Köpiksen reissun suunnittelua

Wallpaper Köpenhamina opas, © avaruusasema

Viikon päästä ollaan jo Tanskassa Kööpenhaminassa ja pitäisikin jo kovaa vauhtia alkaa oikein kunnolla suunnittelemaan matkaa. Kuten jo aiemman jutun yhteydessä tuli mainittua niin pääpainona meillä on ruoka eli ravintoloissa käynti ja sisustus- ja designliikkeiden (sekä museoiden tms.) koluaminen. Itseäni kiinnostaa myös arkkitehtuuri ja varmasti käydään myös vaatekaupoissa.

Ohessa lista joka tähän mennessä on syntynyt. Kaikkialla ei millään ehditä käymään, mutta on mukava olla eri vaihtoehtoja. Nyt olisi kiva kuulla myös vielä viime hetken vinkit sieltä ruudun toiselta puolelta. :)

Design
Sen lisäksi, että tanskalaiseen muotoiluun on tarkoitus tutustua kaupoissa olisi kiva käydä myös muutamassa muussa aiheeseen liittyvässä “turistikohteessa”.

Kahvilat
Taskalaiset ovat jostain syystä erittäin menestyneitä euroopan ja maailman tasollakin kahvilatouhuissa. Hyvää kahvia siis odotuksissa ja kaikenlaisia kivoja leivonnaisia. :)

Ravintolat
Tarkoitus olisi syödä lähinnä mutkatonta ruokaa aika impulsiivisesti eri ravintoloissa. Pöytävarauksia pyritään välttämään, mutta muutamaan paikkaan sellainen on kuulemma pakko tehdä. Fine diningit jätetään tällä reissulla suosiolla väliin.

  • Bacino – Hyvä italialainen kuulemma.
  • Cocks & Cows – Tuttaviemme mukaan mainio burger-paikka.
  • Mother – Kaupungin parhaat pizzat. Niin monesta suusta kuultu, että pakko uskoa.
  • Paté Paté – Tätäkin ravintolaa suosittelevat lähes kaikki.
  • Fiskebar – Kuuluisa kalaravintola.
  • 42 Raw – Raakaruokaa.
  • LêLê nhà hàng – Vietnamilaista, kuulemma huippu-brunssi.
  • Burger & Bun – Toinen kehuja kerännyt burger-paikka.

Shoppailu
Shoppailussa keskitytään design-liikkeisiin, ohessa käydään vähän tutkimassa ruokakulttuuria ja varmasti myös vaateostoksilla.

Oppaat
Tässä surffaillessa on muutama opas tarttunut linkkilistalle. Onko vielä muita?

6 kommenttia juttuun "Köpiksen reissun suunnittelua"

Mahtavaa, huippua ja jesjesjes!
Maaliskuun lopussa odottavaa Köpisviikonloppuhan ei tarttekaan suunnitella – napataan vaan ladyjen kanssa tämä juttu kirjanmerkeistä :D
Reissuraporttia odotellessa

Hannele kommentoi 21/02/12, 21.59

Kyllä TCC:n sedät ovat ihan MM-titteleitä ottaneet, mitään EM-kisoja kun aiheesta ei edes käydä ;)

Allekirjoittaneen blogissa on yo. paikoista juttuja. Aika paljon jäi kirjoittamattakin… mm. desginpuoli kokonaan. Ehkä joskus.

Jukka kommentoi 22/02/12, 7.46

Hupsis. Tuo jäi korjaamatta ennen julkaisua. Löi tyhjää kirjoitushetkellä ja piti tarkistaa, että mitä nyt olivatkaan voittaneet. PM ja MM titteleistähän kisataan, tuli varmistellessa laitettua joitan siitä välistä. :D

Kiitoksia Jukka linkkivinkistä, pitääpä käydä lukemassa. :)

Mikko kommentoi 22/02/12, 8.59

Oi vitsit. Minäkin hinguin Köpikseen vapuksi, mutta budjetin kaventuessa muiden ensi kesän reissujen myötä suuntaammekin nyt toisaalle (tod. näk. Riikaan). Harmittaa vähän, mutta onneksi Kööpenhamina ei katoa minnekään, eli sinne pääsee varmasti joskus toistekin. Se on niin tyydyttävän lähelläkin :)

Herkullista matkaa teille!

Mari kommentoi 22/02/12, 9.40

Mun mielestä Dansk Design Centre oli vähän pettymys. Odotin, että siellä olis vaikka ja mitä, ja lopulta sieltä ei jäänyt oikein mitään käteen. Tosin tammikuun alussakin siellä tehtiin jotain remonttia, mutta silloin paikka oli auki remontista huolimatta. Mutta omasta mielestäni ei tartte hirmuisesti harmitella, jos sinne ei pääse. :)

Kahviloista vielä sen verran, että jos tossa listassa tuntuu olevan turhan monta kuppilaa, ja kaikissa ei kerkiä käymään, niin Risterietin ehkä voi jättää käymättä. Se ei ollut mitenkään erityinen paikka kahvin tai miljöön suhteen. Coffee Collectiven paahtimo on jonkin verran keskustan ulkopuolella, mutta musta se oli aika kiva paikka ja paahtamista oli kiva seurata sivusta. Teillä voi olla jo sen verran paremmat kelitkin, että kahvin voi ehkä juoda ulkopöydissäkin jos sisällä on täyttä.

Ja Kontra Coffeen vieressä on ravintola Dag H, siellä oli varsin hyvä brunssi, mutta sellaista ei varmaan tartte jos hotellissa on aamiainen.

Harmittaa kun itse ei tullut eksyttyä niihin Isyyspakkauksessakin vilahtaneisiin vintage-huonekaluhalleihin ja kirppareille. :) Kolutkaahan ne hyvin!

Riikka kommentoi 22/02/12, 11.16

I really like your blog:) Great pics and so much inspiration….I wish you a lovely weekend.
LOVE Maria at inredningsvis.se
(Sweden)

Maria at inredningsvis.se kommentoi 23/02/12, 22.43