Salaattia ja kuohuvaa

Hanna kutsui meidät Raflaan maistelemaan ravintolan salaattilistalta löytyviä salaatteja sekä juomaan lasilliset kuohuvaa. Otimme oitis kutsun vastaan sillä emme olleet aiemmin kyseisessä ravintolassa käyneet. Ohi on monta kertaa kävelty, pari kertaa ikkunastakin kurkittu ja todettu, että paikka näyttää täydeltä. Ehkä olisi jo aiemmin pitänyt uskaltautua ovesta sisään.

Rafla oli oikein miellyttävä uusi tuttavuus. Ravintola oli miellyttävästi sisustettu, ilmapiiriltään rento, mutta ei lainkaan nuhjuinen. Oikeastaan sellainen olohuonemainen. Ruoka tuntui olevan tärkeässä roolissa, vaikka paikasta löytyi baaritiskikin muutamine baarijakkaroineen niin tänne tullaan selvästi syömään. Enkä ihmettele yhtään. Istuimme lähellä keittiötä ja ohitsemme vaelsi monia veden kielelle herauttavan näköisiä annoksia. Itse olimme tulleet maistelemaan salaatteja, joten niitä tilattiin.

Tilasimme luomuhärkä-siitakesieni- ja lohi-avokadosalaatit. Paperilla näyttivät hyviltä, eikä eteen tuodut annokset pettäneet odotuksia. Luomuhärkäsalaatissa olleet marinoidut siitakesienet olivat suurta herkkua, härkä oli sopivan roseeta ja suussa sulavaa, kasvikset olivat tuoreita ja retiisi toi kivaa potkua muuten hyvin maanläheiseen makumaailmaan. Lohi-avokadosalaatti oli kokonaisuutena erittäin hieno. Japanilaisesta keittiöstä lainaava makumaailma toimi hyvin, tulinen inkivääri ja wasabikastike olivat herkullisia. Lohikin oli osattu kypsentää juuri eikä melkein, paahdettu pinnalta rapeaksi siten että sisältä se oli vielä pehmeän mehukas. Melkein iski annoskateus.

Salaateissa oli käytetty selvästi hyviä raaka-aineita. Maut olivat hyvin tasapainossa ja koostamisessa oli käytetty mielikuvitusta vaikka perusmaut olivatkin aika tuttuja yhdistelmiä. Hintataso tuntui etukäteen hieman korkeahkolta, mutta hyvät raaka-aineet selittävät sen suurilta osin. Kyllä näistä salaateista sen pyydetyn hinnan maksaa, mielellään vielä.

Hieno lisäyllätys oli nauttimamme kahvikupposet. Harvassa paikassa on tullut saatua yhtä hyvää suodatinkahvia. Mokaflorin pavuista jauhettu ja keitetty kahvi maistui useamman kupin verran. Melkein jälkikäteen harmitti ettei tullut sittenkin otettua cappuccinoja. Niitä kun on alkanut välttelemään, Suomalaisissa ravintoloissa huono kahvi on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Raflassa tullaan ehdottomasti käymään toistekin. Salaateilla nyt alkukesästä, kahvilla samalla myös, mutta varmasti myös muutenkin syömässä. Ravintolaan kannattaa selvästi ainakin viikonloppuna varata pöytä. Kovin montaa vapaata pöytää ei ollut. Ehkä muutkin ovat keksineet paikan. :)

Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli se, että tämäkin ravintola on heinäkuussa kiinni. Silloin kun meillä lomaa viettäessä olisi kerrankin aikaa kiertää eri ravintoloissa syömässä. Rafla sulkee ovensa kesäksi juhannuksen jälkeen ja samalla lakkaa myös salaattilista tältä kesältä. Lohi-avokadosalaatti löytyy onneksi myös normaalilta listalta eli sitä saa koko vuoden ympäri.

5 kommenttia juttuun "Salaattia ja kuohuvaa"

Itsekin tuli käytyä n. kk sitten ensi kerran ja oli kyllä ihana yllätys, miten hyvää kaikki oli. Ei ihme että paikka on usein täynnä. Täällä myös härmittelen että parhaimpaan loma-aikaan kiinni, mutta vielä onneksi kerkeää.

Ninah kommentoi 05/06/11, 21.43

Hyvä että vinkkasitte heinäkuun tilanteesta, täytyypä piipahtaa Raflaan vielä ensi viikon jatkuvalla lomallani. Raflassa on tullut käytyä kevään myötä muutamaan otteeseen lounaalla, erit. keitot ovat herkullisia ja porukkaa on ollut salin täydeltä, tykkään itse myös yksinkertaisen tyylikkäästä tilasta.

Maarit kommentoi 06/06/11, 0.07

Rafla on työpaikkani viereisessä korttelissa, silti siellä on tullut käytyä vain muutaman kerran… täytyypä muistaa tuokni vaihtoehto.

Lumo kommentoi 06/06/11, 11.22

Sitä ei kyllä jaksa olla ihmettelemättä, että lähes poikkeuksetta kaikki ravintolat sulkevat ovensa kesäkuukausiksi. Me kun yleensä vietämme suurimman osan lomista kaupungissa niin olisi kiva käydä ulkona syömässäkin. Valittavissa on kuitenkin vain ketjuravintoloita. Pariin otteeseen asiaa joutunut turisteillekin selittelemään, ihmetystä on tämmöinen käytäntö herättänyt. Ehkä sitten vaan niin suuret massat pakenee lomiksi maaseudulle, että ei vaan kannata.

Mikko kommentoi 08/06/11, 10.09

Kiva kun kävitte ja piditte, ilo kuulla! Tarkennukseksi vielä, että salaattilista on pöydissä vielä elokuussa, kun avaamme uudelleen – eli silloinkin vielä ehtii, kuukauden verran.
Heinäkuussa Rafla lomailee myös sen takia, että teemme remonttia ja päästämme hyvin palvelleen henkilökunnan kesälaitumelle. Totta tuo on, että varsinkin meillä, kun ei ole terassia, on heinäkuu melko hankala saada kannattavaksi. Itsekin olemme helisemässä kun etsimme tuolloin hyvää paikkaa herkutella.
Kaunista kesää teille kaikille!

Hanna kommentoi 11/06/11, 7.43