Joululounas Raflassa

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Ihana Raflan & Chiclingin Hanna kutsui meidät Raflaan joululounaalle. Mikko ei päässyt paikalle, mutta minä nautin onneksi meidän molempien edestä. Valitsin kalapainotteisen menuun: alkupalaksi kevyesti savustettua lohta, punajuurta ja inkiväärisiirappia ja pääruoaksi hiillostettua kuhaa, uunissa kuivattua tomaattia ja sitruuna-basilikavoikastiketta. Maut ja rakenne olivat kohdallaan, niin kuin Raflassa aina. Innostuin sitruuna-basilikavoikastikkeesta sen verran että ostin tänään Otavan ystävämyynnistä kastikekirjan, jonka avulla aion opiskella kastikemestariksi.

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Raflan joulumenu oli aivan ihanan raikas, laatikoita sun muuta ehtii syömään mielinmäärin joulupöydäsäkin. Pääruoaksi olisi voinut valita myös poronpaahtopaistia, valkosipuliperunaa ja kermaista riistakastiketta. Meinasi iskeä annoskateus, sillä poro oli myös todella herkullisen näköinen. Pitää varmaan viikonloppuna viedä Mikko syömään Raflan joulumenu, niin pääsen testaamaan myös toisen annoksen. :P

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Joululounas Raflassa, © avaruusasema

Mukana oli ihanat naiset: Hanna, Anu, Jenni, Dorit, Peppe ja Stellagee

2 kommenttia juttuun "Joululounas Raflassa"

Oli niin hauskaa, kiitos kun tulit Tia mukaan! Kauniita kuvia, kuten sinulla aina.

Ihanaa viikonloppua!

Hanna kommentoi 16/12/11, 15.22

Oli niin kivaa ja ruoka oli mahtavaa. Kiitos vielä kutsusta. :)

Arietta kommentoi 17/12/11, 19.36