Langatonta äänentoistoa

Meiltä on muutaman kerran vuosien varrella kyselty juttua kodintekniikan, tietotekniikan ja äänentoiston saralta, joten tässä sellainen nyt tulee. Tarkoitus olisi hieman avata sitä miten meillä, kahden musiikin suurkuluttajan taloudessa on kodin äänentoisto rakennettu. Samalla tulee sivuttua myös tietokonepuolta koska se näyttelee nykyään aika isoa osaa myös musiikin kuuntelemisessa ja kirjastoinnissa.
Hyvässä äänentoistossa on usein tökkinyt se, että laitteet ovat niin kovin rumia ja kaiuttimet isoja. Etsiskelin pitkään kohtuuhintaisia kompakteja kaiuttimia ja lopulta sellaiset tulivat eteen Blueroom -nimiseltä yritykseltä viime vuosituhannen vaihteessa. Minipodit soivat hyvin, olivat kohtuullisen kokoiset ja vielä hauskasti muotoillut. Musiikin kuunteluun riittivät sellaisenaan, mutta leffojen katselua varten tuli myöhemmin ostettua subbari, keski- ja takakaiuttimet näiden kaveriksi. Minipodit ovat edelleen meillä olohuoneen kaiuttimina.

Kaiuttimet ovat pysyneet samoina, mutta muuuten vuosien varrella onkin sitten tapahtunut paljon. Kaikki alkoi siitä kun MP3:t tulivat. Meilläkin kaikki musiikki on nykyään siirretty CD- ja vinyylilevyiltä tietokoneelle. Uusi musiikki tulee ostettua suoraan tiedostoina tai kuunneltua Spotifystä. Muutama vuosi takaperin Apple kehitti AirPlay tekniikan, jonka avulla tietokoneelta pystyi soittamaan musiikkia tekniikkaa tukeviin laitteisiin. Pitkään tämä tarkoitti Airport Express -tukiasemaa, mutta nykyään laitteita on monia. Esimerkkinä vaikka viime aikoina paljon esillä ollut kotimainen Unmonday, joka olisi kiva jossain vaiheessa päästä testaamaan.
AirPlayn lisäksi on tullut tabletit ja kännykät, joten periaatteessa ei ole enää lainkaan sidottu johtoihin musiikin toistossa. Periaatteessa siksi, että käytännössä homma ei kuitenkaan mene ihan näin. Meillä musiikki on siis tietokoneilla, minun iMacilla ja Tian MacBook Prolla. Tietokoneilla siksi, että mobiililaitteissa ei vaan millään riitä tallennustila. Spotifyn kuunteluun toki riittää pelkkä tabletti.
Meillä järjestelmä on rakennettu seuraavasti. Olohuoneessa on Applen Airport Express langattoman verkon tukiasemana. Se siis jakaa nettiyhteyden taloutemme langattomille laitteille, mutta tämän lisäksi toimii myös AirPlay-tukiasemana. Laite on kytketty digitaalisesti (optisesti) olohuoneen vahvistimeen, joten olohuoneeseen voi soittaa musiikkia mistä tahansa AirPlay-tekniikkaa tukevasta laitteesta. Meillä tämä tarkoittaa tietokoneita, iPadeja ja iPhonea. Useimmiten äänilähteenä toimii iPad, josta soitellaan joko Spotifyta tai sitten tietokoneilla olevaa musiikkia. Applen iTunesissa kun on kätevä ominaisuus, jolla tietokoneen musiikit voi jakaa lähiverkossa muilla laitteilla soitettaviksi. iPad toimii siis tässä vain tietokoneen kaukosäätimenä. Kätevää. Lopulta aika yksinkertainen systeemi, jonka kautta on ihan rajattomasti musiikkia toistettavissa eikä iMacciä tarvitse tuoda työhuoneesta olohuoneeseen.

iMaccini on siis sijoitettuna työhuoneeseen, jossa sen kaverina on meidän talouden parhaat kaiuttimet. Genelecin 8040A aktiivikaiuttimet, jotka aikoinaan ostin ns. tarkkailukaiuttimiksi kotistudiooni. Eivät valitettavasti ole ulkomuodoltaan aivan olohuonekelpoiset, ainakaan mustan värisinä. Äänentoistonsa puolesta raahaisin mielelläni nämä olohuoneen puolelle.
Työhuoneemme on kevyesti akustoitu, joten sitä voi kuitenkin käyttää musiikinkuunteluhuoneena. Musiikkia tulee myös kuunneltua kun tekee töitä. Tähän tarkoitukseen nämä Genelecit ovat kyllä hieman yliampuvat. Ja kyllähän tuolla tulee vielä välillä vähän soiteltuakin.
Kaikista uusin lisä on makuuhuoneesta löytyvä Sonyn bluetooth -kaiutin. Ei äänentoistoltaan mikään huippulaite, mutta kovin kätevä silti. Toimii kohtuullisen pitkään kestävällä akulla ja on myös mukaan otettavissa. Toimii hyvin tilanteessa missä musiikki soi taustalla, kiireettömänä sunnuntai-aamuna kun ei millään jaksaisi nousta sängystä.
3 kommenttia juttuun "Langatonta äänentoistoa"
Ville kommentoi 11/03/14, 14.24Jes! Kiitoksia mielenkiintoisesta postauksesta. Miten olette hoitaneet tuon työhuoneen akustoinnin?
Jyrki kommentoi 18/03/14, 0.16Ai Genet eivät ole olohuonekelpoiset? Makunsa tietysti kaikilla, mutta kyllä meillä kotimaisen muotoilun mallioppilas olkkariin sopii. Upea muoto, väri ja ennen kaikkea funktio edellä tehty toteutus. Ja toki kotimainen työ.

