Luonnonkosmetiikkaa
Uimisen ja auringonoton lomassa on hyvä muistaa huolehtia myös ihonhoidosta. Tässä on pari oivaa vaihtoehtoa, jos haluaa kokeilla välillä luonnon omaa kosmetiikkaa. Etummaisessa purkissa on kaakaovoita ja takimmaisessa kookosöljyä. Kookosöljyn käytön kosteusvoiteena taisin aloittaa viime syksynä ja nyt uusin löytöni on kaakaovoi.
En ole tänä kesänä käyttänyt kertaakaan tavallista aurinkorasvaa, vaan tahkonut näitä iholleni. Enkä ole palanut, vaikka olen ollut aika paljon auringossa. Itse olen alkanut suhtautumaan hieman epäillen suojakertoimiin kuultuani, että nimenomaan niiden käyttö voi aiheuttaa ihosyöpää. Tärkeintä kuitenkin taitaa olla ettei ihoa päästä palamaan.
Ruumiinlämpö riittää sulattamaan kaakovoin, joten sitä ei tarvitse erikseen sulattaa. Helpoiten se kuitenkin levittyy iholle lämpimässä auringon paisteessa. Kookosöljyn levittäminen kesällä on hieman haasteellista, sillä se muuttuu lämmössä nestemäiseksi. Sitä kannattaa laittaa vaikka kylpyhuoneessa jos ei halua rasvapisaroita lattialle. Kiinteässä muodossa sitä on helpompi käsitellä. Hygieniasyistä ruoanlaittoon ja ihonhoitoon käytettävät kookosöljyt kannattaa pitää eri purkeissa. Ruoaksi tarkoitetusta kookosöljypurkista kannaattaa ottaa aina puhtaalla lusikalla ja siirtää pienimäärä kookosöljyä toiseen lasipurkkiin ihonhoitoa varten.
Näitä kannattaa ehdottomasti testata. :) Tuoksukin on aivan ihana.
13 kommenttia juttuun "Luonnonkosmetiikkaa"
heta kommentoi 12/07/11, 17.47saako kaakaovoita luomuna ja mihin hintaan? mitä osaat sanoa tuoksusta, kosteutuksesta…?
Laura kommentoi 12/07/11, 18.37Ei ole tullutkaan mieleen levitellä noita aurinkorasvan sijasta, hmm täytyypäs kokeilla :)
Mietin vaan, että onko iho sitten ihan rasvainen tai öljyinen kun noita on iholla, vähän semmoinen inhottava ettei mihinkään voi rasvatassuilla koskea? :))
Viivi kommentoi 12/07/11, 19.59Jeps. Viime talvena aloin käyttää kookosöljyä ja on todella paras ikinä ainakin mun kuivalle iholle. Talvella suihkun jälkeen koko vartalolle. Ja kesällä kuten kerroit. Meilläkin laitettu kylppärin puolelle omaan purkkiin iholle tarkoitettu osa. Paistamiseen käytämme nykyään vain kookosöljyä. Sitä myy Hesassa ainakin Ekolo ja Ruohonjuuri. Niin ja sen ylimääräisen öljyn joka ei ihoon imeydy voi pyyhkiä vaikka talouspaperilla pois. Paljain jaloin ei sit kannata tassutella lattialla laiton jälkeen.
-Kaakaovoita en ole kokeillutkaan, kiitos vinkistä :)
Sanni kommentoi 12/07/11, 22.06Mulla on molempia ja en ole muistanut käyttää?! Kiitos muistutuksesta. Molempien tuoksukin on kiva. Kookosöljyyn kyllästyin vähän yhdessä vaiheessa, kun sitä meni sisäisesti ja ulkoisesti ;) Kaakaovoi on ihanaa!!
Cecilia kommentoi 12/07/11, 22.57Entä sitten, kun palaa 50 suojakertoimesta huolimatta… Onko siis tutkittua tai kokemustietoa siitä, miten hyvin nämä toimivat herkästi palavilla ihotyypeillä? Se palaminenkin kun lisää syöpäriskiä niin eihän tässä tiiä miten päin olis.
Maire kommentoi 13/07/11, 8.58Erittäin mielenkiintoista tietoa ja ihana toteutus voiden säilytyksessä, nuo lasipurkit!
Netta kommentoi 13/07/11, 11.52Kookosöljy on sopinut omallekin kuivalle ja äärimmäisen herkälle iholleni loistavasti, suosittelen myös!
Mistä nuo lasipurkit muuten ovat? Olen kerännyt hiekkaa eri lomakohteista, mutta en ole onnistunut löytämään niiden arvoisia lasipurkkeja mistään. Nuo näyttävät täydellisiltä ja sopivan kokoisiltakin.

