Pöydällinen yrttejä

Yrtit, © avaruusasema

Meillä ei ole vieläkään parvekkeella yrttihyllyä/minikasvihuonetta, vaikka olemme suunnitelleet sitä jo monta vuotta. Nyt taimitorilta hankkimamme yrtit on istutettu ruukkuihin ja ahdettu parvekkeen pöydälle. Yrittihylly on jäänyt rakentamatta, sillä emme ole osanneet päättää minkälainen ratkaisu olisi paras. Aluksi olimme tällaisen Kekkilän vihervitriini tyylisen ratkaisun kannalla, mutta näillä näkymin taidamme kuitenkin rakentaa tai ostaa vain hyllyn. Meillä on parvekelasit ja kesäisin parveke on kuin minikasvihuone itsessään.

Kun tänään tulimme kotiin persiljan multa oli päässyt kuivumaan, vaikka kastelimme sen aamulla ennen töihin lähtöä. Muutamat varret olivat aivan nuupahtaneen näköisiä ja ehdimme jo pelästyä, että olemme onnistuneet tappamaan sen ennätysajassa. Onneksi taisimme saada sen pelastettua tällä kertaa. Pitää ehkä virittää jokin lankasysteemi, joka pitää mullan kosteana koko päivän. Minkälainen kastelujärjestelmä olisi paras?

Onko teillä kokemuksia mitkä yritit kestävät auringon paahdetta ja mitkä pitäisi siirtää varjoon? Tällä hetkellä pöydällä on Oregano, basilika, minttu, kähärä- ja lehtipersiljat, varsiselleri ja kaksi chilin alkua.

Yrtit, © avaruusasemaYrtit, © avaruusasema

Alimman kuvan taustalla pilkottaa kuollut puksipuumme. Viikonlopun aikana ehdimme vaihtaa myös sen uuteen pensaaseen. Siitä luvassa lisää myöhemmin.

8 kommenttia juttuun "Pöydällinen yrttejä"

Ainakin tarvitsevat kastelua lähes päivittäin. Itse kasvatan rosmariinia joka tuntuu ainakin oikein olevan kunnon vesijuoppo! :D Joka tarvitsee myös auringonvaloa rutkasti kun taas toisessa parvekkeen nurkassa kasvatan laventelia, joka ei tykkää niin paljon auringosta ja kuumasta. Hieman haastavaa kun on vain yksi lasitettu parveke johon paistaa tyyliin klo 8-19.00. Hyvä keino jättää parvekkeen lasit raolleen kun on poissa kotoa. Silloin lämpötila ei nouse liian korkeaksi.

Tommi kommentoi 28/05/12, 20.09

Chilit ainakin rakastavat auringonpaistetta. Meillä on sekä olohuoneen että makuuhuoneen ikkunalaudat chilejä täynnä, koska taloudessa on pari tulisen ruuan ystävää. Mieheni noista chilivauvoista kuitenkin lähinnä huolehtii. :)

kilvia kommentoi 28/05/12, 20.10

Onpa kauniit ruukut! Mistä ne ovat?

Henna kommentoi 29/05/12, 12.04

Henna: Ruukut ovat ihan Bauhaussista ja Elho merkkiset. Pitkät ruukut, jossa esim. minttu on, ovat Plantagenista.

Arietta kommentoi 30/05/12, 18.26

Osaatteko sanoa, että voiko kaupasta ruukussa ostettuja yrttejä istuttaa purkkiin? Tuleeko niistä mitään vai onko niistä iloa vain niin kauan, kun “tavaraa” varresssa on ostaessa? :D

Laura kommentoi 01/06/12, 14.49

Minä olen käyttänyt isoissa ruukuissa ylösalaisin käännettyä puolen litran juomapuolloa, (multa ensin kastellaan hyvin, täysnäinen pullo törkätään nopeasti syvälle ruukkuun) helteellä on vesi riittänyt kolmeksi päiväksi, mutta teillä kun ruukut ovat aika pieniä niin en sitten tiedä mikä olisi järkevä ratkaisu… heh, entäs jääpalat? :D

Nti Papu kommentoi 01/06/12, 21.35

Laventeli ja rosmaariinit ovat minun kasvejani eli laiskan puutarhurin juttuja .Asun Ranskassa ja tuolla puutarhassa ne kasvavat yksikseen koko päivän auringossa.Syksyllä leikkaan niitä kauniiseen muotoon ja niin ne jatkavat kasvuaan ja ovat kiitollisia.Sade niitä vaan kastelee joskus ja unohdin sanoa,että salvia ja timjami ovat kanssa samaa helppoa hoidettavaa.Mintun pidän aina kukkaruukussa,kun se leviää niin kovasti.Basilika on ainoa jota en saa kasvamaan.Suorassa auringossa se palaa eikä sisälläkään kukkaruukussa se kauan kestä kun joko kastelen liikaa tai en ollenkaan.Basilikaan sanoisin oikukkaaksi eli ei minulle sopivaksi,mutta kyllä se on hyvää ja sitä täytyy olla aina joka päivä.
Kasteluniksejä minulla ei ole.Luotan sateeseen,mutta täällä kun ei kesällä valitettavasti usein sada.

marjori kommentoi 03/06/12, 18.44

Laura: Kyllähän myös kaupasta ostettuja yrttejä voi istuttaa, mutta jos multa on päässyt kuivumaan jossain välissä kunnolla, niin voi olla ettei yrtti elä kovinpitkään vaikka sen istuttaisi.

Nti Papu: Hyvä idea tuo juomapullokastelu. Kiitos. :) Meidän pitäisi varmaan laittaa sitä varten hieman suuremmat ruukut.

Marjori: Kuulostaa ihanalta. Mihin laventelia voi käyttää vai onko se vain koristekasvi? :)

Arietta kommentoi 12/06/12, 23.32