Voitto kotiin!
Kokkasimme eilen Cono Sur kasvisruokakisan finaalissa ja niin siinä kävi, että punajuuripizza vei voiton. Voitteko uskoa! Me emme itsekään meinaa uskoa tätä vielä. Kilpakumppanit olivat kyllä todella kovaa tasoa ja meininki kuin Master Chefissa konsanaan. Kaikkien annokset onnistuivat todella hyvin, vaikka vieraassa keittiössä joutuikin hieman pyörimään ja hyörimään ennen kuin kaikki tarvittavat välineet löytyi.
Kaikki kokkasivat yhden annoksen ja pääsivät maistamaan kaikkia ruokia. Ensin maistettiin Portobellon hienostuneita Palsternakkaravioleja havuvoilla, sitten vuorossa oli Koemaistajan todella maukas Palsternakka-suppilovahveropiirakka, tätä on aivan pakko kokeilla seuraavaksi. Sitten käytiin Punajuuripizzan kimppuun ja meitä jännitti. Viimeisenä herkuteltiin Liemessä-blogin ihanalla Punajuuri-suklaakakulla, oi oi mitä herkkua! Harmi kun emme ehtineet saamaan muista kisa-annoksista kuvia.
Lopuksi nautittiin yhdessä Sami Tallbergin valmistamaa iltapaa. Se kruunasi hauskan illan. Samilla on aivan poikkeuksellinen kyky ymmärtää ja yhdistää raaka-aineita, makuja ja luonnonantimia! Arvostan!
Palkintona kisassa oli yhden hengen matka Chileen! Nyt vain jännitetään enää koska sitä päästään lähtemään ja kuinka paljon pitää säästää toiseen lentolippuun. Aivan uskomatonta. Kiitos vielä kerran kaikille meitä finaaliin äänestäneille!
15 kommenttia juttuun "Voitto kotiin!"
Avaruusasema » Blogin arkisto » Terveisiä Chilestä! kommentoi Oct 23 13, 20.07.[…] jo vuosi sitten voitimme punajuuripizzallamme Winestaten ja Cono Surin järjestämästä blogikilpailusta matkan Chileen […]
TiinaU kommentoi 17/11/12, 4.43Jeeee!!! Matkalle kannattais varmaan hankkia myös espanjan tulkki…!!!??? Ei kai (tai no joo) mutta onnea, ja ens kerralla kun tuun syödään sitten pizzaa!
anne kommentoi 17/11/12, 10.10Upeaa, onnea !
Riikka/ Vatsasekaisin Kilinkolin kommentoi 17/11/12, 10.27Onnea hurjasti!
Ja ihan mieletön palkinto! :)