Putte’s pizza
Kävimme viimeinkin testaamassa paljon kehutun Putte’s Bar & Pizzan. Putte’s sijaitsee Kalevankatu kuudessa, siis aivan ydinkeskustassa Hotelli Tornin vieressä. Meille tuli ravintolasta heti mieleen Kööpenhaminan Mother, hieman samantyylistä meininkiä sisustuksessa ja ruoassa. Aitoa puilla lämpiävää pizza-uunia ei kyllä löydy. Putte’siin mahtuu muuten isompikin ryhmä ruokailemaan kunhan varaa pöydän etukäteen. Kävimme itse syömässä vähän ennen viittä ja mahduimme hyvin ilman varaustakin. Voi olla että illalla on sitten täydempää.
Tilasimme lammaspizzan ja parsapizzan, jotka molemmat taisivat olla “changing specials” listalta. Kyllä oli hyvää, tästä tulee meidän uusi suosikkipaikkamme aina kun pizza maistuu, ja sehän maistuisi usein varsinkin allekirjoittaneelle. ;) Pizzat maksavat 10-16 euroa, joten kahdestaan selviää vähän reilulla kolmella kympillä. Ei paha.
Palvelu oli mukavan leppoisaa ja ystävällistä, ruoka erinomaista ja kokikseen sai sitruunaviipaleen pyytämättä. Parhautta. Täytyy pian käydä kokeilemassa myös muita listan pizzoja.
5 kommenttia juttuun "Putte’s pizza"
Sini kommentoi 18/06/12, 9.17Putte’siin on ollut tarkoitus mennä jo koko kevään, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Itse olen kuullut paikasta sekä hyvää että huonoa palautetta.. Kuvien perusteella näyttää kyllä hyvältä! Ja lista kuulostaa vakuuttavalta :)
Chez Jasu kommentoi 18/06/12, 9.48Pari kertaa käyneenä en ihan täysin ihastunut pizzoihin. Perushyviä, muttei mitenkään tajuntaa räjäyttäviä. Interiööri on kyllä onnistunut ja mieleen tulee vähän kenties maailman paras pizzapaikka Pizza East http://www.pizzaeast.com/
Jukka kommentoi 19/06/12, 10.14Käykää myös testaamassa Kluuvin Eat & Joy’n pizzat. Ei ole ehkä Putte’siin paluuta…




