Lähiruokaa lähes naapurista

Schönberg's, © avaruusasemaSchönberg's, © avaruusasema

Välillä sitä on vaikea huomata mitä ympärillä tapahtuu ja kivatkin jutut menee ihan täysin ohi. Näin oli meinannut käydä tämänkin asian suhteen. Onneksi pyörätien varrelta tuli toissa viikolla bongattua pieni mainoskyltti, jossa mainostettiin lähi- ja luomuruokaa myyvää kauppaa – Schönberg’s nimeltään. Ja tämä kaikki siis täällä meidän kotiseudun nukkumalähiöissä. Ja ollut aukikin jo keväästä asti. No seuraavana päivänä piti lähteä ihmettelemään muun kaupoissa käynnin lomassa.

Kyseessä olikin Olarin liikekeskuksessa sijaitseva varsin sympaattinen liike, jonka sydämmessä oli varsin hyvin varustetut liha- ja kalatiskit. Mitään mullistavia erikoisuuksia ei tarjolla ollut, mutta niitäkin on kuulemma aina välillä. Valikoima vaihtelee ja itse satuimme paikalle päivänä, jolloin tuoretta ja savustettua kalaa oli juuri saatu. Liha ja kala ovat molemmat siinä määrin luomua ja läheltä kuin vain on mahdollista, kuten liikeen muukin valikoima – joukossa mm. paljon hedelmiä, vihanneksia ja muista kasviksia, erilaisia pakasteita sekä tuoretta leipää, juomia ja kuivatuotteita. Valikoima vetää kyllä vertojaan ihan mille tahansa muulle vastaavan kategorian liikkeelle. Esim. Facebookissa tuntuvat ilmoittelevan sen mukaan kun jotain uutta tai merkittävää tulee myyntiin, kannattaa siis seurata tuoltakin.

Marketteihin verrattuna laajuutta ei tietenkään ole niin paljon ja hinnatkin ovat hieman korkeammat, mutta eipä se hintakilpailu olekaan tässä se juttu vaan hyvät ja laadukkaat tuotteet. Itsellämme ei tällä kertaa ollut oikein mahdollisuutta tehdä ostoksia, kesälomareissut kun painoivat päälle. Ostimme pientä evästä seuraavan aamun matkalle ja vannoimme palaavamme kauppaan uudelleen lomien jälkeen. Hienoa, että tämmöisiä joku uskaltaa perustaa tänne lähiöihin markettien keskelle! Liike on vielä sopivasti tuossa meidän työmatkareitin kupeessa. :)

Schönberg's, © avaruusasemaSchönberg's, © avaruusasemaSchönberg's, © avaruusasema

Yksi kommentti juttuun "Lähiruokaa lähes naapurista"

Olen kaupasta kuullut ja saanut sieltä tuliaisiakin, mutten ole käynyt. Kotini lähelläkin oleva lähiruokakauopa on vielä katsastamatta. Olen ostanut lihat viime aikoina pääasiassa hallista tai suoraan kasvattajilta ja marjat poiminut itse lähimetsästä Helsingissä, mutta täytyy nämäkin (tai ainakin se lähikauppa) katsastaa myös.

Lumo kommentoi 27/07/12, 18.12