Hienompi kerrostalo

Otaniemen tutkijahotelli, © avaruusasema

Kyllä Suomessakin näköjään osataan rakentaa valtavirrasta poikkeavia kerrostaloja jos oikein yritetään. Törmäsin tähän taloon Open House Helsingin yhteydessä tänä syksynä. Open House Helsinki jäi kokematta ja vasta nyt tuli käytyä paikalla kameran kanssa. Kyseessä on Espoon Otaniemeen rakennettu vuokratalo, johon Aalto Yliopiston vierailevat tutkijat pääsevät majoittumaan. Pitää sisällään valmiiksi kalustettuja huonesitoja. Ei siis ihan perinteinen asuinkerrostalo, mutta ei myöskään julkinen rakennus.

Talo on myös hyvä esimerkki siitä, että lasin käyttäminen ei poissulje energiatehokkuutta, kyseessä kun on kaikki määräykset ylittävä rakennus ja jonkinsortin pilottitalokin. Talohan ei ulkoa ole mikään ihan hirveän mullistava, mutta yhteiset sisätilat olivat hienot. Niistä en kuitenkaan kuvaa kehdannut ottaa. Ja ehdottomasti hienointa talossa on äärettömän hieno merimaisema mikä tuosta lasiseinän läpi avautuu.

Yllättävän vaikea muuten löytää yhtään mitään tietoa tästä rakennuksesta. Edes arkkitehtitoimisto ei mainitse koko kohdetta nettisivuillaan, vain muutama lehdistötiedote löytyy jostain arkistoista. Mikäköhän tähänkin on syynä?

Otaniemen tutkijahotelli, © avaruusasemaOtaniemen tutkijahotelli, © avaruusasemaOtaniemen tutkijahotelli, © avaruusasema

2 kommenttia juttuun "Hienompi kerrostalo"

Onko tuon päädyn lasiseinän takana siis yhteisiä tiloja? Mielenkiintoista, voitko kertoa niistä hieman lisää?

erkka kommentoi 21/11/12, 21.53

Ylimmän kerroksen tiloista en tiedä, mutta ikkunan läpi katseltuina nuo muiden kerrosten tilat näyttivät pitävän sisällään “normaalin rappukäytävätilan lisäksi” julkitila- tai hotellimaisia aulatiloja. Pintamateriaalit oli pelkistettyä puuta ja valkoista. Kerrokset oli myös hauskasti rikottu siten, että joissain kohdin tilaa oli korkeussuunnassa kaksi kerrosta (kuten kuvistakin näkyy). Teki tuosta avaramman.

Harmi ettei Open House Helsingin aikaan millään ehtinyt tuonne tarkemmin tutustumaan.

Mikko kommentoi 26/11/12, 14.44