Totta
O kommentoi 16/06/11, 15.531. Onnistunut ja kiinnostava muotoilu herättää ainakin mielenkiinnon, itse ostopäätökseen vaikuttavat sitten muutkin seikat (käytettävyys, tekniset ominaisuudet, hinta, tuotteen elinkaari jne.). Muotoilu kuitenkin käynnistää koko mahdollisen ostoprosessin (heti tarpeen jälkeen:D)
2. Totta
3. Totta
Riikka kommentoi 16/06/11, 16.281) Muotoilu vaikuttaa ilman muuta, joskus vähän liikaakin ;-) Helppokäyttöisyys on nimittäin myös tärkeää, eikä sitä aina pysty kaupassa testailemaan tarpeeksi.
2)Totta
3) Totta
Toni Koskela kommentoi 16/06/11, 16.461. Muotoilu vaikuttaa ostopäätökseeni paljon, ja olen valmis maksamaan hyvästä ulkonäöstä. Tekniset ominaisuudetkin ovat kuitenkin tärkeitä, joten esim. mieleistä televisiota on todella vaikea löytää.
2. Totta
3. Totta
Spots kommentoi 16/06/11, 16.46Huh, meinasin unohtaa! :-)
1. Vaikuttaa ja suuresti. Teknisilläkin ominaisuuksilla on merkitystä, mutta muotoilulla ihan yhtä paljon – ehkä jopa enemmän. Siitä on valmis myös maksamaan enemmän.
2. Totta.
3. Totta.
Hannepo kommentoi 16/06/11, 16.531.En tahdo kotiini paljon kodinelektroniikkaa, mutta jos laite ei sovi sisustukseen se täytyy piilottaa. Siten uusia laitteita hankkiessa ulkomuotoon, laitteen kokoon ja liikuteltavuuteen kiinnitän paljon huomiota. Taulutelkkareissakin voisi olla enemmän värivaihtoehtoja saatavilla. Ehkä se nopeuttaisi vanhan kuvaputken vaihtamista kevyempään laitteeseen.
2. Totta
3. Totta
Katariina kommentoi 16/06/11, 17.061. muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen todella paljon, mutta toki myös ominaisuuksien on oltava hyvät. tällä hetkellä kodissani ei ole tv:tä lainakaan, mutta kun sellaiseen hankin, tulee sen olla mahdollisimman huomaamaton ja yksinkertainen.
2. totta
3. totta
Anna kommentoi 16/06/11, 17.121. vaikuttaa aika paljon, kyllä sen pitää sopia sisutukseen
2. totta
3.totta
Gitte kommentoi 16/06/11, 18.201. Vaikuttaa, etenkin television valintaan. Televisio on aina esillä, ellei sitten hanki erikseen kaappia, johon sen voi piilottaa.
2. Totta
3. Totta
jp kommentoi 16/06/11, 18.351. vaikuttaa tärkeimpänä, sen jälkeen kuvan miellyttävyys omalle silmälle
2. totta
3. totta
Juha kommentoi 16/06/11, 18.571. Vaikuttaa toki, puolin ja toisin. Toisinaan jää ominaisuuksiltaan loistava laite ostamatta ja joskus ollaan pantu huonekaluja vaihtoon vehkeiden takia.
2. Totta
3. Totta
Heidi kommentoi 16/06/11, 19.121. Kyllä vaikuttaa
2. Totta
3. Totta
kiiu kommentoi 16/06/11, 19.141) Kodinkoneet lähestyvät toisiaan teknisiltä ominaisuuksilta kaiken aikaa, eikä kestävyys ole enää sillä lailla merkityksellistä kuin ennen, koska tekniikan muutos “pakottaa” uusimaan kalustoa tasaisin välein jokatapauksessa > niin ehkä pitäisi enemmän alkaa kiinnittää huomiota muotoiluun valintakriteerinä.
2) totta
3) totta
Peke kommentoi 16/06/11, 19.201. Ei vaikuta kovin paljon, tekniset ominaisuudet enemmän
2. Totta
3. Totta
Sanna kommentoi 16/06/11, 19.431.muotoilu vaikuttaa ostopäätökseen hyvin vahvasti kun kyse on kotielektroniikasta
2. totta
3. totta
Nan kommentoi 16/06/11, 20.061. toki muotoilu vaikuttaa
2. totta
3. totta
Timo kommentoi 16/06/11, 20.141. Vaikuttaa. Haluan, että televisio sointuu jossain määrin muuhun sisustukseen eikä ole ”vain” telkkari. Tärkeimpänä on kuitenkin itse tekniikka ja ominaisuudet.
2. Totta
3. Totta
Ira kommentoi 16/06/11, 21.011. Muotoilua enemmän vaikuttaa kuvan laatu. Sisustukseen sopiva muotoilu on tervetullutta bonusta.
2. Totta
3. Totta
Henri Ruuskanen kommentoi 16/06/11, 21.531. Muotoilu vaikuttaa jonkin verran hankintaan, mutta kuitenkin laitan etusijalle tekniikan ja telkkareissa laadun.
2. Totta
3. Totta
Jussi kommentoi 16/06/11, 22.111. Jonkin verran vaikuttaa.
2. Totta
3. Totta
Ansku kommentoi 16/06/11, 22.291. Vaikuttaisi jos olisi enemmän rahaa käyttää elektroniikkaan. Opiskelijana joutuu miettimään myös sitä, mitä rahalla saa, eikä ostaa pelkkää muotoilua.
2. Totta
3. Totta
Noora kommentoi 16/06/11, 22.551. Vaikuttaa paljon.
2. totta
3. totta
Athene kommentoi 16/06/11, 23.001. Ehdottomasti! Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni parisen vuotta sitten ja päätin että telkkaria ei tule ennen kuin sopiva löytyy (ja rahoituspuoli tulee kuntoon) Harvat elektroniikkatuotteet miellyttävät silmääni millään tasolla. Eipä ole vielkä näköraadiota tässä luukussa..
2. Totta
3. Totta
Saija kommentoi 16/06/11, 23.061. Vaikuttaa toki, on yksi – muttei ainoa – valintaperuste
2. Totta
3. Totta
horhe kommentoi 16/06/11, 23.211. Tottahan toki vaikuttaa suuressa määrin.
2. Totta.
3. Totta.
kilvia kommentoi 16/06/11, 23.421. Toki vaikuttaa: en pidä yhtään tuosta kuvaputkimöhkäleestä, joka olohuoneessamme möllöttää. Vaikka onhan se tavallaan aika symppis, VHS-nauhuri samassa ja kaikki…
2. Totta
3. Tottahan toki
Misiu kommentoi 16/06/11, 23.591. Ei vaikutusta
2. Totta
3. Totta

