Esimakua Taste Of Helsingistä
Pääsimme eilen tutustumaan ensi kesän Taste Of Helsinki menuun Gaijinissa. Tapahtuma järjestetään kesäkuussa nyt toisen kerran ja mukana on 12 upeaa ravintolaa. Viime kesänä emme itse valitettavasti päässeet paikalle, mutta nyt odotamme kärppänä, että liput tulevat myyntiin.
Luvassa on nimittäin makujen ilotulitusta ja sen tarjoilee tänä kesänä Muru, Demo, Juuri, Aito, Bistro O mat, C, Smör, Toscanini, Olo, Luomo, Ask ja Gaijin. Suomen ruoka- ja ravintolakulttuurin huippu on siis paikalla. Tuli taas usko siihen, että tässä ketjuravintoloiden luvatussa maassa on vielä toivoa.
Pääsimme maistelemaan Gaijinin Taste Of Helsinki menua ja oi oi oli herkullista. Menuun kuului merellinen alkuruoka, possuvarras ja ihana mustikka-sake-sorbetti. Annokset ovat onneksi melko pieniä, joten yhdellä kertaa jaksaa ehkä maistella useammat herkut, mutta pitää ehkä silti ostaa 3 päivän lippu, jotta pääsee tutustumaan kaikkien ravintoloiden luomuksiin. Juomapuoltakaan ei ole unohdettu ja tarjolla pitäisi olla annoksiin mätsättyjä viinejä ja muita juomia.
Oli muuten tosi jännittävä nähdä kaikki huippukokit yhtä aikaa saman katon alla. Olisi ollut mahdollista päästä haastattelemaan keittiömestareita oikein henkilökohtaisesti, mutta kaikki hyvät kysymykset unohtuivat hetkessä. :D
Nämä fine dining –festivaalit järjestetään 13.-16.6. ja homma menee niin, että alueelle ostetaan sisäänpääsylippu ja sen jälkeen pääsee maistelemaan annoksia melko edulliseen hintaan. Jos joku ihmettelee miksi sisäänpääsy maksaa, kun annoksistakin joutuu maksamaan erikseen, niin eilen selvisi ettei Helsingin Kaupungin vuokravaatimukset alueelle ole aivan köykäiset. Tapahtumaa on tukemassa monta yritystä ja ilman heitä tapahtuma ei ehkä olisi edes mahdollinen. Koko konseptista Suomessa vastaa mainio irlantilaismies Barry MacNamara vaimoineen.
Ps. Liput Taste Of Helsinkiin tulevat myyntiin 16.4. Tikettiin.






