Kahvikaupoilla

Kahviharrastuksemme sai oikeastaan aikoinaan sen ihan ensimmäisen alkusysäyksen kun satuimme nappaamaan kaupan hyllyltä Presidentti-paketin sijaan paketillisen Cafetorian Gran Palomaria. Tämän jälkeen tulikin vähän rohkeammin kokeiltua kaikki paikallisen Citymarketin hyllyltä löytyneet erikoisemmat kahvit, mutta pitkään palasimme kuitenkin aina tuohon Gran Palomariin. Seuraava isompi muutos tulikin sitten kun Moccamaster sai kaverikseen kahvimyllyn ja siirryimme käyttämään papuja. Samalla myös erikoiskahvien saatavuus parantui, löysimme uusia nettikauppoja, kahvipaahtimoita ja -liikkeitä ja Citymarketin kahvihylly Gran Palomareineen siirtyi taka-alalle.
Viime vuonna kuulin vanhan tutun eli Cafetorian avanneen kivijalkaliikkeen Helsinkiin ja siitä lähtien on ollut tarkoitus käydä ihmettelemässä paikkaa. Eilen lopulta pakkasin kameran reppuun ja päätin lähteä Helsinkiin aamukahville, perillä taisin kyllä olla vasta ilapäivän puolella. Aivan Temppeliaukion kirkon kupeessa sijaitseva liike oli oikein komea ja oli hauska huomata myös suhteellisen runsas laitevalikoima kahvien ja muiden varusteiden lisäksi. Liikkeessä vallitsi mukavan kiireetön ja välitön tunnelma ja tiskin toiselta puolelta oli hyvin aikaa jutella asiakkaiden kanssa. Ei ihme, että kaikki kahvilan puolen paikat olivat täynnä.
Hörppäsin perillä pienen Cappuccinon ja nappasin mukaani pussillisen Panama Carmen Estatea ja Espresso Sublimaa. Pehmeän suklainen Panama porisi heti tänään aamulla Chemexin läpi aamukahviksi.





